Lakisääteinen tiederaportti

Etteivät tietyt sidosryhmät luulisi veronmaksajien rahoittaman matkani päätarkoituksen olevan sushin syönti ja yleinen hauskanpito, lienee parasta raportoida kuulumisia myös tieteen maailmasta.

Suomessa olen jatkanut Japanissa aloittamaani tutkimusta – alana on siis edelleen plasmoniikka eli metallisten nanorakenteiden optiikka. Olen, vaihtelevalla menestyksellä, yrittänyt yhdistää siihen tamperelaisten erityisosaamista, nimittäin puolijohteista tehtyjä valonlähteitä sekä nanopainovalmistusta.

Samalla olen edelleen tehnyt yhteistyötä japanilaisten kanssa. Yhden julkaisun saimme jo läpi kohtuullisen arvovaltaiseen lehteen (Phys. Rev. B) ja kaksi artikkelia on tekeillä. Näiden loppuunsaattaminen onkin matkani päätehtävä. Tämä onnistuisi kyllä etätyönäkin, mutta paikan päällä pystyy paljon paremmin keskittymään itse asiaan ja kommunikaatiokin on sujuvampaa kasvotusten.

Artikkeleiden lisäksi tarkoitus on yhdistää Okamoto-sanin ja minun tekemät simulointikoodit. Vastaava paketti on minulla ollut aiemminkin käytössä, mutta osa siitä oli muiden tekemää ja siten en voinut antaa sitä japanilaisille.

Itsestään selvää on se, että etsin myös aktiivisesti uusia yhteistyöideoita laboratorioidemme välille. Tampereella pystymme valmistamaan varsin mielenkiintoisia nanorakenteita, joille hyvinkin voisi löytyä käyttöä täältä - jos ei RIKEN:istä niin Kawata-sensein toisesta labrasta Osakasta, jossa toivottavasti ehdin käymään.

RIKEN:issä olivat asiat yllättävän samalla tolalla kuin lähtiessäni. Toki opiskelijoista suurin osa on uusia, mutta tutkijoina häärivät samat tutut naamat. Henkilökuntalistalle oli jo ehditty palauttaa minun kuvani, samoin paikallaolotaululle nimeni. Kun vielä sain takaisin vanhan henkilökorttinikin, oli oloni vallan kotoisa.

Tutkimusedellytykset ovat täällä edelleen kunnossa. Olin etukäteen kysynyt, löytyisikö täältä millään minulle tietokonetta, ettei tarvitsisi raahata omaa tehokannettavaani mannertenvälisesti. Tämän tuloksena minulla on nyt paitsi vanha kannettavani, myös laskentakoneeni isolla näytöllä. Erehdyin mainitsemaan, että jälkimmäisessä on hiukan vähänlaisesti muistia ja tietenkin vastaus oli: ”Kerro vaan mitä tyyppiä se muisti on niin tilaan sitä äkkiä lisää. Paljonko tarvitset, kymmenen gigaa? Minulla itselläni on kaksitoista.”

Kuinka sitten olen käyttänyt näitä hienoja resursseja? Vietin päivän asennellen kannettavasta puuttuvia ohjelmistoja ja arpoen unohtamaani nettisähköpostin osoitetta. Laskentakoneelle asensin heti kaikki Linuxin (Fedora) päivitykset kahden vuoden ajalta – eipä käynnisty enää se kone. Onneksi siinä oli myös toinen (64-bittinen) Linux. Hyvä sentään, etteivät simulointiohjelmani toimi siinä valmistajien lupauksista huolimatta. Asensin lopulta kokonaan uuden Linuxin (64-bittinen Ubuntu), joka vaikuttaa monella tapaa miellyttävältä ja ehkä myös simulointikykyiseltä.

Koneista puheen ollen, Okamoto-san on antanut eräälle opiskelijalleen tehtäväksi muokata simulointikoodinsa sellaiseksi, että sitä voisi pyörittää kampuksen supertietokoneella. Tämä avaisi tutkimuksellemme aivan uusia mahdollisuuksia. Laskentatehoa ei nimittäin koskaan ole riittävästi.

Ensimmäiset kaksi työpäivää menivät siis lähinnä säätämiseen ja orientoitumiseen, mutta heti ensi viikon alusta päästään tositoimiin. Kuukausi on tutkimuksessa niin lyhyt aika, ettei päivääkään kannata hukata jos aikoo saada tuloksia.