Elämä hymyilee

Vapun, Awajin ja Kioton jälkeen arkielämä alkaa vähitellen ilmaantua elämäämme. Janne käy töissä ja minä teen muita juttuja. Arkielämän opettelu keskeytyy taas vähäksi aikaa, kun Leena (anoppini, toim. Simosen huom.) tulee huomenna viikoksi käymään.

Viimeisen viikon kohokohtia ovat olleet videovuokraamon löytyminen, teeastiaston ostaminen ja ihan aidon oikean kirjeen saapuminen (kiitos Minna!). Videovuokraamo tarkoittaa sitä, että tästä lähtien ei ole pakko tappaa itseään tylsyyteen katsomalla baseballia tv:stä. Siinäpä muuten peli, jota en halua koskaan käydä katsomassa livenä. Voisinpa jopa vannoa, että shakkiottelun seuraaminen on viihdyttävämpää puuhaa kuin katsella isojen miesten pureskelevan purkukumia, rapsuttelevan haarovälejään ja huitovan tyhjää.

Kioton reissun jälkeen oli jotenkin vetämätön olo. Ilmeisesti kaksi kokonaista päivää kerrallaan kulttuuria riittää. Lauantaina lähdimme kuitenkin Uenoon etsimään isoa markkina-aluetta. Paikka oli helppo löytää, koska se levittäytyy Uenon aseman edestä lähes joka puolelle. Päivän suurin saalis oli japanilainen teeastiasto, teepannu ja viisi kappaletta kuppeja.

Teepannun palautin tänään, koska huomasin siinä pienen halkeaman eilen. Olinkin jo vähän ihmetellyt, miksi teepannun pohjaan tiivistyy niin paljon vettä. Asiakaspalvelu pelasi jälleen ja pannu vaihdettiin mukisematta.

Tämä päivä on ollut muutenkin hyvä päivä. Japaninkielen tunnilla tuli jotenkin todella hyvä fiilis. Ehkä se, että nyt lopultakin alkaa osata sanoa jotain muutakin kuin ”kiitos” ja ”hyvää päivää”, aiheuttaa tämän tunteen.

Tänään tuli myös tieto, että JSPS on myöntänyt Jannelle apurahan, joka on paljon parempi kuin olin odottanutkaan. Kaikki tämä yhteen niin hyvä tulee. Tiedättehän sen olon, että tuntuu niin hyvältä että sen tuntee varpaissa asti ja tekee mieli mennä halaamaan kaikkia.