Turistin työpäivä, viikko, vaiko turistin vuo(k)si?
Freelance-toimittaja/kotieläin H. Hyvärinen raportoi.
Turistina Japanissa oli helppo antaa lupaus Sushirajan toimitukselle: kirjoitan näkemykseni ja kokemukseni turismista Tokiossa, Saitamassa/Wako-shissa. Turistin perustarpeet lienevät kulkeminen, syöminen, juominen, majoittuminen, shoppailu, nähtävyydet ja paikallisten kummallisuuksien ihmettely muiden turistien kanssa. Kokemukset Sushirajan toimittajien tilapäisenä kotieläimenä jäävät tämän kertomuksen ulkopuolelle – en tunne riittävästi sitä, miten Japanin laki suhtautuu eläinrääkkäykseen...
Lupauksen täyttäminen on hieman venähtänyt, mutta tässäpä tulee joitain täyspäiväturistin heikentyneen lähimuistin kultaamia muistoja. Nyt on kulunut juuri yksi kuukausi siitä, kun olin läpäissyt lähtöselvityksen Naritan lentokentällä. Siellä hieman ”jännitti”, kuinka tarkkaan tulli haluaa nähdä verovapaat ostokseni, jotka olivat kylläkin jo menneet matkalaukussa koneeseen. Läksiäisostoksina Akihabaran ”Elektroniikkaparatiisista” olin ostanut mm. veivillä toimivan taskulampun, tulitikkulaatikon kokoisen matkapartakoneen ja joitain tavanomaisempia tuliaisia (esim. pieniä, hyvin kauniisti koristeltuja sakekuppeja). Näistä sai huomattavan suuren alennuksen (5 %!) eli Japanin myyntiveron pois hinnasta kun vei tavarat maasta. Pelkällä passiin nidotun kuitin näyttämisellä asia kuitenkin hoitui.
Edellisen kerran olin ollut Naritan kentällä 1.1.2005 uudenvuoden päivän aamuna n. klo 06.00 palatessani takaisin Japaniin Australian visiitiltä tuttujen luota. Silloin kaikin puolin hyvin toimiva ja teknologisesti mitä edistynein japanialainen palveluyhteiskunta hämmästytti minut. Tämän suuren kansainvälisen lentokentän pankkiautomaatit ja rahanvaihtopisteet eivät olleet auki. Onneksi olin varannut jonkin verran jenejä mukaani Keisei Skyliner -junaa varten. Tämä on se toinen vaihtoehtoinen juna, jolla voi matkustaa Sushirajan toimituksen pääkonttoriin (vain kaksi junanvaihtoa) Wako-shiin. Myöhemmin toimituksen kanssa yhdessä saimme todeta, että tammikuun alussa tämän kansakunnan pankkiautomaatitkin saavat nauttia 3-4 lepopäivää, jonka jälkeen käteinen vasta alkaa virrata. Monet muutkin paikat ovat vuoden alussa suljettuina. Kaiken tämän korvasi tietysti moninkertaisesti pääsy keisari Akihitoa tervehtimään 2.1. Siellä siis vilkuteltiin puolin ja toisin. Onneksi ei ollut punasilmäisyyden poisto päällä kamerassa – sain kuvaan kaikki tuhannet keisarille heiluvat Japanin liput...
Olen siis ollut ahkera Japanissa kävijä, koska viime vuoden joulukuun alussa nautin n. 2 viikkoa alkushokkia, jota sitten kävin lieventämässä loppuvuodesta Sydney- ja Orange- nimisillä paikkakunnilla kesäisellä pallonpuoliskolla. Alkuaika Japanissa oli sopivaa ilmastollisesti ja erinomaisen kaunista ruska-aikaa, mutta poissa ollessani talvi oli saapunut Tokioon ja erityisesti Rikeniin, missä lunta oli jopa useita senttimetrejä. Tämä tietysti oli minulle ehkä yksi suurimpia kulttuurishokkeja - olinhan juuri akklimatisoitunut NSW:n alueella oikeaan kesään. Onneksi kadut sulivat aika pian pyöräilykelpoisiksi ja taas voitiin helpottaa liikkumista Rikenin ja Wako-shin aseman välillä.
Tokion parhaina päivinäni osasin melkein ulkoa tämän lorun: Kanametso (Kanamecho), Senkava (Senkawa), Kotakemukaihra (Kotakemukaihara), Hikkavadai (Hikawadai), Heivadai, (Heiwadai) Sikatetsu-Akansukat (Chikatetsu-Akatsuka), Sikatetsu-Narisevamassu (Chikatetsu-Narimasu). Loru voi alkaa tai loppua joko Wako-shilla tai Ikebukurolla riippuen siitä, mistä suunnasta on tulossa, ja se siis ilmaisee liikettä, joka tapahtuu metrojunissa. Näitä asemien nimiä on mukava kuunnella erityisesti pehmeän japanilaisen naisäänen kuuluttamana tai sitten me huonokuuloiset voimme niitä lukea joko harakanvarvasmerkkeinä tai englanninkielisinä junavaunun seiniltä ledinäyttötauluista. Linjaksi voi valita Jurakutshon (Yurakucho) tai oikein Toopen Tootsun (Tobu Tojo) riippuen myös siitä, miten kiire on. Jostain muusta suunnasta taas voi kulkea esim. Seibun linjalla. Sillä luullakseni pääsee suoraan Toopen tavaratalon kilpailijan herkkuosaston kellarin ovelle. Sieltä olikin sitten hyvä suunnistaa maistiaisten etsintään.
Maistamisen maailmassa huippuhetki koitti kun lopultakin ymmärsin, että eihän Nattosta puhuttaessa ollutkaan kysymys savolaisten liittymisestä läntiseen puolustusliittoon, vaan siitä ihanasta hapatetusta papulimasta, jota Hesarin viimeisimmän kk-liitteen mukaan saa nyt myös Suomesta. Tulee pakastettuna sieltä synnyinseudultaan ja tekee siis uhkaavaa invaasiota Suomeen. Onneksi SR:n toimitus oli tarpeeksi kaukonäköinen ja tutustutti minut siihen Rikenin tiedeyhteisön kulinariassa. Hesan reissuilla ei muuta kuin uusimpaan Raku-ya- tai jo pidempään toimineeseen Kabuki-ravintolaan sulattamaan ja venyttämään tätä Natto-ilmiötä.
Aktiivituristille riittää tietysti vaikka kuinka paljon ihmettelemistä Tokion suurkaupungissa ja sen ympäristössä. Lyhyen visiitin aikana en ehtinyt kyllästyä esim. temppeleihin. Niitä oli ehkä juuri sopiva määrä, vaikka Nikkossakin niihin uhrasin kokonaisen päivän. Nikko tarjosi myös mieluisan nukkumiskokemuksen pienessä ”Taatoru Hoterussa” (Turtle Hotel) lattialla futonin päällä. Lisäksi ihastutti samaisen pikkumajatalon yhden hengen ”mini-onsen”, jossa sai lämpöhautoa itseään yhden hengen ammeessa ja mietiskellä shintolaisuuden syvintä olemusta.
Japanilaisen onsen-kylpylän salat hieman aukesivat lopultakin kolmannella kerralla, kun löysimme toimituksen lähikylpylän Wakoshin alueelta. Oleellista on siis ”lilluminen” kuumassa vedessä, mutta varsinkin Sanomissa ansiokkaasti kuvailtu itsensä puhkipeseminen. Ensimmäinen kerta oli futurologisen Odaiban alueen suuremmassa kylpylässä, missä sai kuljeskella kylpytakissa ravintoloissa ja kauppakujilla.
Varsinainen kliimaksi retkelläni kuitenkin oli hyvin perinteinen aihe: sumo-harjoitusten näkeminen. Toimitus oli huolella valinnut harjoitustallin eli kävimme siellä, missä nykyinen Yokosuna Asashori (Yokozuna Asashoryu) itse harjoittelee. Minua viehätti erityisesti se osa harjoitusta, missä vaippapojat työnsivät isoa maahan tiukasti istutettua tolppaa, joka ei kuitenkaan suostunut liikahtamaan milliäkään. Siinä varmaan sumoilijan psyykeä koetellaan...
Lopuksi on ehkä vielä aiheellista kertoa, mitä ”virallisesta” suunnitelmasta jäi tekemättä, eli mitä asioita on jo ohjelmassa seuraavaa reissua varten. Olimme ajatelleet käydä kuuluisalla Tsukijin kalamarkkina-alueella, missä myydään tonneittain mm. tonnikalaa. Tammikuun alkupäivät olivat sielläkin – ihme kyllä – lepo- eli kiinniolopäiviä. Olin myös ajatellut Kabuki-teatteria, mutta se korvattiin tällä kertaa jazz-konsertilla. Ehkä seuraavalla reissulla sitten teatteria ja miksipä ei golf-swingien harjoittelua ”verkkohäkin” kakkoskerroksesta? Tokion yöelämän koettelemukset jäivät hieman vähälle, mutta siinäkin on hyvä syy tehdä lisää esiselvityksiä esim. Roppongin tarjonnasta. Tähän on sitten hyvä yhdistää ainakin yksi yö kapsulihotellissa, missä varmaan voisi tutustua oikeaan ja aitoon salariimanniin! Niin, ja onhan ohjelmavastaaville/hoitajillekin joskus hyvä antaa vapaailta turistieläimen hyysäämisestä!
Turistina Japanissa oli helppo antaa lupaus Sushirajan toimitukselle: kirjoitan näkemykseni ja kokemukseni turismista Tokiossa, Saitamassa/Wako-shissa. Turistin perustarpeet lienevät kulkeminen, syöminen, juominen, majoittuminen, shoppailu, nähtävyydet ja paikallisten kummallisuuksien ihmettely muiden turistien kanssa. Kokemukset Sushirajan toimittajien tilapäisenä kotieläimenä jäävät tämän kertomuksen ulkopuolelle – en tunne riittävästi sitä, miten Japanin laki suhtautuu eläinrääkkäykseen...
Lupauksen täyttäminen on hieman venähtänyt, mutta tässäpä tulee joitain täyspäiväturistin heikentyneen lähimuistin kultaamia muistoja. Nyt on kulunut juuri yksi kuukausi siitä, kun olin läpäissyt lähtöselvityksen Naritan lentokentällä. Siellä hieman ”jännitti”, kuinka tarkkaan tulli haluaa nähdä verovapaat ostokseni, jotka olivat kylläkin jo menneet matkalaukussa koneeseen. Läksiäisostoksina Akihabaran ”Elektroniikkaparatiisista” olin ostanut mm. veivillä toimivan taskulampun, tulitikkulaatikon kokoisen matkapartakoneen ja joitain tavanomaisempia tuliaisia (esim. pieniä, hyvin kauniisti koristeltuja sakekuppeja). Näistä sai huomattavan suuren alennuksen (5 %!) eli Japanin myyntiveron pois hinnasta kun vei tavarat maasta. Pelkällä passiin nidotun kuitin näyttämisellä asia kuitenkin hoitui.
Edellisen kerran olin ollut Naritan kentällä 1.1.2005 uudenvuoden päivän aamuna n. klo 06.00 palatessani takaisin Japaniin Australian visiitiltä tuttujen luota. Silloin kaikin puolin hyvin toimiva ja teknologisesti mitä edistynein japanialainen palveluyhteiskunta hämmästytti minut. Tämän suuren kansainvälisen lentokentän pankkiautomaatit ja rahanvaihtopisteet eivät olleet auki. Onneksi olin varannut jonkin verran jenejä mukaani Keisei Skyliner -junaa varten. Tämä on se toinen vaihtoehtoinen juna, jolla voi matkustaa Sushirajan toimituksen pääkonttoriin (vain kaksi junanvaihtoa) Wako-shiin. Myöhemmin toimituksen kanssa yhdessä saimme todeta, että tammikuun alussa tämän kansakunnan pankkiautomaatitkin saavat nauttia 3-4 lepopäivää, jonka jälkeen käteinen vasta alkaa virrata. Monet muutkin paikat ovat vuoden alussa suljettuina. Kaiken tämän korvasi tietysti moninkertaisesti pääsy keisari Akihitoa tervehtimään 2.1. Siellä siis vilkuteltiin puolin ja toisin. Onneksi ei ollut punasilmäisyyden poisto päällä kamerassa – sain kuvaan kaikki tuhannet keisarille heiluvat Japanin liput...
Olen siis ollut ahkera Japanissa kävijä, koska viime vuoden joulukuun alussa nautin n. 2 viikkoa alkushokkia, jota sitten kävin lieventämässä loppuvuodesta Sydney- ja Orange- nimisillä paikkakunnilla kesäisellä pallonpuoliskolla. Alkuaika Japanissa oli sopivaa ilmastollisesti ja erinomaisen kaunista ruska-aikaa, mutta poissa ollessani talvi oli saapunut Tokioon ja erityisesti Rikeniin, missä lunta oli jopa useita senttimetrejä. Tämä tietysti oli minulle ehkä yksi suurimpia kulttuurishokkeja - olinhan juuri akklimatisoitunut NSW:n alueella oikeaan kesään. Onneksi kadut sulivat aika pian pyöräilykelpoisiksi ja taas voitiin helpottaa liikkumista Rikenin ja Wako-shin aseman välillä.
Tokion parhaina päivinäni osasin melkein ulkoa tämän lorun: Kanametso (Kanamecho), Senkava (Senkawa), Kotakemukaihra (Kotakemukaihara), Hikkavadai (Hikawadai), Heivadai, (Heiwadai) Sikatetsu-Akansukat (Chikatetsu-Akatsuka), Sikatetsu-Narisevamassu (Chikatetsu-Narimasu). Loru voi alkaa tai loppua joko Wako-shilla tai Ikebukurolla riippuen siitä, mistä suunnasta on tulossa, ja se siis ilmaisee liikettä, joka tapahtuu metrojunissa. Näitä asemien nimiä on mukava kuunnella erityisesti pehmeän japanilaisen naisäänen kuuluttamana tai sitten me huonokuuloiset voimme niitä lukea joko harakanvarvasmerkkeinä tai englanninkielisinä junavaunun seiniltä ledinäyttötauluista. Linjaksi voi valita Jurakutshon (Yurakucho) tai oikein Toopen Tootsun (Tobu Tojo) riippuen myös siitä, miten kiire on. Jostain muusta suunnasta taas voi kulkea esim. Seibun linjalla. Sillä luullakseni pääsee suoraan Toopen tavaratalon kilpailijan herkkuosaston kellarin ovelle. Sieltä olikin sitten hyvä suunnistaa maistiaisten etsintään.
Maistamisen maailmassa huippuhetki koitti kun lopultakin ymmärsin, että eihän Nattosta puhuttaessa ollutkaan kysymys savolaisten liittymisestä läntiseen puolustusliittoon, vaan siitä ihanasta hapatetusta papulimasta, jota Hesarin viimeisimmän kk-liitteen mukaan saa nyt myös Suomesta. Tulee pakastettuna sieltä synnyinseudultaan ja tekee siis uhkaavaa invaasiota Suomeen. Onneksi SR:n toimitus oli tarpeeksi kaukonäköinen ja tutustutti minut siihen Rikenin tiedeyhteisön kulinariassa. Hesan reissuilla ei muuta kuin uusimpaan Raku-ya- tai jo pidempään toimineeseen Kabuki-ravintolaan sulattamaan ja venyttämään tätä Natto-ilmiötä.
Aktiivituristille riittää tietysti vaikka kuinka paljon ihmettelemistä Tokion suurkaupungissa ja sen ympäristössä. Lyhyen visiitin aikana en ehtinyt kyllästyä esim. temppeleihin. Niitä oli ehkä juuri sopiva määrä, vaikka Nikkossakin niihin uhrasin kokonaisen päivän. Nikko tarjosi myös mieluisan nukkumiskokemuksen pienessä ”Taatoru Hoterussa” (Turtle Hotel) lattialla futonin päällä. Lisäksi ihastutti samaisen pikkumajatalon yhden hengen ”mini-onsen”, jossa sai lämpöhautoa itseään yhden hengen ammeessa ja mietiskellä shintolaisuuden syvintä olemusta.
Japanilaisen onsen-kylpylän salat hieman aukesivat lopultakin kolmannella kerralla, kun löysimme toimituksen lähikylpylän Wakoshin alueelta. Oleellista on siis ”lilluminen” kuumassa vedessä, mutta varsinkin Sanomissa ansiokkaasti kuvailtu itsensä puhkipeseminen. Ensimmäinen kerta oli futurologisen Odaiban alueen suuremmassa kylpylässä, missä sai kuljeskella kylpytakissa ravintoloissa ja kauppakujilla.
Varsinainen kliimaksi retkelläni kuitenkin oli hyvin perinteinen aihe: sumo-harjoitusten näkeminen. Toimitus oli huolella valinnut harjoitustallin eli kävimme siellä, missä nykyinen Yokosuna Asashori (Yokozuna Asashoryu) itse harjoittelee. Minua viehätti erityisesti se osa harjoitusta, missä vaippapojat työnsivät isoa maahan tiukasti istutettua tolppaa, joka ei kuitenkaan suostunut liikahtamaan milliäkään. Siinä varmaan sumoilijan psyykeä koetellaan...
Lopuksi on ehkä vielä aiheellista kertoa, mitä ”virallisesta” suunnitelmasta jäi tekemättä, eli mitä asioita on jo ohjelmassa seuraavaa reissua varten. Olimme ajatelleet käydä kuuluisalla Tsukijin kalamarkkina-alueella, missä myydään tonneittain mm. tonnikalaa. Tammikuun alkupäivät olivat sielläkin – ihme kyllä – lepo- eli kiinniolopäiviä. Olin myös ajatellut Kabuki-teatteria, mutta se korvattiin tällä kertaa jazz-konsertilla. Ehkä seuraavalla reissulla sitten teatteria ja miksipä ei golf-swingien harjoittelua ”verkkohäkin” kakkoskerroksesta? Tokion yöelämän koettelemukset jäivät hieman vähälle, mutta siinäkin on hyvä syy tehdä lisää esiselvityksiä esim. Roppongin tarjonnasta. Tähän on sitten hyvä yhdistää ainakin yksi yö kapsulihotellissa, missä varmaan voisi tutustua oikeaan ja aitoon salariimanniin! Niin, ja onhan ohjelmavastaaville/hoitajillekin joskus hyvä antaa vapaailta turistieläimen hyysäämisestä!
0 Kommentteja
Lähetä kommentti
<< Home