Kesän loppu

Konferenssi- ja muiden vieraiden lähdettyä elämämme rauhoittui taas normaaleihin uomiinsa. Jäljelle jäivät toki vielä toistaiseksi Tuomas ja Minna. Tuomaksen isä ja täti seikkailivat täällä vielä muutaman päivän ehtien mm. eksyä Ikebukuron asemakompleksiin, ajaa niin kauas maalle kuin yhdellä junalla pääsee (kaupunkia oli edelleen) ja ihastella Shinjukun laajaa puistoaluetta. Kuulemma Tokio oli hyvinkin kokemisen arvoinen, ja täällä elämisestä selvisi vähemmällä rahalla kuin kotona Lieksassa. Mainittavaa on myös heidän majoituksensa - hyvätasoinen kahden hengen huone aivan Wako-shin aseman vastapäätä Toyoko-Inn -hotellissa maksoi naurettavat alle 30 euroa per henki.

En ole vielä Japanissa autoa ajanut, mutta koska matkasuunnitelmamme Okinawalla (seuraava artikkeli) käsittää auton vuokraamisen, oli minun hankittava ajokortti. Suomesta lähtiessä hankittu kansainvälinen ajokorttini oli nimittäin voimassa vain vuoden, ja sitä ei voi uusia. Siispä hankin suurlähetystöstä virallisen käännöksen suomalaisesta kortistani ja matkailin sen kanssa Hevon Kuusessa sijaitsevaan Saitaman Ajokorttikeskukseen (Saitama-ken Unten Menkyo Center, Konosu). Ansiokkaasti osasin ottaa asemalta oikean bussinkin, vaikken ollut muistanut selvittää viraston japaninkielistä kirjoitusasua. Perillä lätkäisin pöytään suomalaisen korttini, kortin käännöksen, passini, ulkomaalaiskorttini ja pari passikuvaa, ja aloitin seikkailuni byrokratian rattaistossa.

Yksityiskohtia en jaksa nyt kertoa, mutta kolme tuntia vietin kulkien luukulta toiselle, täyttäen japaninkielisia lomakkeita ja kuunnellen luentoja ilmeisesti liikennekäyttäytymiseen liittyen. Homma ei ollut vaikea, vain aikaa vievä. Lopulta poistuin talosta kädessäni uunituore ja aito paikallinen ajokortti ja seuranani hauska korealainen heppu, joka paremman kielitaitonsa avulla opasti minut prosessin läpi. Mies ei tosin puhunut juurikaan englantia, mutta niin vain silti onnistuimme kommunikoimaan. Ahdistavan vähän sitä silti itse japania osaa.

Viikonloppuna sään ollessa mitä parhain katsoimme aiheelliseksi viettää vuoden luultavasti viimeinen piknik Shinjuku Gyoenissa. Teepaidoissamme auringosta ja eväistä nauttien kerroimme toisillemme kauhujuttuja Suomen marraskuun säästä. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen, sillä heti viikonlopun jälkeen säätiedotuksiin ilmeistyi kauhistuttava sininen samurai hyökäten tänne Kiinasta käsin ja tuoden tullessaan järkyttävän kolean sään. Huomisaamuksi luvattiin uskomattomat kaksi lämpöastetta! Sehän on täällä keskitalven sää! Onneksi pääsemme pakoon koleutta Okinawan lämpöön heti huomenna.