Okinawa

Tuomas oli ilmaissut halunsa päästä Okinawalle, kun nyt kerran oli jo päässyt näin lähelle. Suomesta käsin tälle Japanin eteläisimpiin kuuluvalle saarelle ei ihan suoralla lennolla matkustetakaan. Tapahtui siis niinä päiviä, että Minna järjesti meille neljälle valmispakettilomamatkan pois Japanin pääsaaren kylmästä syyssäästä.

Okinawan lentokentällä sekoilimme hetken lippujemme kanssa. Jo Hanedassa meille oli tietenkin lykätty käteen paketillinen lippuja, mutta meille ei kerrottu niiden joukosta löytyvän myös voucherit hotellia ja vuokra-autoa varten. Niinpä yritimme saada kyseisiä lappuja Okinawalla pakettimatkatiskiltä, ja lopulta pistimme virkailijan soittamaan matkanjärjestäjällemme Tokioon. Tämä tietenkin ilmoitti lippujen jo olevan kädessämme, ja noloina jouduimme toteamaan asian olevan juuri näin.

Seuraava ongelma koettiin autovuokraamossa. Homma sujui helposti, mutta lopulta kaveri iski käteemme englanninkielisen lapun, jonka mukaan meidän oli selkeästi vielä maksettava joko pieni tai isompi vakuutusmaksu, vaikka kaikkien kustannukset piti jo kuulua matkan hintaan. Muristen maksoimme pienemmän maksun. Jälkikäteen matkanjärjestäjällemme valitettuamme kuulimme, että maksu olikin ollut vapaaehtoinen. Argh.

Autossa oli väärällä puolella (siis oikealla) sijainneen ratin lisäksi muutama erikoisuus. Ensinnäkin automaattivaihdekeppi olikin keskikonsolin sijasta ratissa, ja käsijarru sijaitsi puuttuvan kytkinpolkimen paikalla (jalkakäsijarru?). Lisäksi odotustemme mukaisesti kojetaulua koristi GPS-sateliittipaikannin, joka japaninkielisestä käyttöliittymästään huolimatta osoittautui ehdottomaksi apuneuvoksi. Helpoin tapa käyttää sitä oli antaa sille määränpäänsä puhelinnumero, jonka jälkeen se opasti oikean suunnan sekä karttanäytön avulla että puhumalla tulevista risteyksistä kertomalla. Vain kerran päädyimme umpikujaan yllättävän tietyön takia ja sieltäkin löysimme heti avuliaan paikallisen neuvomaan meidät oikealle tielle.

Royal Garden Resort Hotel sijaitsee mäen laella aika lailla Okinawan pääsaaren keskellä. Niinpä parvekkeeltamme olikin hieno maisema sekä Tyynelle valtamerelle että Etelä-Kiinan merelle. Huoneemme kokolattiamatto oli kuitenkin tahrainen, televisio toimi miten sattui surkeista kaapeleista johtuen ja luvattu uima-allaskin oli suljettu. Argh II. No, lomallahan hotelli on vain nukkumista varten, joten ongelma ei ollut suurempi, paitsi vaimolleni, joka nimen omaan innolla oli odottanut uimaan pääsemistä. Rehellisyyden nimissä on sanottava, ettei tuulinen ja sateinen sää kyllä juurikaan uimaan houkutellut.


Aina avulias Lonely Planetimme kertoo aika selkeästi Okinawan parhaiden nähtävyyksien olevan pääsaaren ulkopuolella. Meillä ei kuitenkaan ollut aikaa lähteä merta edemmäs matkailemaan, vaan hyödynsimme tehokkaasti autoamme nähdäksemme pääsaareen päästä päähän. Aloitimme ekskursiomme pohjoiskärjestä, Cape Hedon jylhän jyrkistä rannoista. Maisemat olivat kieltämättä upeita, eikä turisteistakaan ollut enää näin marraskuussa vaivaa. Pari kilometria etelään ajettuamme pääsimme hienoille kävelyreiteille pitkin vuoren rinnettä. Ihmetystä aiheutti puu, joka kasvatti leveille oksilleen tukipuut itse ja käytti niitä sitten juurinaan. Kämmenen kokoinen hämähäkki verkossaan sen sijaan on niitä asioita, joita en Suomeen palattuani enää jää Japanista kaipaamaan.


Paluumatkalla ajelimme pitkin turkoosinsinisen meren rantaa harmitellen jättäneemme uimavarusteemme hotellille, sillä vesi oli vieläkin lämmintä. Illallisen nautimme matkan varrella ihan tavallisen oloisessa italialaisessa, mutta oli muuten parasta Japanissa saamaani pizzaa!

Sunnuntaina autoilimme Churaumi Aquariumiin, erääseen maailman suurimmista akvaarioista. Iso se olikin. Aloitimme vaatimattomasti rapsuttelemalla meritähtien sakaroita ja puristelemalla merimakkaroita. Kaikenlaisten trooppisten pikkukalojen jälkeen katsoimme lyhytelokuvan Okinawan merien eläimistä mukaanlukien valashaista. Elokuvan jälkeen valkokangas nousi ja sen takaa paljastui valtava allas sisältäen useammankin yksilön näitä maailman suurimpia kaloja! Meinasi silmät pudota päästä kun katseli kuusimetristen jättiläisten lipuvan vierestä ohi. Kuulemma ne voivat kasvaa 14 metrisiksi...


Lounaan nautimmekin sitten nenät aivan altaan lasissa kiinni ihmetellen valashaiden lisäksi muita haita, upeita rauskuja, tonnikaloja ja ties mitä. Aivan uskomaton kokemus, vaikka altaan rumin mölliäinen parkkeerasikin tuijottamaan meitä mulkosilmillään. Lopulta oli kuitenkin jatkettava eteenpäin haiosastolle, jossa omin käsin sai testailla erilaisten haiden purukalustoja. Pelottavaa, ne on oikeasti neulanteräviä. Pääsimme myös sen valtavan valashaialtaan alle ihmettelemään jättiläisten lentävän päidemme päällä. Surrealistista.


Ulkosalla ehdimme nähdä delfiinien viimeiset hyppelyt ennen sadekuuroa, joka ajoi meidä kilpikonnataloon. Viimeisinä vuorossa olivat manaatit, jotka märehtivät porkkanoita tylsännäköisissä altaissaan. Ihme lehmiä olivat ne.


Akvaarion lähistöllä oli myös paljon muuta nähtävää, mutta valashait olivat jo vieneet liikaa aikaamme. Syötyämme illallisen izakayassa saimme opastuksen seuraavaan kohteeseen (ravintolan isäntä soitti numerotiedusteluun omaan laskuunsa). Koska toisen maailmansodan tuloksena 20% Okinawan pinta-alasta kuuluu 50000 amerikkalaissotilaalle, on siellä myös paikoin aika yhdysvaltalaista, eikä missään enempää kuin shoppailukeskus Mihamassa. Laajoja parkkikenttiä, kaduilla äänekkäitä ja itsetietoisia jenkkejä, Starbucksissa kahvia venti-kokoisissa sankoissa, ravintoloissa valtavia jälkiruokia. Ahdistuimme.

Viimeisenä päivänä ajelimme etelään päästäksemme Japanin toiseksi suurinpaan tippukiviluolastoon Gyokusendoon. Hieno oli se, melkein kilometrin mittainen ja täynnään jos jonkinlaista itsestään kasvanutta kiveä. Löysimme myös maanalaisista puroista ankeriaita ja rapuja. Osa luolista oli valaistu mauttomilla jouluvaloilla ja lepakkomieskyltillä, mutta sentään ne tekivät valokuvaamisen hämärässä vähän helpommaksi. Tuomaksen ja Minnan kuvautettua itsensä myrkyllinen habukäärme kaulassaan ajoimme takaisin pääkaupunki Nahaan, palautimme automme ja lennähdimme takaisin kotiin Tokioon, jälleen yksi onnistunut reissu takanamme.