Let's Vitamin!

Kävi taas niin että Tokioon oli matkustettava.

Entinen päällikköni Kawata-sensei saavutti RIKEN:in määräysten mukaisen eläkeiän ja päätti pistää labran ovet viimeisen kerran kiinni. En tiedä vielä täysin tarkalleen, mitä tämä tarkoittaa tutkijoiden ja laitteistojen suhteen, mutta se selviää huomenna laboratorion virallisessa lopetusseminaarissa, jonne sensei kutsui kaikki koskaan Nanophotonics Laboratoryssä työskennelleet. Täällä siis istun hotellissa keskellä niin tuttua Ikebukuroa.

Lensin tänne viime yönä, tietenkin suoraan Finnairilla. Työnantajakin kiitteli 600 euron tarjoushintaa. Lentomatkalle lisäväriä antoivat revontulet, joista saimme nauttia Jäämeren rannikolla. Niiden perässä japanittaret sitten juoksivat ympäri konetta innoissaan kuin pikkulapset. Aurora! Sugoi! Kawaii! Mahtavaa huvia oli heidän seuraamisensa. Sain paljon kavereita lainaamalla oman ikkunapaikkani välillä taivaalliseksi observatorioksi, eikä puheenaihetta tarvinnut miettiä puolin ja toisin puutteellisesta kielitaidosta huolimatta.

Vieruskaveriksi sattui mukava japanilainen kultaseppärouva, joka oli valokuvista päätellen viettänyt upean mutta lyhyen loman Lapissa. Oli myös itse hyvin tyytyväinen Levin revontuliin ja iloisiin ihmisiin.

Epämääräisen torkkumisen jälkeen olimmekin perillä Naritassa. Jälleen kerran ambient-musiikki ja japanilainen estetiikka tekivät syvän vaikutuksen jo terminaalissa. Olisin ollut tyytyväinen matkan antiin vain hengailtuani päivän lentokentällä.

Junassa nautin nassuun hämmästyttävän herkullisen onigirin satunnaisen teejuoman kera uutta kuusisataametristä Tokyo Sky Tree-tornia ikkunasta ihmetellessäni. Sellainen on tänne rakennettu sitten viime visiittini. Juna oli tietenkin sekunnilleen aikataulussa, vaikka liikennetiedotteiden mukaan kaksi muuta Tokion alueen junalinjaa olikin myöhässä. Syyt: "asiakkaan kaatuminen" ja "matkustajan loukkaantuminen". Sopii arvata, mille valitettavan yleiselle tapahtumalle nämä lienevät kiertoilmauksia.

Muistoja vyöryi mieleen junan kiitäessä ohi riisipeltojen, temppeleiden ja bambumetsien. Kaupunki sen sijaan näytti junan ikkunasta yhtä rumalta kuin aina ennenkin. Kauhea harmaa betonisekamelska, mutta juuri sellainen tämä toinen henkinen kotini mielessäni olikin.

Olin toivonut lämmintä säätä, ainakin Suomeen verrattuna, mutta täällä onkin ihme jääkausi meneillään. Vilustuin etätyöpäivän päätteeksi pipo päässä ja kalsarit jalassa etsiessäni sushibaaria. Onneksi vaiva oli sen arvoinen - sushihan on täällä ihan taivaallista! Taidan peruuttaakin paluulentoni samoin tein.

Iltapalaksi vielä telkkaria katsellessa kombinista mukaan napatut inarit (namnam), perunatikut ja Lotte-suklaat. Aika hyvä ruokakulttuurisatsi näin yhdelle päivälle!

Telkkarista muuten tuli tavallisten "julkkikset hämmästelevät asiaa X"-ohjelmien lisäksi piiitkä professorin monologi maanjäristystilanteesta (jossain jotain momenttia kerääntyy reilusti ja sanoo joskus poks). Päivällä heiluttelikin hotellia mukava pieni maanjäristys. Toisella kanavalla näytettiin vielä muinaisemman partasuun luento raja-arvon laskemisesta. Jälkimmäinen tyyppi vielä huvittui useaan otteeseen kertoessaan logaritmin derivaatasta. Ei tällaista Suomessa näe.

Otsikon mainoslause on muuten napattu eräästä Naritan juoma-automaatin tarjoamasta vitamiinijuomasta. Aika pätevä minusta!

Nyt äkkiä nukkumaan ja toivomaan että sisäinen kello siirtyy kerralla kohdalleen. Pari päivää töitä ja vanhojen työkaverien tapaamisia, yksi hengailua vaimon kanssa (kyllä vain, rouva on juuri nousemassa koneeseen!) ja sitten onkin tämä pikavisiitti ohi.