Awaji

Tiistai-aamuna herätys pärähti soimaan kello 5:20. Pirteät toimittajamme ryntäsivät oitis suihkuun ja pikaisen aamupalan jälkeen astuivat ulos tihkusateiseen Wako-shin aamuun ehtiäkseen kävellä ajoissa junalle. Asemalla seurueeseen liittyi muutama fyysikko, ja seuraavalla asemalla, Ikebukurossa, kourallinen opiskelijoita. Parinkymmenen minuutin Yamanote-linjan junassa seisoskelun jälkeen oltiinkin perillä Tokion asemalla, jossa luotijuna Shinkansen jo odotteli.

Juna osoittautui mukavaksi matkustusvälineeksi - jalkatilaa oli riittävästi, ja meno oli tasaista. Toimittajamme torkkuivat melkein koko 590 km matkan Shin-Kobeen. Koska käyttämämme Shinkansenin (Nozomi superexpress) huippunopeus tällä linjalla on 270 km/h, ei aikaa viidestä välipysähdyksestä huolimatta kulunut kuin hiukan alle kolme tuntia. Nopeudesta joutuu tosin maksamaan toista sataa euroa per henkilö (menolippu), mutta toisin kuin lentokone, Shinkansen vie suoraan perille kaupungin keskustaan. Henkilökunta käyttäytyi japanilaisen asiallisesti, eli konduktööri ja tarjoilijatytöt kumarsivat aina matkustajille kulkiessaan vaunun ovesta sisään tai ulos.

Shin-Kobessa ostimme asemalta mukaan bentoo-lounaat ja etsiydyimme Awajin saarelle menevään bussiin, sillä saarelle pääsee helpoiten pitkin maailman pisintä riippusiltaa (Akashi Kaikyoo, 3910 m). Tunnin matkan jälkeen olimme lopulta perillä Awaji Westin -hotellissa, jonka taso ei aivan vastannut erittäin rennosti pukeutuneiden fyysikonretkujen ulkoista olemusta. Hotelli on nimittäin kuuluisan arkkitehdin Tadao Andon suunnittelema ja sisustuksesta on vastuussa palkittu designer Marianne Gauer, ja sen kyllä huomasi. Hotellihuoneesta saattoi ihailla sekä upeaa merimaisemaa että hotellin muiden osien arkkitehtuuria (kuva).

Syy saapumiseemme Awajille oli 3rd Awaji Meeting, Kawata-sensein järjestämä seminaari, jossa hänen johtamiensa tutkimusryhmien jäsenillä oli tilaisuus tutustua muiden ryhmien tutkimukseen ja tutkijoihin. Paikalla oli n. 70 ihmistä, melkein kaikki Kawatan tutkijat ja opiskelijat. Seminaari alkoi kohtalaisen mielenkiintoisella tutkimusesittelysessiolla, joskin osa tutkijoista puhui luvattoman huonoa englantia.

Tutkija Simosen perehtyessä tieteen maailmaan toimittaja Hyvärinen vietti aikaansa lillumalla hotellihuoneensa kylpyammeessa rentouttavan musiikin säestyksellä.

Tiedeosuuden päätyttyä oli vuorossa illallinen. Seisova pöytä oli laitettu koreaksi japanilaisilla ja kansainvälisillä herkuilla, joita toimittajamme ahtoivat napoihinsa kiitettävän määrän. Liberaalin alkoholitarjoilun ansiosta tunnelma rentoutui kertaheitolla seminaarin tarkoitukseen nähden paremmalle tasolle.

Seminaarin iltaosio olikin sitten varattu tutkimusryhmien uusien jäsenten lyhyeen esittäytymiseen muulle tutkijakunnalle. Tutkija Simonen vei pisteet kotiin esittelemällä ensin vaimonsa japaninkielisen sanaleikin avulla - koska "minna" tarkoittaa "kaikki", merkitsee "konbanwa, minna-san" sekä "hyvää iltaa kaikki" että "hyvää iltaa Minna-rouva". Useat opiskeilijoiden itse-esittäytymiset olivat myös erittäin viihdyttäviä, näimme esimerkiksi näytteen manzai-komiikasta, taikaesityksen ja street dancingiä.

Loppuilta kuluikin sitten erilaisten alkoholipitoisten nesteiden nautiskelussa. Toimittaja Simosen oli tietenkin pakko demonstroida, miten mukillinen sakea juodaan pohjanmaalaisittain, joskin myös japanilaiset opiskelijat nauttivat olutta kunnioitettavia määriä. Illan saldona oli huomattava määrä keskinäistä tutustumista tutkijoiden ja opiskelijoiden keskuudessa, eli seminaari täytti tarkoituksensa.