Pikavisiitti Filippiineille

Maanantai-aamuna oli aika heittää reput selkään ja matkata Minami-konferenssiin. Tämä professori Minamilta nimensä saanut pienimuotoinen konferenssisarja sai alkunsa jo 80-luvulla, ja on tähän asti aina järjestetty Japanin maaperällä. Koska minami tarkoittaa japanin kielessä etelää, oli Kawata-sensei keksinyt, että konferenssi olisi tarkoituksenmukaista järjestää etelässä. Erinäisten yhteistyökiemuroiden tuloksena paikaksi muotoutui Filippiinit.

Hauskan sattuman vuoksi meillä oli tuttua seuraa Narita Expressissä - Katariina ja Tero olivat lähdössä lomalle Guamille juuri samaan aikaan. Nouseva aurinko valaisi Tokiota, olihan kellokin sentään jo yli kuusi aamulla.

Philippine Airlines lennätti meidät sujuvasti neljässä ja puolessa tunnissa Manilaan tarjoten matkalla harvinaisen mauttoman kasvisruuan. Manilan kentällä tapasimme Kawata-sensein Osakan laboratoriosta saapununeen seurueen ja koitimme epätoivoisesti kuoriutua talvivaatteistamme kolmenkymmenen asteen helteessä. Jatkolento Keski-Filippiineille Cebuun kesti onneksi vain tunnin.

Jo lentokentillä pystyi helposti huomaamaan poistuneensa Japanista. Kaikki tuntuivat puhuvan hyvää englantia, mutta toisaalta asiat eivät edenneet kovinkaan organisoidusti. Helposti kuitenkin päädyimme Shangri-Lan bussiin, joka kuljetti meidät läpi sekavan liikenteen ja epämääräisten hökkelikylien hotellillemme.

Koska meillä oli aikaa perillä Cebussa vain kaksi kokonaista päivää, ja niistäkin toinen täynnä tieteellistä ohjelmaa, olimme tehneet poikkeuksen normaalista matkailurutiinistamme. Yleensä otamme etukäteen selvää maan kulttuurista, nähtävyyksistä ja muista turismin kannalta oleellisista seikoista, mutta tällä kertaa päätimme olla laiskoja ja ignorantteja turisteja ja viettää pari päiväämme turvallisesti hotellin alueella.

Lukija voi tässä vaiheessa epäillä aivojemme muuttuneen sushiksi, joten lienee tarpeen mainita eräs yksityiskohta. Hotelli nimittäin ei ollut mikään perusmajatalo, vaan nettisivujensa mukaan Filippiinien hienoin ja ylellisin deluxe-lomakohde, Shangri-La's Mactan Island Resort. Tarjolla oli siis kaikkea, mitä kuvitella saattaa. Koska emme kuitenkaan luota lukijoiden mielikuvitukseen ja haluamme lisäksi varmistaa aiheuttavamme sietämätöntä kateutta, seuraa tarkempi selvitys aiheesta.

Hotellin sisustus oli tyylikäs olematta ylipramea, ja henkilökunta erittäin ystävällistä ja kielitaitoista. Sisältä hotellista löytyi kaikenlaisia kauppoja, moderni kuntosali, kauneushoitola, kampaamo ja lukuisia erinomaisia ravintoloita. Kaikista huoneista oli merinäköala. Hotellin pihalla oli tietenkin palmujen katveessa monenlaisten uima-altaiden lisäksi hierontakeitaita ja baareja sekä ravintoloita, tenniskenttiä ja golf-harjoitusratoja. Jatkuvasti oli tarjolla ilmaista viihdykettä kalojen ruokinnasta rantalentopalloon. Henkilökunta oli aina valmiina tyydyttämään kaikki tarpeet ja järjestämään ohjattua ohjelmaa, ja kaikki kustannukset sai lisättyä suoraan huonelaskuun. Hotellilta lentokentälle oli tietenkin ilmainen bussikuljetus, mutta lisäksi busseilla pääsi maksutta kahteen läheiseen ostoskeskukseen.

Ensimmäisenä iltana tyydyimme vain purkamaan matkatavaramme ja tutustumaan ympäristöön. Olimme kerrankin lähteneet matkaan oikeasti minimaalisin varustein: molemmilla oli vajaa repullinen vaatteita mukanaan. Ratkaisu osoittautui oikeaksi, sillä eihän trooppisessa lomakohteessa vaatteita tarvitse.

Illan päätteeksi oli konferenssin puitteissa järjestetty buffet-illallinen ulkosalla. Ahmimme itsemme palloiksi herkullisilla mangoilla katsellessamme paikallisen San Diego Dance Companyn hieman epäaidon tuntuisia mutta viihdyttäviä perinnetanssiesityksiä. Aikaisen aamuherätyksen tuottama univelka pakotti kuitenkin jättämään illan baarikierroksen väliin.

Tiistaina oli aamupäivä aikaa lomailla ennen konferenssin alkua. Suuntasimme siis hotellin rantaan köllimään aurinkotuoliin lomadrinkit kädessämme. Kun merivesikin oli lämmintä, ei pilvinen sää haitannut yhtään. Olisin voinut jäädä siihen viikoksi välillä rantapalvelijalta lisää drinkkejä tilaillen, mutta työ kutsui.

Konferenssi oli pieni ja ilmapiiriltään rento parinkymmenen hengen kokoontuminen. Suuria tieteellisiä läpimurtoja siltä ei siis ollut odotettavissa, vaan päätarkoitus oli luoda kontakteja muihin tutkijoihin ja saada joku käsitys heidän tutkimusalueistaan. Päivä tarjosi muutamia kiintoisia esitelmiä, ja oma esitykseni meni ihan kohtuullisesti merenrannalle jääneistä aivoistani huolimatta. Olin tarkoituksella tehnyt esityksestäni hyvin lyhyen ja yksinkertaisen, ja sainkin aikaan enemmän kysymyksiä ja keskustelua kuin kukaan muu tutkijoista.

Minun perehtyessäni tieteen maailmaan nautiskeli Minna elämästään uima-altailla. Hän myös uskaultautui käymään kampaajalla ensimmäistä kertaa Suomesta lähdön jälkeen. Yhteinen kieli helpottaa tällaisiakin asioita. Lisäksi kampaajat kuulemma käyttivät samoja tuotteita kuin Minnan vakiokampaaja Marja Suomessa. Illalla osallistuimme jälleen konferenssi-illalliselle.

Keskiviikkona olisi ollut ohjelmassa konferenssin virallinen ekskursio tutustumaan paikalliseen kulttuuriin, mutta päätimme sen sijaan tehdä oman retken merelle. Olimme tiistaina marssineet hotellin meriaktiviteettikeskukseen ja valinneet esitetyista snorklausretkivaihtoehdoista meille sopivimman. Venerannassa meitä odottivatkin snorklausvälineet, pyyhkeet, juomat ja lounaspakkaukset. Vene vei meidät ja erään japanilaisen perheen puolen tunnin matkan päähän suojelualueelle, jossa sitten pulikoimme ihmetellen lukemattomia eksoottisia kaloja. Olo oli kuin akvaariossa! Mukanamme oli myös näppärä vesitiivis kertakäyttökamera.

Lounaan nautimme pienellä ja rauhallisella saarella herra Murphy seuranamme. Olimme pyytäneet vaihtamaan ruokalistalla olleesta lihakasvisvoileivästä lihan juustoksi, ja tietenkin kokki oli päättänyt vaihtaa kasvikset juustoksi. Palattuamme hotellille teimme luonnollisesti valituksen, ja saimme lohdutukseksi maukkaan juustolajitelman huoneeseemme tarjoiltuna. Hotellilla huomasimme myös selkänahkojemme olevan punaiset kuin keitetty rapu.

Jäljellä ei enää ollut muuta kuin viimeinen illallinen, jonka lopuksi meitä ilmestyi viihdyttämään hotellin virallinen taikuri näppärillä kolikkotempuilla. Lähtö lentokentälle oli aamulla puoli kuudelta, mutta onneksi lento sentään oli suora.

Matkan jälkeen olemme pitäneet sadetta kotosalla, katselleet sumoturnausta ja rasvailleet selkänahkojamme. Filippiineistä emme oppineet paljoakaan, mutta oikein mukava pikaloma siltikin.