Hanabi

Tsukuban keikan jälkeen viikko meni aika rauhallisissa merkeissä. Sen verran otimme itseämme niskasta kiinni keskellä viikkoa, että kävimme katsomassa, lopultakin, katastrofitoimitapläjäys "Dei afutaa tumoroon". Myrskykeskukset ja hyökyaallot olivat hienon näköisiä, juoni kuin tytisevä hyytelö ja Bilboa Taru Sormusten Herrasta -elokuvassa näytellyt henkilö näytti edelleen herra Reppulilta.

Lauantaina teimme lopultakin sen, mitä kaikkien kuuluu Japanissa tehdä. Kävimme katsomassa kunnollista ilotulitusta (Itabashi Fireworks Festival), ei mitään amatöörien räpellystä, Arakawa-joen rannalla. Jo Ikebukuron asemalla huomasimme jonkun muunkin olevan menossa samaan suuntaan - päästäkseen junan ovesta sisään piti turvautua kyynärpäätaktiikkaan ja sisällä oltiin kuin sillit purkissa. Perillä ei sitten tarvinnutkaan muuta kuin ajautua ihmisvirran mukana juhla-alueelle ohi lukemattomien ruokakojujen. Arviomme mukaan paikalle oli saapunut noin 100000 ihmistä, mutta onnistuimme silti löytämään kokonaisen neliömetrin vapaata maata, johon parkkeerata takapuolemme.

Itse ilotulitus oli erinomaisen hieno. Taivaalle ammuttiin puolentoista tunnin aikana 11000 eri näköistä, kokoista, muotoista ja väristä rakettia. Pieni vesisade ei menoa haitannut, vaikka vieressä istuneet naiset päättivätkin lähteä kesken ilotulituksen pois. Pienenä miinuksena lystissä oli se, että kaikkiaan aikaa kului matkoineen lähes kuusi tuntia.

Sunnuntaina lähdettiin testaamaan yksi Ikebukuron intialaisista ravintoloista. Oli muuten ensimmäinen kerta, kun kävimme Tokiossa syömässä intialaista ruokaa ja ravintolassa pärjäsi pelkällä englanninkielellä. Tarjoilija oli käsittämättömän kohtelias ja aika herkkupalan näköinen intialainen nuori mies. Ruoka oli hyvää, yllätys yllätys, ja ravintolan sijainti suoraan asemaa vastapäätä erinomainen.

Kulttuuritoimittaja Hyvärinen raportoi alkuviikon aktiviteeteista seuraavasti.

Maanantaina iski leipomisvimma ja pian vino pino korvapuusteja odotteli syöjiä. Se, miksi piti korvapuusteja leipoa, on täysi mysteeri, varsinkin, kun olemme Jannen kanssa mahdottoman huonoja syömään minkään sortin pullaa. Lopputuloksena oli se, että päädyin jakelemaan puusteja talomme siivoojille, aulasihteerille ja yläkerran naapurille.

Tänään musteella maalaamista Hello Clubissa. Tulos ei ollut kovinkaan onnistunut, vaikka töitäni kehuttiin sanomalla, että olin onnistunut vangitsemaan "japanilaisen ilmapiirin" kuviin.