Ja taas kylvyssä
Olin jo syksyllä kuullut työkavereiltani lähistölle avatusta uudesta kylpylästä, mutta emme olleet vielä saaneet aikaiseksi lähteä siihen tutustumaan. Koska kylpeminen on Japanissa aina ollut nautinnollinen kokemus, emme vastustaneet yhtään Hessun ehdotusta lähteä maanantai-illaksi lillumaan onsenin altaisiin.
Vaikka näkömuistissani oli edelleen kolleegani Ishikawa-sanin piirtämä kartta, oli meillä ongelmia löytää perille. Kysyimme tietä eräästä kaupastakin, mutta ystävälliset myyjät vakuuttivat, ettei missään lähistöllä ole mitään kylpylää. Kaksisataa metriä päätien vartta eteenpäin käveltyämme päädyimme kuitenkin Gokurakuyu-ketjun Wako-shin -haarakonttorin eteen.
Japanilaisessa kylpylässä menetellään yleensä suunnilleen seuraavasti. Ensin otetaan kengät pois ja tassutellaan sukkasillaan kenkälokeroille. Seuraavaksi mennään lippuautomaatille pääsylipun ostoon. Lippu ja avain annetaan sitten kassatytöille, joilta saa vastineeksi pukukopin avaimen. Pukukoppiin jätetään tietysti kaikki vaatteet, mukaan allasosastolle tarvitsee vain pienen pesupyyhkeen. Tässä kohtaa tulikin stoppi, sillä me tyhmät ulkomaalaiset olimme tyystin unohtaneet tämän ehdottoman tarpeellisen kankaanpalan. No, niitä saa onneksi aina ostaa kassalta, joten pääsimme jatkamaan seuraavaan vaiheeseen, eli peseytymiseen. Erinomasen huolellisen hinkkautumisen jälkeen olimmekin lopulta valmiit rentouttamaan itsemme 40-asteisissa altaissa.
Pesupyyhe on muuten monikäyttöinen kapistus. Peseytymisen lisäksi sitä voi käyttää peittämään intiimit osansa kuljeskellessaan altaalta toiselle, joskaan paikalliset eivät itsekkään useimmiten jaksa vaivautua. Kylvyssä lilluessaan pyyhettä voi käyttää tyynynä vasten altaan reunaa tai jäähdyttimenä pään päällä taiteltuna. Siitä voi myös tehdä huivin tai kietaista sen päänsä ympäri kamikaze-tyyliin, ihan miten kukakin tykkää.
Kylpylä osoittautui oikein siistiksi, moderniksi ja mukavaksi paikaksi karistaa stressit harteiltaan. Altaissa oli digitaaliset lämpömittarit ja kanjimerkkien perusteella muutaman altaan vesi oli oikeasti luonnollisesta kuumasta lähteestä peräisin. Seinillä olikin tarkat listat veden sisältämistä suoloista ja ioneista. Saunassa, jossa ei tietenkään saanut heittää löylyä, oli lauteilla paksut karvalankamatot ja omat lämpömittarit jokaiselle laudekorkeudelle. Keskellä etuseinää oli yllättäen televisio! Se esitti jotain humoristista baseball-ohjelmaa, ja vitsailimmekin naisten puolella varmasti pyörivän ostoskanavan, mutta kuulemma siellä olikin ollut joku keskusteluohjelma.
Saunatelevision lisäksi näin ensimmäistä kertaa rentoutuskivilattian. Bambuseinin oli allasosastosta erotettu alue, jonka lattian suuret kivilaatat pidettiin lattialla virtaavan kuuman lähdeveden avulla jatkuvasti lämpimänä. Siihen sai sitten köllähtää imemään itseensä vulkaanista lämpöenergiaa. Rentouttavaa!
Kylpylöissä tulee aina jotenkin mieleen suomalainen saunameininki - kaikki ovat sosiaalisesta asemasta riippumatta samanarvoisia, ja aina jossain välissä päätyy keskustelemaan jonkun tuntemattoman kanssa. Pikkulapsetkin vilistävät vanhempiensa mukana sukupuolesta välittämättä ihan kuin suomalaisissa uimahalleissa. On siinä konservatiiviselle turistille kulttuurishokkia kerrakseen kun on ensin rohkaistunut riisuutumaan muiden ihmisten nähden ja sitten eteen pyrähtää lauma alastomia tyttöjä ja poikia.
Omituisin sattumus tapahtui tällä kertaa istuessani kaikessa rauhassa eräässä altaassa rentoutumassa. Parin metrin päässä keskellä allasta risti-istunnassa ollut pappa otti sitten katsekontaktin ja viittoili minulle. Ensin hän osoitti etusormellaan alaspäin kohti jalkoväliään ja sitten teki kämmenellään sormet alaspäin jonkinlaista aaltoliikettä. Joka tapauksessa ainoa keksimäni tulkinta tästä oli se, että jompi kumpi meistä oli hänen mielestään impotentti. Otin siis hämmästyneen ilmeen naamalleni saadakseni lisäselvyyttä asiaan. Hän viittoi minua tulemaan lähemmäksi ja otti kiinni kädestäni. Siinä vaiheessa kun hän alkoi viemään kättäni veden alla kohti haaroväliään aloin jo olla varma joutuneeni paikallisen pervon kynsiin, mutta päätin kuitenkin tyylilleni uskollisesti olla vielä vetämättä hätiköityjä johtopäätöksiä. Onneksi näin, sillä tyyppi halusi vain minun tietävän kuuman veden tuloaukosta, jonka luona hän istui.
Lopulta olimme tarpeeksi kypsiä ja poistuimme altaista. Emme tällä kertaa jääneet jäähdyttelemään rentoutushuoneen tatameille tai hieroviin tuoleihin, vaan menimme suoraan kassalle. Siellä odottikin ongelma, sillä kassatytöillä olikin tarjota minulle ja Hessulle vain yksi kenkälokeron avain. Pitkien selittelyjen jälkeen saimme erään tytöistä lähtemään yleisavaimen kanssa antamaan meille kenkämme ja pyytelemään tietysti kovasti anteeksi. No, kotona sitten Hessu löysi kadonneen avaimen taskustaan, ja muisti, ettei ollut sitä koskaan kassalle antanutkaan. Kävin nolona parin päivän päästä palauttamassa sen.
Vaikka näkömuistissani oli edelleen kolleegani Ishikawa-sanin piirtämä kartta, oli meillä ongelmia löytää perille. Kysyimme tietä eräästä kaupastakin, mutta ystävälliset myyjät vakuuttivat, ettei missään lähistöllä ole mitään kylpylää. Kaksisataa metriä päätien vartta eteenpäin käveltyämme päädyimme kuitenkin Gokurakuyu-ketjun Wako-shin -haarakonttorin eteen.
Japanilaisessa kylpylässä menetellään yleensä suunnilleen seuraavasti. Ensin otetaan kengät pois ja tassutellaan sukkasillaan kenkälokeroille. Seuraavaksi mennään lippuautomaatille pääsylipun ostoon. Lippu ja avain annetaan sitten kassatytöille, joilta saa vastineeksi pukukopin avaimen. Pukukoppiin jätetään tietysti kaikki vaatteet, mukaan allasosastolle tarvitsee vain pienen pesupyyhkeen. Tässä kohtaa tulikin stoppi, sillä me tyhmät ulkomaalaiset olimme tyystin unohtaneet tämän ehdottoman tarpeellisen kankaanpalan. No, niitä saa onneksi aina ostaa kassalta, joten pääsimme jatkamaan seuraavaan vaiheeseen, eli peseytymiseen. Erinomasen huolellisen hinkkautumisen jälkeen olimmekin lopulta valmiit rentouttamaan itsemme 40-asteisissa altaissa.
Pesupyyhe on muuten monikäyttöinen kapistus. Peseytymisen lisäksi sitä voi käyttää peittämään intiimit osansa kuljeskellessaan altaalta toiselle, joskaan paikalliset eivät itsekkään useimmiten jaksa vaivautua. Kylvyssä lilluessaan pyyhettä voi käyttää tyynynä vasten altaan reunaa tai jäähdyttimenä pään päällä taiteltuna. Siitä voi myös tehdä huivin tai kietaista sen päänsä ympäri kamikaze-tyyliin, ihan miten kukakin tykkää.
Kylpylä osoittautui oikein siistiksi, moderniksi ja mukavaksi paikaksi karistaa stressit harteiltaan. Altaissa oli digitaaliset lämpömittarit ja kanjimerkkien perusteella muutaman altaan vesi oli oikeasti luonnollisesta kuumasta lähteestä peräisin. Seinillä olikin tarkat listat veden sisältämistä suoloista ja ioneista. Saunassa, jossa ei tietenkään saanut heittää löylyä, oli lauteilla paksut karvalankamatot ja omat lämpömittarit jokaiselle laudekorkeudelle. Keskellä etuseinää oli yllättäen televisio! Se esitti jotain humoristista baseball-ohjelmaa, ja vitsailimmekin naisten puolella varmasti pyörivän ostoskanavan, mutta kuulemma siellä olikin ollut joku keskusteluohjelma.
Saunatelevision lisäksi näin ensimmäistä kertaa rentoutuskivilattian. Bambuseinin oli allasosastosta erotettu alue, jonka lattian suuret kivilaatat pidettiin lattialla virtaavan kuuman lähdeveden avulla jatkuvasti lämpimänä. Siihen sai sitten köllähtää imemään itseensä vulkaanista lämpöenergiaa. Rentouttavaa!
Kylpylöissä tulee aina jotenkin mieleen suomalainen saunameininki - kaikki ovat sosiaalisesta asemasta riippumatta samanarvoisia, ja aina jossain välissä päätyy keskustelemaan jonkun tuntemattoman kanssa. Pikkulapsetkin vilistävät vanhempiensa mukana sukupuolesta välittämättä ihan kuin suomalaisissa uimahalleissa. On siinä konservatiiviselle turistille kulttuurishokkia kerrakseen kun on ensin rohkaistunut riisuutumaan muiden ihmisten nähden ja sitten eteen pyrähtää lauma alastomia tyttöjä ja poikia.
Omituisin sattumus tapahtui tällä kertaa istuessani kaikessa rauhassa eräässä altaassa rentoutumassa. Parin metrin päässä keskellä allasta risti-istunnassa ollut pappa otti sitten katsekontaktin ja viittoili minulle. Ensin hän osoitti etusormellaan alaspäin kohti jalkoväliään ja sitten teki kämmenellään sormet alaspäin jonkinlaista aaltoliikettä. Joka tapauksessa ainoa keksimäni tulkinta tästä oli se, että jompi kumpi meistä oli hänen mielestään impotentti. Otin siis hämmästyneen ilmeen naamalleni saadakseni lisäselvyyttä asiaan. Hän viittoi minua tulemaan lähemmäksi ja otti kiinni kädestäni. Siinä vaiheessa kun hän alkoi viemään kättäni veden alla kohti haaroväliään aloin jo olla varma joutuneeni paikallisen pervon kynsiin, mutta päätin kuitenkin tyylilleni uskollisesti olla vielä vetämättä hätiköityjä johtopäätöksiä. Onneksi näin, sillä tyyppi halusi vain minun tietävän kuuman veden tuloaukosta, jonka luona hän istui.
Lopulta olimme tarpeeksi kypsiä ja poistuimme altaista. Emme tällä kertaa jääneet jäähdyttelemään rentoutushuoneen tatameille tai hieroviin tuoleihin, vaan menimme suoraan kassalle. Siellä odottikin ongelma, sillä kassatytöillä olikin tarjota minulle ja Hessulle vain yksi kenkälokeron avain. Pitkien selittelyjen jälkeen saimme erään tytöistä lähtemään yleisavaimen kanssa antamaan meille kenkämme ja pyytelemään tietysti kovasti anteeksi. No, kotona sitten Hessu löysi kadonneen avaimen taskustaan, ja muisti, ettei ollut sitä koskaan kassalle antanutkaan. Kävin nolona parin päivän päästä palauttamassa sen.
kirjoittaja: Janne, 11:57 ip.
0 Kommentteja
Lähetä kommentti
<< Home