Sakura

Herra Murphyn universaalin luonnonlain mukaisesti kirsikat alkoivat kunnolla kukkimaan täällä Wako-shissa heti S&M:n lähtöä seuraavana päivänä. Ilmeisesti kaupungin paras paikka sakuran ihasteluun on RIKENin kampus, jonka lukuisat kirsikkapuut verhoutuivat kauttaaltaan valkoisiin kukkiin lämpötilan noustua pariksi päiväksi yli kahdenkymmenen.

Kevään kulusta on syytä kertoa hieman tarkemmin, sillä se poikkeaa hieman suomalaisesta. Osa puista on ikivihreitä, mutta osa sentään pudottaa lehtensä syksyllä. Talvi on siis ikävän harmaa, kun luntakaan ei ole. Koska talvella ei kunnon pakkasista ole tietoakaan, luulisi lehtien palaavan viimeistään helmikuussa puita koristamaan, mutta ei: täällä pitää oikeasti lämpötilan muuttua Suomen kesää vastaavaksi, ennen kuin mitään näkyvää tapahtuu. Sitä paitsi monet kukkivat puut, kuten esimerkiksi kirsikat, kukkivat ennen kuin niissä on ainuttakaan lehteä! Vasta nyt, kukinnan ollessa jo ohi, alkaa puissa olla vähän vihreääkin. Sitä paitsi nämä japanilaiskirsikat tekevät vain kukkia - marjoja niihin on turha odottaa.

Koska viime vuonna saapuessamme sakura oli juuri päättymäisillään, näimme sen nyt ensimmäistä kertaa kunnolla. Näkemisen arvoinen se olikin! Puut muuttuvat tosiaan aivan umpivalkoisiksi, kuin lunta olisi satanut niiden oksille. Aivan upeaa ja satumaista. Paras kukinta kesti tänä vuonna vain pari päivää, kunnes kevättuuli puhalsi terälehdet lumituiskuna maahan, joka sekin oli hieno näky. Sakuratunnelmaa on perin vaikea saada vangituksi valokuviin, mutta ohessa muutama yritys.

Japanilaisille sakura on iso juttu, ja silloin kuuluu mennä piknikille (hanami) kirsikkapuun alle. Laboratoriomme väki huomasi monimutkaisten laskutoimitusten jälkeen perjantaina, että optimaalinen hetki hanamille on perjantai-iltapäivä, sillä viikonlopuksi luvattu huono sää mitä todennäköisimmin vähentäisi kirsikoiden esteettisyyskerrointa ainakin 53%. Kerättiin siis pikainen kolehti ja lähetettiin pari opiskelijaa kauppaan evästä ostamaan. Kampukselta, lammen rannalta, löytyi riittävä määrä nurmikon peittämiä neliömetrejä juhlien järjestämiseen. Syötiin ja juotiin, jatkoille lähdettiin ja hauskaa oli! Ensi vuonna pitää vielä kokea hanami viikonlopuna jossain isossa väkeä täynnä olevassa puistossa, sillä siellä on kuulemma omanlaisensa juhlatunnelma.

Tokion-kartallamme oli vielä valkoinen läiskä eräässä tunnetussa kohdassa - emme olleet vielä käyneet Ginzassa, paikassa, jossa kaikki muotitalot pitävät majaa ja josta löytyy Tokion kallein tontti. Viime vuonna tämä maapläntti maksoi lähes 14 miljoonaa jeniä (100 000 euroa) neliömetri. Minnan saatua ilmaiseksi lipun Matsuzakaya-tavaratalossa järjestettyyn ikebananäyttelyyn meillä oli hyvä syy lähteä lopultakin käymään kalleuden keskuksessa.

Hintatasoltaan Ginza oli pettymys. Toki muotitalot kuten Dior, Chanel ja kumppanit varmasti veloittavat hirveitä summia tuotteistaan, mutta niiden vierellä olleet ruokakaupat ja kahvilat olivat ihan kohtuuhintaisia. Kuunneltuamme hetken Yamahan musiikkikaupassa ansiokkaasti soitelleita viulistia ja pianistia löysimme jopa kadun päästä tukkuruokakaupan, jossa esim. juustot olivat suorastaan edullisia. Ostin myös lopultakin Minnalle pienen rasian Oikeita Suklaakonvehteja pienestä Wako-nimisestä (!) suklaapuoti/kahvilasta, siis sellaisesta, johon voi mennä juomaan pari lasia shampanjaa muutaman konvehdin kanssa (12 euroa), ja jonka konvehdit maksavat 2 euroa kappale. Armeliaasti Minna antoi myös minun maistaa näitä herkkuja, ja voin kertoa, että jälleen kerran sitä saa mistä maksaa - maku oli varsin herkkä ja hienostunut.

Ikebananäyttely oli myös näkemisen arvoinen. Osa töistä oli perinteisiä kukkia-piikkimatolla-maljakossa -tyylisiä asetelmia, mutta osa oli selkeästi modernia taidetta, joiden ihmisen kokoisista häkkyröistä kukkia sai etsiä suurennuslasin kanssa. Selkeästi erottuivat myös erilaiset tyylisuunnat, kuten fantasia-asetelmat ja naturalistiset risukasat. Kukkaruukut olivat mielikuvituksekkaita, esimerkiksi eräs työ kuoriutui keraamisesta munasta. Myönnettävä on, että asetelmien tekijät ovat erittäin taidokkaita, sen verran harmonisia työt olivat.

Kävimme taas Wako-shin onsenissa kylpemässä, tällä kertaa Katariinan vanhempien kanssa. Pulikointi on kivaa ja lieventää tehokkaasti vieroitusoireita suomalaisesta saunasta. Poistuessamme huomasimme kylpylän jäsenkortin maksavan vain 100 jeniä. Koska sillä saa joka kerta alennusta samaisen 70 sentin verran ja mukanamme oli japania hyvin ymmärtävä Katariina, täytimme samoin tein hakemuslaput. Pian poistuimme kylpylästä ylpeinä jäsenkortin omistajina!

Joskus aiemmin mainitsin Minnan värjänneen tukkani punaiseksi. Tämä oli kuitenkin väliaikaista, sillä värillinen öljyhoito ei päässä muutamaa pesua pidempään kestänyt. Eilen Minna korjasi asian oikealla tukkavärillä, ja nyt olen lopultakin oikeasti punapää, kuten kampuksemme muutkin suomalaiset.

Pitkästä aikaa olemme myös saaneet kokea muutaman pienen maanjäristyksen, mm. juuri tätä kirjoitettaessa. Eräästä niistä sai Suomen media aiheen otsikoida "Maanjäristys säikäytti Tokiossa." Ei se mitään säikäyttänyt - järistys oli aamulla, enkä edes herännyt siihen.