Yokohama

Sarjassamme vielä käymättömiä pakollisia nähtävyyksiä esittelemme tällä kertaa Yokohaman. Shinjukusta junalla puoli tuntia, ja miljoonakaupunki vaihtuu toiseksi. Voisi luulla, ettei eroa paljonkaan huomaa, mutta Yokohaman erottaa Tokiosta kaksi seikkaa: Japanin suurin Chinatown ja vireä satama.

Kuten arvata saattaa, ovat Chinatownin korttelit täynnään kiinalaisia ravintoloita ja putiikkeja. Autenttinen fiilis tosin karisee ympäriinsä vyöryvien japanilaismassojen ja kaupustelijoiden japaninkielisten kutsuhuutojen myötä, mutta mukava siellä on silti käyskennellä. Oppaamme Sachi ja Kazu opastivat meidät nimettömillä kaduilla epämääräisen karttansa avulla muutaman harharetken jälkeen lounaalle kiinalaisen ruuanlaiton maailmanmestaruuden voittaneen kokin ravintolaan, jonka seisovan pöydän antimet kieltämättä olivat herkullisia.

Yllättävän vähäisen shoppailun jälkeen selvisimme ulos kiinalaiskortteleista päästäksemme tutkailemaan merimaisemia satamapuistosta käsin. Yokohamahan oli yksi ensimmäisistä ulkomaankaupalle avatuista satamista Japanin eristäytymisen kauden päättyessä 1800-luvun loppupuolella, ja sittemmin kasvoi pienestä kalastajakylästä kolmen miljoonan asukkaan metropoliksi. Satamapuiston leveillä kävelykaduilla voi rentoutua nautiskellen merituulesta, katsellen performanssitaiteilijoiden esityksiä tai vaikka pistäytymällä vanhassa laivassa nimeltä Hikawamaru, kuten me teimme. Jostain syystä muuten laivojen nimien kuuluu Japanissa aina päättyä "maru". Jostain ihan toisesta syystä taas tämä 1930-luvulta alkaen maailman merillä seilannut paatti oli koristeltu myös Suomen lipuilla.

Rantakatua seuraamalla päädyimme lopulta katselemaan iltamaisemaa toistasataa metriä korkeasta maailmanpyörästä käsin. Sen alle oli onnistuttu tunkemaan kokonainen huvipuisto kummitusjunineen ja muutamine vuoristoratoineen, joista isompaan ja pinkimpään pian jonotimme. Edessämme olleen, noin kymmenen numeroa liian suurissa lenkkareissa löntystelleen tyttösen panikoitua päädyimme vastustelustamme huolimatta keulapaikalle. On mielenkiintoista, miten tiettyyn rajaan saakka voi rationalisoida kokemuksensa ja nauttia vaaran tunteesta, ja silti vaunun pudotessa syöksykierteellä kohti sysimustaa tunnelia päähän mahtuu vain yksi ajatus: "Nyt tuli noutaja!"

Tosimies tietysti löytäisi Japanista miehekkäämpiäkin vuoristoratoja, esim. Nagoyan lähistöltä Steel Dragon 2000:n, joka lähes 100 metrisen lähtöpudotuksensa jälkeen viilettää pitkin kiskojaan leppoisalla 150 kilometrin tuntinopeudella. Taidan kuitenkin jättää moiset huvit seuraavaan elämään.

Sushi-illallinen futuristisessa Minato Mirai 21 -kaupunginosassa, 296 metrisen Landmark Towerin ravintolakerroksissa, happihyppely Yokohaman asemalle, ja taas oli yksi ansiokas turismipäivä päätöksessään.