Byrokratiaa uusin silmin

Johan on taas aikaa vierähtänyt sitten edellisen artikkelin. Siispä näppis tassun alle ja menoksi.

Saimme odotetusti viisumeihimme jatkoaikaa. Olemme kuulleet tuttaviemme viisumihakemusten käsittelyn kestäneen pahimmillaan kuukausia, mutta me saimme paperimme vikkelästi viikossa. Palvelu Saitaman Maahanmuuttovirastossa Kita-Yonossa oli taas nopeaa, vaikka asiakkaita olikin paremmasta säästä johtuen viimekertaista huomattavasti enemmän. Viisumin saimme käteemme alle puolessa tunnissa, ja vaikka tämän jälkeen toimiston lounastaukoon oli aikaa vain kymmenen minuuttia, ehdimme silti hakea ja saada uudet maahanpaluuluvat (re-entry permit). Nyt saamme luvallisesti asua maassa apurahan loppuun asti.

Erinomaisesta palvelusta ilahtuneena menimme naapuriravintolaan pastalle, ja tietenkin kasvispastaan oli sotkettu kinkunviipaleita. Opimmekohan koskaan, että vaikka tilaisi lasin vettä, on silti syytä kysyä "niku ga haittemasu ka?" lihaisan pettymyksen välttämiseksi.

Uuden viisumin saatuaan kuuluu kunnon gaijinin käydä päivittämässä ulkomaalaiskorttinsa kaupungintalolla. Teimme siis näin, ja lopultakin myös saimme aikaiseksi kirjautua kansallisen sairausvakuutuksen piiriin, joka toimitus on pakollinen kaikille yli vuoden Japanissa asuneille. Saimme palvelua osittain japaniksi, osittain hyvällä englannilla, ja eikös vaan taas eräs virkailijoista kiittänyt meitä suomeksi! Hän oli kuulemma kymmenen vuotta sitten työskennellyt RIKENissä suomalasten tutkijoiden kanssa ja oppinut muutaman sanan lisäksi myös ruuanlaittoa.

Koska vuosi Japanissa alkoi tulla täyteen, oli myös asuntomme vuokrasopimus umpeutumassa. Minuahan asia ei huolettanut - optimistina ajattelin RIKENin pitävän hajamielisistä tutkijoistaan hyvää huolta ja ilmoittavan etukäteen, jos sopimuksen jatko vaatisi toimenpiteitä. Hyväriselle moinen haihattelu ei tietenkään sopinut, vaan hän patisti minut asuntolan toimistolle varmistamaan katon päämme päälle myös tulevaisuudessa. No, saimme vuoden lisäaikaa asumiseen, mutta samalla International Housen byrokraatit huomasivat perineensä meiltä alihintaa koko viime vuoden ajan, ja nostivat vuokramme oikealle tasolle. Täällä on käytössä kaksoishinnottelu niin, että apurahatutkijat, kuten minä, maksavat enemmän vuokraa kuin RIKENin palkkalistoilla olevat, mutta syystä tai toisesta meiltä kuitenkin perittiin matalampaa vuokraa tähän asti. Onneksi korotus ei ole aivan kohtuuton.

Sitten tekniikan maailmaan. Tähän asti seikkailujemme ikuistukseen käyttämämme pieni mutta pätevä Canon Powershot A80 digipokkari on jo jonkin aikaa tuntunut kyvyiltään harmillisen rajalliselta. Hyvässä valossa se tuottaa erinomaisia maisemakuvia, mutta sen pienellä linssillä ei millään saa taustaa pois fokuksesta esim. muotokuvissa, eikä hämärässä kuvaaminen pilaamatta kuvia kökkösalamalla tai hirveällä kohinalla myöskään onnistu. Lisäksi kamera tuntuu itse päättävän millaisen kuvan haluaa ottaa, jättäen kuvaajan tehtäväksi lähinnä kuvan rajauksen.

Pitkällisen harkinnan, asiantuntijoiden ja rahakirstun vartijan konsultoinnin sekä lukuisten arvostelujen lukemisen jälkeen päädyin BicCameran kassalle maksamaan toista tuhatta euroa juuri julkaistusta Canon EOS Kiss Digital N -järjestelmäkamerasta, kolmesta linssistä ja parista nopeasta muistikortista. Jostain syystä seksikäs nimi Kiss N ei kelpaa muulle maailmalle - Euroopassa kamera tunnetaan tylsällä nimellä 350D, ja jenkeissä taas sen kyljessä lukee mahtipontisesti Rebel XT.

Pari viikkoa Canonin japanilaisinsinöörien uusinta hengentuotetta käytettyäni voin kiteyttää mielipiteeni muutamaan sanaan: hieno vehje! Itse asiassa niin hieno, etten tahdo enää pokkariin koskeakaan. Kuvaaminen järkkärillä on osoittautunut todella nautittavaksi elämykseksi. Kamera tottelee kuin ajatus: käynnistyy, tarkentaa ja ottaa ensimmäisen kuvan alle sekunnissa virran kytkemisestä, ja sen jälkeen tarvittaessa kolme kuvaa sekunnissa tusinan kuvan verran. Hämärässä kuvaaminen on vaivatonta ISO 1600 -herkkyyttä käyttäen, eikä sisäänrakennettu salamakaan aivan kelvoton ole. Oikeilla linsseillä (esim. ostamani Canon EF-50 mm 1.8 aukolla) muotokuvien taustat sumentuvat kauniisti. Kamera on myös mukavan pieni ja kevyt mukana kannettavaksi, ja Minnakin on aivan innostunut siitä. Kuulemma laukaisuäänikin on hänestä seksikäs.

Mahdollisesti järjestelmäkameraan siirtymistä harkitseville muistutettakoon, että vaikka järkkärissä on pokkariin verrattuna huomattavasti enemmän potentiaalia loistavien otosten tuottamiseen, vaatii se myös paljon enemmän tietoa ja taitoa käyttäjältään. Tästä johtuen kestänee vielä jonkin aikaa ennen kuin lukijat huomaavat Sushirajan sanomien kuvien laadussa suurempaa muutosta kohti parempaa.