tiistaina, toukokuuta 13, 2008

Kylmää mutta halpaa

Kalenteria katsomalla voisi päätellä Japanissa olevan suomalaisittain katsottuna mukavan kesäinen sää. Chigaimasu. Saapumispäivänämme tosin oli nautittavat +25 astetta, mutta lähestyvä taifuuni toi tullessaan sateisen viileyden - nyt lämpötila on tuskin yli kymmenen asteen.

Tuntuu tyhmältä aina puhua Japanin hintatasosta, mutta se on ensimmäisiä asioita, joita tällä huomaa. Hinnat ovat poissaollessamme pysyneet nähtävästi ennallaan jenin kurssin pudotessa entisestään. Siis Sushiroon 105 jenin lautanen maksaa nyt alle 70 senttiä, samoin kaikki tavarat sadan jenin kaupoissa. Minna katseli Ito-Yokadoossa 20 euron kenkiä. Eilen söimme Skylark Gustossa (ruokalista): pienehkö pizza kolme euroa, tofupihvi moninaisine lisukkeineen neljä euroa, juomabaari (mehut, kahvit, teet jne) 1,30 euroa, kallein jälkiruoka hieman yli kolme euroa. Tietenkin palvelu on silti erinomaista eikä tippejä makseta. Tämä lienee suomalaisille eräs suurimpia kulttuurishokin aiheuttajia.

Lisäys: ruuasta puhueen ollen, söimme viikonloppuna lounasta Florianin ja Erican luona, joista edellinen oli onnistunut hankkimaan tämänvuotisen Michelinin Tokio-kirjan (online-versio). Siis kokonaisen kirjan lähiseutumme ravintoloista ja hotelleista, joilla on Michelin-tähtiä. Yllätys oli minullekin, että Tokiossa on tällä mittarilla mitattuna huippuravintoloita eniten maailmassa, nimittäin 150. Jos kukkarossa on liikaa rahaa, voi siis viettää melkein puoli vuotta syöden joka päivä uuden kokin valmistaman loistavan illallisen.

Nyt sitten tiedätte, miksi Michelin-mies on hieman tukeva. Hän on juuri testannut kaikki Tokion 160 000 ravintolaa...

Tunnisteet: , , ,

1 Kommentteja

Anonymous Anonyymi sanoi...

Tervetuloa - tai pikemminkin tervemenoa - takaisin. Tämä oli ensimmäinen "suomalaisia Japanissa" -blogi, johon aikoinaan tutustuin ja josta sitten löysin tieni mm. Yoen blogiin. Teidän tekstejänne on aina yhtä mukava lukea, ja Annan mukanaolo tuo varmasti uusia näkökulmia Japanissa oleiluun.

14/5/08 03:18  

Lähetä kommentti

<< Home