lauantaina, toukokuuta 17, 2008

Kokemuksia heti nyt

Tänne tulo oli oli monella tapaa kuin kotiin saapuminen. Kun kaikki on tutusti ennallaan, tuntuu kuin ei poissa olisi ollutkaan. Tästä mukavasta illuusiosta seuraa kuitenkin ikävä ongelma.

Kun aikamme täällä on rajoitettu, pitäisi osata ottaa siitä ilo irti, ettei sitten Suomessa tarvitse katua tekemättömiä asioita. Mitään lomamatkoilta tuttua pakottavaa tarvetta hankkia uusia kokemuksia ei kuitenkaan ole - mehän olemme jo aiemmin nähneet Tokiossa yhtä sun toista ja toisaalta olemme jo onnellisia siitä, että yleensä olemme täällä ja saamme tavata ystäviä. Jotain tarttis kuitenkin tehdä. Mutta mitä?

Pitäisikö nostalgiamatkailla tutuilla paikoilla ja syödä tuttua ruokaa, vai päin vastoin nähdä ja syödä jotain uutta? Mennäkö johonkin lukemattomista museoista, vaiko kenties konsertteihin? Shoppaillako matkalaukut pullolleen vaatteita, astioita, elektroniikkaa ja Totoroita? Viettääkö rento päivä puistossa piknikillä? Käydäkö sumoturnauksessa? Pistäytyäkö työmatkalla Osakassa? Olisiko tiedekeskus Miraikan uusiutunut? Tekisivätkö dinosaurusten luurangot vaikutuksen? Entä Shinjukun pilvenpiirtäjät? Harajukun teinit? Jamaika-festivaali?

Olisiko lukijoilla ehdotuksia tämän probleeman ratkaisuksi?

Tunnisteet:

1 Kommentteja

Anonymous Anonyymi sanoi...

Ehdotan, että jatkatte samalla linjalla eli hankitte vaan lisää noita SHOSHISUSHISUOMOTOTORISIA elämyksiä ja kerrotte niistä meille!

18/5/08 16:54  

Lähetä kommentti

<< Home