Kännykät ja pankkitili
Tiistaina alkoivat japaninkielen oppitunnit, joilla opettajana toimii kiotolainen herra Okuzaki. Hänen opetusmetodinsa oli aika erikoinen, sillä asioiden järjestyksellä ei näyttänyt olevan mitään merkitystä. Ensin opeteltiin esittelemään itsensä (liian helppoa meille), sitten hypättiinkin kielioppiin, sitten tuli vähän tietoa lausumisesta, sitten taas opeteltiin kertomaan, mitä ei olla (jälleen liian helppoa) ja sitten harjoiteltiin kanoja jne. Sekavaa. Parin kuukauden kuluttua osaamme kuulemma kaikki hiraganat. Tämä on meidän kannalta vähän tyhmää, koska me olemme ne jo opiskelleet, mutta ei kertaus ole pahitteeksi. Japaninkielen lukutaito kohenee väkisinkin, sillä oppikirjassamme (Minna no Nihongo, Kaikkien japaninkieli) ei ole sanaakaan muuta kieltä kuin japania, ei edes sanastoa!
Keskiviikkona saimme pankkitilin avattua! Kaupungistamme löytyi onneksi yksi pankki, joka suostui avaamaan tilin ulkomaalaiselle ilman ulkomaalaiskorttia. Tilin avaaminen sujui huomattavasti kivuttomammin kuin olin kuvitellut, tosin nyt on jo pakko myöntää, että vähitellen alkaa tympiä se, että vaimo on aina vain vaimo Japanissa. No, kasvattaa kärsivällisyyttä… Rahojen siirtämistä viivästytti tarvittavien SWIFT- ja IBAN-koodien puutteellisuus, mutta lopulta saimme rahat lähtemään Suomesta tänne. Nähtäväksi jää, miten pitkään matka kestää.
Pankkitilin avaamisen jälkeen pääsimme lopultakin ostamaan itsellemme kännykät. Normaalisti tähänkin olisi tarvittu ulkomaalaiskorttia, mutta Bic Cameralle (Bikkukamera) kelpasi myös todistus hakuprosessin käynnissäolosta. Vodafone vei tällä kertaa voiton, ja nyt pöydällä lojuu niin äärettömän hieno kännykkähärveli, että ihan päätä huimaa! On kameraa, e-mailia, videota ja nettiselainta, vaikka ostimme halvimman mahdollisen paketin. Hienoa, mutta jostain syystä asunnossamme on uskomattoman huono kenttä! Täytyy tietää tarkalleen missä puhelintaan säilyttää, muuten lukijoiden puhelut jäävät vaille vastausta.
Puhelimista maksoimme yhteensä hurjat kaksi jeniä. Tällä hinnalla saimme siis kaupasta toimivat kännykät käteen. Liittymän avausmaksut, kuukausimaksut, puheluhinnat, e-mailit yms. kompensoivat tehokkaasti puhelinlaitteiden halpaa hintaa. Avausmaksut 2700 jeniä/hlö, kuukausimaksut n. 2800 jeniä/hlö (sisältää jonkin verran ilmaista puheaikaa), puhelut 40-60 jeniä/min jne. Ja se samainen vaimohomma toistui kännykkäkaupassa.
Mainittakoon, ettemme yksin olisi onnistuneet pankkitilin tai kännyköiden hommaamisessa. Tulkkina meillä oli Jannen labran sihteeri Rieko, tai niin kuin paikalliset kutsuvat, Sato-san.
Loppuun pieni selvennys tästä vaimohommasta. Me avasimme yhteisen tilin Jannen kanssa. Jos me tekisimme näin Suomessa, meiltä molemmilta pyydettäisiin allekirjoitukset, henkilöllisyystiedot yms. Täällä sen sijaan toimitaan toisin. Vain ”perheenpää” hoitaa allekirjoitukset (leimasimella, hanko), osoitetiedot yms. Vaimo seisoo vieressä ja hymyilee… Meillä on siis yhteinen tili, joka on vain Jannen nimissä! Mistään ei näy, että minulla olisi minkäänlaista oikeutta käyttää sitä. Ja sama sitten kännykkäkaupassa, vaikka molemmille tuli omat kännykät. Edelleen mies täyttää kaikki kaavakkeet ja allekirjoittaa ne. Vaimon tehtävänä on edelleen seisoa vieressä ja hymyillä kauniisti.
Keskiviikkona saimme pankkitilin avattua! Kaupungistamme löytyi onneksi yksi pankki, joka suostui avaamaan tilin ulkomaalaiselle ilman ulkomaalaiskorttia. Tilin avaaminen sujui huomattavasti kivuttomammin kuin olin kuvitellut, tosin nyt on jo pakko myöntää, että vähitellen alkaa tympiä se, että vaimo on aina vain vaimo Japanissa. No, kasvattaa kärsivällisyyttä… Rahojen siirtämistä viivästytti tarvittavien SWIFT- ja IBAN-koodien puutteellisuus, mutta lopulta saimme rahat lähtemään Suomesta tänne. Nähtäväksi jää, miten pitkään matka kestää.
Pankkitilin avaamisen jälkeen pääsimme lopultakin ostamaan itsellemme kännykät. Normaalisti tähänkin olisi tarvittu ulkomaalaiskorttia, mutta Bic Cameralle (Bikkukamera) kelpasi myös todistus hakuprosessin käynnissäolosta. Vodafone vei tällä kertaa voiton, ja nyt pöydällä lojuu niin äärettömän hieno kännykkähärveli, että ihan päätä huimaa! On kameraa, e-mailia, videota ja nettiselainta, vaikka ostimme halvimman mahdollisen paketin. Hienoa, mutta jostain syystä asunnossamme on uskomattoman huono kenttä! Täytyy tietää tarkalleen missä puhelintaan säilyttää, muuten lukijoiden puhelut jäävät vaille vastausta.
Puhelimista maksoimme yhteensä hurjat kaksi jeniä. Tällä hinnalla saimme siis kaupasta toimivat kännykät käteen. Liittymän avausmaksut, kuukausimaksut, puheluhinnat, e-mailit yms. kompensoivat tehokkaasti puhelinlaitteiden halpaa hintaa. Avausmaksut 2700 jeniä/hlö, kuukausimaksut n. 2800 jeniä/hlö (sisältää jonkin verran ilmaista puheaikaa), puhelut 40-60 jeniä/min jne. Ja se samainen vaimohomma toistui kännykkäkaupassa.
Mainittakoon, ettemme yksin olisi onnistuneet pankkitilin tai kännyköiden hommaamisessa. Tulkkina meillä oli Jannen labran sihteeri Rieko, tai niin kuin paikalliset kutsuvat, Sato-san.
Loppuun pieni selvennys tästä vaimohommasta. Me avasimme yhteisen tilin Jannen kanssa. Jos me tekisimme näin Suomessa, meiltä molemmilta pyydettäisiin allekirjoitukset, henkilöllisyystiedot yms. Täällä sen sijaan toimitaan toisin. Vain ”perheenpää” hoitaa allekirjoitukset (leimasimella, hanko), osoitetiedot yms. Vaimo seisoo vieressä ja hymyilee… Meillä on siis yhteinen tili, joka on vain Jannen nimissä! Mistään ei näy, että minulla olisi minkäänlaista oikeutta käyttää sitä. Ja sama sitten kännykkäkaupassa, vaikka molemmille tuli omat kännykät. Edelleen mies täyttää kaikki kaavakkeet ja allekirjoittaa ne. Vaimon tehtävänä on edelleen seisoa vieressä ja hymyillä kauniisti.
kirjoittaja: Minna, 12:06 ap.
0 Kommentteja
Lähetä kommentti
<< Home