Avoimet ovet ja kielitaidon kehitys
Oikea kevät on lopultakin saapunut Tokion seudulle. Kirsikat ehtivät jo kukkia, ja nyt näyttävät kukkivan kaikki muut kasvikuntaan kuuluvat olennot. Varsinkin persikat (momo) ja kameliat (tsubaki) ovat ihan täynnä suuria ja komeita kukkia. Maailma on myös taas puiden lehtien myötä saanut takaisin vihreän värinsä.
Lämpötilan osalta kevät tarkoittaa suunnilleen mukavaa +20 astetta, ei vielä kuitenkaan aivan teepaitakeliä. Kaikenlaiset kuoriaiset ja muut hyönteiset ovat myös palanneet ilahduttamaan vaimoani, ja onpa makuuhuoneessammekin jo pari yötä partioinut kevään ensimmäinen hyttynen.
Laiskuuttani en ole tänä vuonna juuri yhtään opiskellut japanin kieltä. Opiskelin jo kampuksella tarjolla olleet kaksi ilmaiskurssia, enkä ole aikaiseksi saanut aloittaa maksullisia yksityistuntia tai etsiä opetusta RIKENin ulkopuolelta. Jahkailulleni lopun toi kampuksen kielikurssiuudistus, jonka myötä tarjontaan otettiin kolmas kurssi jatkoksi edellisille.
Uuteen systeemiin kuuluvan tasokokeen suoritettuani olin jo varma, että minut pistettäisiin aloittamaan opiskelu alusta, niin tehokkaasti asiat olivat päästäni kadonneet. Kirjallinen osuus oli tyssätä alkuunsa, kun paperille ei kovasta puristuksesta huolimatta ollut syntyä vastauksia japanin tavumerkeillä, joiden kirjoittamista en koskaan ole kunnolla harjoitellut. Haastatteluosuudessa en ymmärtänyt puoliaikaan haastattelijan höpinöistä, eikä vastauksissanikaan ollut hurraamista. Ilmeisesti muutkaan eivät olleet sen parempia, sillä kaikesta huolimatta pääsin kuin pääsinkin mukaan edistyneimmälle kurssille, jonka nimi on harvinaisen epämotivoivasti "Aloittelijat 2". Olisi edes "Lähes keskiverrot".
Jonkinlaista perustasoa meiltä kuitenkin odotetaan, sillä opettaja ei ensimmäisten tuntien aikana puhunut sanaakaan englantia! Itse asiassa en ole edes varma, ymmärtääkö hän mitään muuta kieltä kuin japania, mutta hyvä niin - on siis ihan välttämätön pakko yrittää kommunikoida japaniksi tullakseen ymmärretyksi. Aivot myös aktivoituivat taas kielenkääntämiseen, ja tällä viikolla työkavereitteni puhe on tuntunut jotenkin paljon aiempaa selvemmältä. Kun Minna vielä käyttää minua oppimiensa asioiden kertaukseen, luulisi kielitaitoni alkavan kohentua.
Tarkkaavainen lukija on huomannut julkaisumme saavuttaneen kunnioitettavan yhden vuoden iän. Yritämme myöhemmin laatia jonkinlaisen katsauksen tänä aikana kertyneistä kokemuksista, mutta tällä erää tyydyn vain toteamaan uuden kierroksen alkaneen elämässämme Japanissa. Huhtikuuhun kuului tänäkin vuonna RIKENin avoimien ovien päivä.
Omassa labrassamme ainoa uusi juttu oli se, että meillä aiemmin tehty mikrokokoinen härkäpatsas (kuva 2) oli päässyt viime vuoden Guinnessin ennätysten kirjaan. Kuulemma tämän saavutuksen johdosta on Kawata-sensein perhekin lopulta alkanut kunnioittaa häntä tiedemiehenä, vaikka kaveri on tiedepiireissä ollut erinomaisen ansioitunut jo pidemmän aikaa.
Käytimme tietenkin tänäkin vuonna hyväkseni tilaisuuden tutustua muihin kampuksemme tutkimuslaitoksiin. Astuimme esimerkiksi ensimmäistä kertaa sisään massiiviseen Aivotutkimusinstituuttiin. Mielenkiintoisin osuus oli alakerran Brain Box, aivoista kertova näyttely, joka pitää käydä joskus ajan kanssa katsomassa uudestaan. Muu tiede oli esitetty pääasiassa japaninkielisillä postereilla, tietenkin, lukuisia paikalle vaivautuneita paikallisia varten, ja jäi siksi ymmärryksemme ulkopuolelle. Näimme sentään jonkun otuksen aivot, joita sai itse mennä tökkimään veitsellä.
Älysin myös lopultakin mennä katsomaan supertietokonettamme, 2048 prosessorista koostuvaa RIKEN Super Combined Clusteria. Linuxilla toimiva härveli näytti juuri siltä kuin odotinkin: rivi metallikaappeja, joissa hurisi ja vilkkui kasa elektroniikkaa ja johtoja. Tallennusvälineenä numeronmurskaimen tuottamalle massiiviselle tietovirralle toimivat pari tallennussiiloa, molemmat kapasiteetiltaan petatavun, eli miljoona gigatavua, ts. n. 20000 kertaa perus-PC:n kovalevyn kokoisia. Pitäisi melkein pyytää käyttöoikeus ihan siitä ilosta, että pääsisi komentamaan supertietokonetta. Pohtimisen arvoinen on myös se tosiseikka, että nykyisellä tietotekniikan kehittymisvauhdilla kestää alle 20 vuotta, kunnes kuka tahansa voi ostaa vastaavan tehoisen laitteen Anttilasta kotikoneekseen.
Lisäksi kävin vilkaisemassa, miten viime vuonna alkutekijöissään ollut suprajohtava rengassyklotroni on edistynyt. Se näytti jo ulkoisesti aika valmiilta, ja aikoo ilmeisesti tänä vuonna kiihdytellä ensimmäiset raskaat ioninsa 70%:iin valonnopeudesta, johon ei mikään muu härveli tällä planeetalla kuulemma pystykään. Hassua, että yhden atomin kiihdyttämiseen tarvitaan 8500 tonnia terästä.
Ilta päättyi labran bileisiin ja jatkoihin Nihonbashiteissa. Seuraava päivä menikin sitten sängyssä huokaillessa vaimon hellässä hoidossa.
Lämpötilan osalta kevät tarkoittaa suunnilleen mukavaa +20 astetta, ei vielä kuitenkaan aivan teepaitakeliä. Kaikenlaiset kuoriaiset ja muut hyönteiset ovat myös palanneet ilahduttamaan vaimoani, ja onpa makuuhuoneessammekin jo pari yötä partioinut kevään ensimmäinen hyttynen.
Laiskuuttani en ole tänä vuonna juuri yhtään opiskellut japanin kieltä. Opiskelin jo kampuksella tarjolla olleet kaksi ilmaiskurssia, enkä ole aikaiseksi saanut aloittaa maksullisia yksityistuntia tai etsiä opetusta RIKENin ulkopuolelta. Jahkailulleni lopun toi kampuksen kielikurssiuudistus, jonka myötä tarjontaan otettiin kolmas kurssi jatkoksi edellisille.
Uuteen systeemiin kuuluvan tasokokeen suoritettuani olin jo varma, että minut pistettäisiin aloittamaan opiskelu alusta, niin tehokkaasti asiat olivat päästäni kadonneet. Kirjallinen osuus oli tyssätä alkuunsa, kun paperille ei kovasta puristuksesta huolimatta ollut syntyä vastauksia japanin tavumerkeillä, joiden kirjoittamista en koskaan ole kunnolla harjoitellut. Haastatteluosuudessa en ymmärtänyt puoliaikaan haastattelijan höpinöistä, eikä vastauksissanikaan ollut hurraamista. Ilmeisesti muutkaan eivät olleet sen parempia, sillä kaikesta huolimatta pääsin kuin pääsinkin mukaan edistyneimmälle kurssille, jonka nimi on harvinaisen epämotivoivasti "Aloittelijat 2". Olisi edes "Lähes keskiverrot".
Jonkinlaista perustasoa meiltä kuitenkin odotetaan, sillä opettaja ei ensimmäisten tuntien aikana puhunut sanaakaan englantia! Itse asiassa en ole edes varma, ymmärtääkö hän mitään muuta kieltä kuin japania, mutta hyvä niin - on siis ihan välttämätön pakko yrittää kommunikoida japaniksi tullakseen ymmärretyksi. Aivot myös aktivoituivat taas kielenkääntämiseen, ja tällä viikolla työkavereitteni puhe on tuntunut jotenkin paljon aiempaa selvemmältä. Kun Minna vielä käyttää minua oppimiensa asioiden kertaukseen, luulisi kielitaitoni alkavan kohentua.
Tarkkaavainen lukija on huomannut julkaisumme saavuttaneen kunnioitettavan yhden vuoden iän. Yritämme myöhemmin laatia jonkinlaisen katsauksen tänä aikana kertyneistä kokemuksista, mutta tällä erää tyydyn vain toteamaan uuden kierroksen alkaneen elämässämme Japanissa. Huhtikuuhun kuului tänäkin vuonna RIKENin avoimien ovien päivä.
Omassa labrassamme ainoa uusi juttu oli se, että meillä aiemmin tehty mikrokokoinen härkäpatsas (kuva 2) oli päässyt viime vuoden Guinnessin ennätysten kirjaan. Kuulemma tämän saavutuksen johdosta on Kawata-sensein perhekin lopulta alkanut kunnioittaa häntä tiedemiehenä, vaikka kaveri on tiedepiireissä ollut erinomaisen ansioitunut jo pidemmän aikaa.
Käytimme tietenkin tänäkin vuonna hyväkseni tilaisuuden tutustua muihin kampuksemme tutkimuslaitoksiin. Astuimme esimerkiksi ensimmäistä kertaa sisään massiiviseen Aivotutkimusinstituuttiin. Mielenkiintoisin osuus oli alakerran Brain Box, aivoista kertova näyttely, joka pitää käydä joskus ajan kanssa katsomassa uudestaan. Muu tiede oli esitetty pääasiassa japaninkielisillä postereilla, tietenkin, lukuisia paikalle vaivautuneita paikallisia varten, ja jäi siksi ymmärryksemme ulkopuolelle. Näimme sentään jonkun otuksen aivot, joita sai itse mennä tökkimään veitsellä.
Älysin myös lopultakin mennä katsomaan supertietokonettamme, 2048 prosessorista koostuvaa RIKEN Super Combined Clusteria. Linuxilla toimiva härveli näytti juuri siltä kuin odotinkin: rivi metallikaappeja, joissa hurisi ja vilkkui kasa elektroniikkaa ja johtoja. Tallennusvälineenä numeronmurskaimen tuottamalle massiiviselle tietovirralle toimivat pari tallennussiiloa, molemmat kapasiteetiltaan petatavun, eli miljoona gigatavua, ts. n. 20000 kertaa perus-PC:n kovalevyn kokoisia. Pitäisi melkein pyytää käyttöoikeus ihan siitä ilosta, että pääsisi komentamaan supertietokonetta. Pohtimisen arvoinen on myös se tosiseikka, että nykyisellä tietotekniikan kehittymisvauhdilla kestää alle 20 vuotta, kunnes kuka tahansa voi ostaa vastaavan tehoisen laitteen Anttilasta kotikoneekseen.
Lisäksi kävin vilkaisemassa, miten viime vuonna alkutekijöissään ollut suprajohtava rengassyklotroni on edistynyt. Se näytti jo ulkoisesti aika valmiilta, ja aikoo ilmeisesti tänä vuonna kiihdytellä ensimmäiset raskaat ioninsa 70%:iin valonnopeudesta, johon ei mikään muu härveli tällä planeetalla kuulemma pystykään. Hassua, että yhden atomin kiihdyttämiseen tarvitaan 8500 tonnia terästä.
Ilta päättyi labran bileisiin ja jatkoihin Nihonbashiteissa. Seuraava päivä menikin sitten sängyssä huokaillessa vaimon hellässä hoidossa.
kirjoittaja: Janne, 8:52 ip.
0 Kommentteja
Lähetä kommentti
<< Home