Toinen päivä Kiotossa

Perjantai aamuna pakkasimme tavaramme reppuihin, hyvästelimme majatalon isäntäparin, ja hyppäsimme bussiin lähteäksemme kohti uusia seikkailuja kaupungin vastakkaiselle laidalle.

Ensimmäinen kohteemme oli yksi Japanin kuuluisimmista nähtävyyksistä, Kinkaku-ji, Kultainen paviljonki. Tämä maailman kulttuuriperintökohteisiin kuuluva temppeli on päällystetty aidolla lehtikullalla. Kullan kimallus ei kuitenkaan saanut meitä lumouksen valtaan, sillä parin minuutin päästä olimmekin jo tutkimassa paljon mielenkiintoisemmaksi osoittautunutta puutarhaa. Puutarhan alueelta löytyy mm. peililampi, pieni vesiputous ja pienen saaren keskeltä nouseva kivipagoda (kuva).

Katsastettuamme Kultaisen paviljonkin ja sen puutarhan lähdimme kävelemään lähistöllä sijaitsevaan Ryoan-ji -temppeliin. Myös tämä temppeli on Unescon maailmanperintökohde ja erityisenä suojelun kohteena on temppelin alueella sijaitseva kivipuutarha. Kyseinen nähtävyys ei kovin kiinnostavalta kuullosta: 25x10 metrin suorakulmainen alue valkoista soraa, johon on aseteltu 15 eri kokoista kiveä. Alue on reunustettu öljyssä keitetystä savesta rakennetulla hyvin yksinkertaisella muurilla. Paikan päällä nähtynä puutarhan zeniläinen yksinkertaisuus teki kuitenkin meihin molempiin suuren vaikutuksen. Sen yksinkertaista muotokieltä olisi voinut katsella loputtomiin kuin nuotiota syysillassa.

Hienon kokemuksen jälkeen olikin hyvä nauttia perinteinen japanilainen lounas, sobaa ja udonia, ja lähteä uusin voimin kohti Nijo-jon linnaa. Se on vanha samurailinna, jonka shogun Ieyasu Tokugawa rakennutti merkiksi vallastaan ja keisarin merkityksen pienenemisestä. Linnaa rakennettaessa pyrittiin ratkaisuihin, jotka vaikeuttivat huomattavasti salamurhaajien ja pettureiden mahdollisuuksia päästä shogunin kimppuun. Lankkulattiat tehtiin erittäin herkästi vinkuviksi, ja siitä syystä ne ovatkin saaneet nimen "satakielilattia". Kokeilimme itse, kuinka hyvin äänetön hiipiminen onnistuu ja huomasimme omat salamurhaajan taitomme suorastaan alkeellisiksi. Piilotetuissa kammioissa väijymässä olleet vartijat olisivat viipaloineet meidät samuraimiekoillaan alta aikayksikön. Oli kuitekin hienoa kävellä pitkin samoja käytäviä kuin mistä James Clawell kirjassaan Shogun kertoo.

Koska meistä ei selvästikään ollut salamurhaajiksi, päätimme siirtyä tutkimaan linnan puutarhan saloja. Puutarhakäyskentelyn hauskin osuus oli se, kun patsaaksi luulemamme haikara heräsi kesken ihmettelymme eloon!

Aikaraudan näyttäessä jo huolestuttavan paljon oli aika suorittaa päivän fyysisesti vaativin osuus, eli kävely asemalle kaikkien matkatavaroiden kanssa. Liikunta teki kuitenkin hyvää ja samalla näimme myös enemmän nykypäivän Kiotoa. Asemalta ostimme muutamia voileipiä matkaevääksi, joita sitten söimmekin hyvällä ruokahalulla shinkansenissa matkalla Tokioon.

Yhteenvetona Kioton matkastamme sanottakoon, että parhainta antia oli asuminen aidossa samuraitalossa, isäntäväen ystävällisyys, hienot puutarhat sekä vanhan japanilaisen tunnelman löytyminen. Kahdessa päivässä ei vielä kovin paljon ehdi nähdä, joten todennäköistä on, että tulemme käymään Kiotossa vielä toisenkin kerran.