Chinggis-kaanin jalanjäljillä, osa 3

Mahtavien maisemien jälkeen UB näytti suhteellisen ankealta, mutta onneksi tiedossa oli sentään mukava päivä kaupungilla. Tarkoituksena oli ostaa mahdollisimman paljon Fazerin suklaata ja muita suomalaisia herkkuja mukaan Japaniin.

Ennen suklaa- ja juusto-ostoksia suuntasimme uudestaan Gobin tehtaanmyymälään tekemään kashmirostoksia. Mukaan tarttui kiitettävä määrä kaulaliinoja, villapuseroita yms. Kamelinkarvapeitto sekä -sormikkaita oli myös ostettava. Tunnustettakoon, että kashimirpeiton ostamatta jättäminen oli ehkä suurin uhraus, joka oli tehtävä. Peitto tuntui ihoa vasten niin ihanan pehmeältä, sileältä ja lämpimältä, että puolet myymälässä vietetystä ajasta meni sitä hipeltäessä.

Kashimirmyymälän jälkeen oli aika ryhtyä suklaanmetsästäjäksi. Lähikauppamme oli viikon jahkaamisen jälkeen päätynyt siihen tulokseen, että suklaalle voi sittenkin määrittää hinnan ja koodin syöttää kassakoneeseen. Ei muuta kuin pienen vuoren korkuinen määrä Fazerin levyjä reppuun. Mukaan tarttui myös puolukoita ja mustaherukkakompottia, joita kumpaakaan ei tunnu saavan Japanista ainakaan siinä muodossa kuin minä haluaisin.

Sunnuntain aamupäivän ohjelma oli suhteellisen yksinkertainen. Tarkoituksenamme oli käydä intellektuaalimuseossa, mutta ilmeisesti pienen ryhmämme älykkyys ei ollut riittävän korkea, sillä emme löytäneet museota laisinkaan. Sitä ennen ehdimme kävellä, ottaa taksin, kävellä, kysyä ohjeita ja kävellä. No, ainakin tuli hyvä aamulenkki ja nähtyä UB:ta vähän laajemmin.

Pitkän kävelylenkin jälkeen vatsassa kurnikin jo mukavasti, joten käänsimme nenät kohti korealaista ravintolaa. Voin vakuuttaa, että kenelläkään ei ollut taatusti nälkä sen lounaan jälkeen. Lounasannoksen hintaan kuuluvia alkuruokia kannettiin 11 kappaletta pöytäämme, jonka jälkeen jokainen kuppi täyttyi uudestaan, kun se oli kertaalleen tyhjennetty. Itse ruoka-annokset olivat kuin karhuille tehtyjä. Meidän kolmen annokset olisivat riittäneet kevyesti kymmenen ihmisen ruokkimiseen.

Mahat täynnä olikin sitten hyvä lähteä viimeiselle vuorivaellukselle vähän UB:n ulkopuolelle. Puolen tunnin ajomatkan päässä UB:n keskustasta on hotelli Mongolia, jossa yokozuna Asashoryun häitä vietettiin viime kuussa. Hotellin edessä kohoavat kauniit kukkulat, joille lähdimme kiipeilemään. Parin tunnin maisemakiipeilyn jälkeen palasimme alas ihmettelemään hotelli Mongoliaa ja nauttimaan oluet sen terassille.

Illalla oli sitten aika pakata matkalaukut ja tutustua tarkemmin mongolialaiseen lampaannilkkaluupeliin. Nilkkaluupeli oli itse asiassa aika hauska, varsinkin kuin allekirjoittanut kepitti muut osallistujat mennen tullen. Peliä pelataan todellakin lampaannilkkaluilla ja tarkoituksena on kerätä itselleen kaikki pelissä olevat luut napsauttelemalla niillä toisia samassa asennossa olevia luita.

Maanantaiaamuna olikin aikainen herätys ja lähtö lentokentälle. Jäähyväiset olivat jälleen kerran haikeat, kun oma hullunkurinen perheemme hajaantui ympäri maailmaa.

Takaisin Japaniin päästyämme tulli- ja muut muodollisuudet sujuivat enemmän kuin vaivattomasti, sillä Japanissa asuvina pääsimme maahan samaa kaistaa alkuasukkaiden kanssa. Mongolian jälkeen Japani tuntui kovin hiljaiselta ja kliinisen puhtaalta. Ja miten hyvää ja ystävällistä palvelua täällä saakaan. Mongoliassa ihmiset ovat kyllä ystävällisiä ja hymyileväisiä mutta palvelu on kuin Suomessa. Hymyjä ei irtoa kuin rautakangella ja silmiin ei katsota ellei tehdä näöntarkastusta.

Lopuksi toimittaja Simosen yhteenveto matkasta.

Hieno reissu! Mongolian suuruuden ajoilta ei ole paljon jälkipolville nähtävää säilynyt, eikä kaupungeista voi montaa kauniista sanaa sanoa. Suurin osa maasta on kuitenkin autiota kuin Lapin kaukaisimmat kolkat, ja maisemat ovat juuri niin upeita kuin matkaoppaat sanovat. Optimaalisinta olisi osata ratsastaa niin hyvin, että voisi ostaa hevosen, ja viettää kuukausi kuljeksien pitkin loputtomia aroja sinisten vuorten siintäessä horisontissa. Tietysti pitäisi myös käydä Gobin autiomaassa etsimässä dinosaurusten luita ja kalastamassa pohjoisosien metsäisissä järvimaisemissa.

Paikallisten kielitaito vaihtelee, osa puhuu venäjää, osa englantia, ja mongolien oma kieli kuulostaa lähinnä turkilta, jolle se onkin läheistä sukua. Kirjoitusjärjestelmä on lainattu Venäjältä, mutta turistin kiusaksi lausumisella ja kirjoitusasulla ei tunnu olevan paljoakaan tekemistä keskenään. Onneksi ihmiset sentään ovat ystävällistä, joskin taikauskoista väkeä.