Shoppailua, maisemia ja kulttuuria

Torstai-aamuna ovikello soi. Avasimme oven ja löysimme pienen japanilaisen postimiehen Suomesta kahdeksan päivää sitten lähettämämme 20-kiloinen vaatepaketti mukanaan. Tämä oli erittäin iloinen yllätys, sillä meille luvattu toimitusaika oli kolme viikkoa! Kaiken lisäksi olimme luulleet joutuvamme hakemaan sen itse Wakon pääpostista, ja nyt se kannettiin ystävällisesti meille sisälle asti.

Kotimme ei kuitenkaan vielä tästä kodiksi muuttunut, joten lähdimme shoppailemaan. Ikebukurossa on useita pieniä sadan jenin kauppoja, siis kauppoja, joissa kaikki tuotteet maksavat sata jeniä (n. 0,75 euroa). Tarjolla on kaikkea astioista kosmetiikkaan ja valmisruokiin kuin JussiWihoselta ikään. Tämän lisäksi Ikebukurosta ja varmaan myös muualtakin löytyy kolmensadan ja tuhannen jenin kauppoja. Ostimme itsellemme syviä lautasia, teemukeja (tiedätte varmaan ettei toimittaja Hyvärinen tule toimeen ilman moista tuotetta), jugurttikulhoja, pannunalusia, pyyhkeitä yms. Tärkein eli viinilasit kuitenkin unohtuivat: tänään löysimme eräästä paikallisesta pikkuputiikista Cono Suria ja Jacob's Creekiä noin euron verran Alkon hintoja halvemmalla. Hiphei!

Ankaran shoppailun jälkeen päätimme lepuuttaa silmiämme ja jalkojamme Sunshine Cityn ostosparatiisin 60. kerroksen näköalakerroksessa 240 metrin korkeudessa. Fluoresoivilla horoskooppihahmoilla koristeltu hissi ampaisi 10 m/s nopeudella kohti ylintä kerrosta. Matka taittui nopeasti! Hissistä poistuttuamme ja pääsymaksun maksettuamme saatoimme vihdoin ihailla Tokiota yläilmoista. Maisema oli hieman erilainen kuin mihin Joensuussa lähes koko ikänsä elänyt ja asunut on tottunut - silmänkantamattomiin rakennuksia, pilvenpiirtäjiä ja moottoriteitä, junaratoja ja vielä kerran rakennuksia. Jalkojen lepuuttamisesta ei tullut yhtään mitään sillä toimittajapariskuntamme oli kierrettävä näköalakerroksen kaikki ilmansuunnat ja ihmeteltävä suuren maailman menoa. Harmiksemme ilma ei kuitenkaan ollut tarpeeksi kirkas Fuji-sanin lumihuipun näkemiseksi. Ohessa panoraama Shinjukun pilvenpiirtäjien suuntaan.

Toimittajapariskunnan silmien väsyttyä katselemaan hämmästyttävää maisemaa oli aika käydä vessassa ja lähteä kotia kohti. Toimittaja Hyvärinen kohtasi kuitenkin niin ultramodernin mukavuuslaitoksen, että unohti tyystin, miksi yleensä oli vessaan tullut, ja päätti sen sijaan poistua hakemaan kameraa. Tämän seurauksena pönttö veti itse itsensä, ja toimittajaparkamme hämmentyi täysin. Hän onnistui kuitenkin ottamaan oheisen kuvan vessan säätimistä, joista päätellen pönttö lämmittää istuinrenkaan, suorittaa kaksi erilaista alapesua säädettävällä veden lämpötilalla ja paineella, ja soittelee intiimien äänien peitoksi huuhteluääniä. Siinä on myös Stop-nappula, ilmeisesti löysävatsaisille.

Lauantaipäivä valkeni kesäisen lämpimänä ja aurinkoisena, joten päätimme lähteä tutustumaan Tokion kuuluisiin puistoihin. Harajukussa, noin puolen tunnin junamatkan päässä, sijaitsee Yoyogi-puisto, ja siellä Meiji-keisarin shinto-temppeli. Koko paikka on uudelleenrakennettu sen jälkeen, kun se toisen maailmansodan pommituksissa tuhoutui täysin, kuten suuri osa Tokiosta. Suurten puiden katveessa käyskennellessään voi mukavasti unohtaa suurkaupungin melskeen ja keskittyä ihailemaan vaikka 1500 vuotta vanhoista seetristä rakennettua Japanin korkeinta (12 m) torii-porttia (ks. kuva). Ennen temppeliin astumista pestään tietenkin kädet pyhällä vedellä (Hyvärinen-san ei kuitenkaan pettymyksekseen tuntenut pyhyyden vallannen mieltään, ja Simonen-san lompsi temppeliin pesemättä tahmatassujaan), ja temppelin pihalla voi pyhään puuhun ripustaa toivomuksiaan vaivaiseen 500 jenin hintaan. Temppeli itse oli hieno (oppaiden mukaan Tokion hienoin), samoin siellä ollut ikebana-näyttely (kukka-asetelmia). Kävimme myös alueella olevassa maksullisessa keisarin puutarhassa, mutta sen kukkaloisto ei vielä tähän aikaan vuodesta vakuuttanut.

Harmonisen mielentilan saavutettuamme poistuimme puistosta tutustuaksemme itse Harajukuun, tarkemmin sanottuna kuuluisaan teinikatuun nimeltä Takeshita-Doori. Paikka oli tupaten täynnä jos jonkin näköistä teiniolentoa shoppailemassa lukemattomissa teinivaatekaupoissa, syömässä teiniruokia teiniravintoloissa ja yleensä ottaen vain hengailemassa coolin näköisinä. Simonen-san koki itsensä hyvin vanhaksi, mutta ymmärsi hyvin nuorten tarpeen erottua koulupukuisesta massasta edes viikonloppuisin. Tällä hetkellä kuumin hittituote nuorten tokiolaisten keskuudessa näyttää olevan tennarit, jotka ilmeisesti ovat syrjäyttäneet aiemmin kaikkien muotitietoisten käyttämät läskipohjakengät.