Tokionpiirakoita

Aiemmin kerroin, että labramme optimistinen leipuripoika lupasi tehdä maanantaiksi karjalanpiirakoita. Tiesin toki, että kun japanilainen jotain lupaa, se tapahtuu, tavalla tai toisella. Olin myös antanut hyvät kuvalliset ohjeet valmistusprosessin jokaisesta vaiheesta ja varoittanut ruisjauhojen löytämisen saattavan olla hankalaa, kuorien tekemisestä ilman piirakkapulikkaa puhumattakaan.

En joutunut pettymään, sillä kaveri saapui töihin mukanaan muovikassillinen leivonnaisia, jotka olivat vallan mainioita ensimmäiseksi yritykseksi. Toki kuoret olivat jääneet liian paksuiksi eikä rypytyksen miehekäs estetiikka aivan vastannut Marttojen laatuvaatimuksia. Myöskään piirakoita ei ollut uskallettu voidella lähellekään tarpeeksi reippaalla kädellä, mutta munavoi kyllä kompensoi tätä puutetta jossain määrin. Aika surrealistinen kokemus kaiken kaikkiaan.

Toisenlaisen leipomuksen tarjosi Sachi-san, entinen aulasihteerimme, jonka vierailua olimmekin innoissamme odottaneet. Hän oli edelleen oma pirtsakka itsensä vaikka hänen elämänsä onkin muuttunut paljon RIKEN:in ajoista. Mukanaan Sachi-san toi Seibu-tavaratalon loppumattomasta kakkuvalikoimasta poimitun taidokkaasti koristellun kääretortun, joka jätti armotta varjoonsa Minnan riisinkeittimessä pyöräyttämän hotto-keekin. Vaikka torttu näyttikin sisältä kuivalta ja mauttomalta, se oli herkullisen mansikkainen - kuinkas nyt japanissa muuten voisi ollakaan.

Kaiken lisäksi Sachi-san antoi minulle tavatessamme ensimmäisen koskaan japanilaiselta naiselta saamani halauksen.