Järistyksiä

Järisee, järisee ja järisee. Viimeiset pari päivää on mennyt lähinnä odotellessa, milloin alkaa seuraavan kerran heiluttamaan. Lauantaina Niigatan prefektuuri Japanin länsirannikolla koki kovia voimakkaiden maanjäristysten ravistellessa seutua. Tässä vaiheessa voisin vaikka lausua muutaman sanan suomalaisen ja muiden ulkomaisten tiedotusvälineiden tavasta uutisoida kyseistä tapahtumaa. Helsingin Sanomat, Karjalainen, STT, Reuters yms. uutisoivat näyttävästi: "Pääkaupungin Tokion ympäristöä ravistelleen järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 6,8 richteriä". Tästä saa helposti sen käsityksen, että järistyksen keskus olisi ollut Tokiossa. Todellisuudessa keskus sijaitsi kuitenkin n. 200 kilometriä Tokiosta luoteeseen, eikä täällä kukaan kiinnittänyt erityistä huomiota järistykseen, sillä samanlaisia pieniä heilutuksia voi kokea täällä suhteellisen usein.

Toisin on Niigatassa. Järistys surmasi ainakin 23 ihmistä, useita on kadoksissa ja loukkaantuineita on yli 2100. Infrastruktuuri on kärsinyt pahasti, sähkö ja vesi ovat poikki kymmenistä tuhansista talouksista ja yli 80 000 ihmistä on evakuoitu. Ilmeisesti osasyyllinen aineellisiin tuhoihin ovat aluetta koko syksyn vaivanneet taifuunit ja alkukesän rankkasateet, jotka ovat valmiiksi pehmentäneet ja irroittaneet maa-ainesta niin, että tarvittiin vain yksi isompi maanjäristys aiheuttamaan maanvyöryjä, teiden romahtamasia jne.

Alueella on ollut yli 300 jälkijäristystä, joista isoimmat lähestyivät voimakkuudeltaan 6 richteriä. Myös täällä jälkijäristykset ovat tuntuneet (eivät suinkaan kaikki) mutta joka tapauksessa viimeisen puolentoista vuorokauden aikana, olen kokenut enemmän maanjäristyksiä kuin koko täällä oloaikana yhteensä.

Mutta elämä jatkuu. Lauantai-iltana koin henkilökohtaisella tasolla suhteellisen suuren järkytyksen (kaikista heilutuksista huolimatta), kun ehkäpä suurin koskaan näkemäni torakka oli päättänyt tulla asuntoomme vierailulle. Ilmeisesti kyseinen kaveri ei ollut kovinkaan ilahtunut järkyttyneestä kiljahduksestani, sillä rauhallisesti makuuhuoneen ovelta olohuoneeseen matkalla ollut kaveri teki äkkikäännöksen ja palasi pikavauhtia takaisin makuuhuoneeseen. Tässä vaiheessa Janne sai luvan suorittaa miehekkään teon ja litistää otuksen tallaamalla sen päälle isolla kengällään. Janneltakin irtosi kommentti otuksesta: "ällöttävä".

Aiemmin päivällä pari tuntia Shibuyassa oli opettanut minulle sen, että olen selvästi ja ehkäpä lopullisesti pudonnut täysin kärryiltä nuorisomuodin suhteen. Alkutalven muotia näyttävät olevan ns. eskimokengät, jotka ovat vähän samanlaiset kuin Suomessa perinteiset toppakengät, mutta nämä on tehty mokkanahasta ja varren reunus käännetään niin, että sisäpuolen karvatoppaus näkyy. Asusteeseen kuuluu ehdottomasti mahdollisimman lyhyt musta minihame, blondatut hiukset ja vähintääkin yksi, mieluummin kaksi erikokoista Louis Vuittonin käsilaukkua. Toinen vaihtoehto on vetää päällensä Pikachua tai jotain muuta Pokemon-hahmoa esittävä "nallepuku".

Shibuyassa käynti myös tuotti melkein tärinäksi muuttuneen innostuksen. Huomasin mainoksen, joka kertoi, että Cirque du Soleil on tulossa kolmen kuukauden ajaksi Tokioon esiintymään! CDS on juuri se uskomattomasti teatteria, musiikkia ja perinteistä sirkusta yhdistävä kokoonpano, jota näytetään aina uudenvuoden aikaan Suomessa telkkarista. Kaiken lisäksi he esittävät parhaasta showstaan parannetun version, Alegria 2:n. Jo Alegrian musiikki on sen verran loistavaa, että sitä on myyty 500000 levyllistä. Lippuostokset kutsuvat!

Lauantain positiivisinta antia olivat Geisha-suklaa ja salmiakki. Naka-Megurossa on kuukauden ajan Finlandia Cafe, jonka tarkoitus on ilmeisesti markkinoida Suomea japanilaisille. Paikka oli aikamoinen pettymys, erityisesti kahvilan tarjoiluvalikoima oli onneton ja karjalanpiirakat niin kamalan näköisiä, että niitä ei voi edes kuvailla. Juomalistalla ainoa suomalaiselta kalskahtava oli karpalomehu. Parasta paikassa olivat myynnissä olleet Geisha-suklaat ja salmiakit, tosin aika törkeään hintaan. Harvoinpa olen maksanut 38 grammaa painavasta salmiakkirasiasta lähemmäs kolme euroa!

Toimittaja Simonen jatkaa tästä Hyvärisen siirryttyä leipomaan kuulua pizzapohjataikinaansa.

Finlandia Cafe oli itse asiassa ihan kiva. Paikka kuhisi uteliaita japanilaisia ihmettelemässä Marimekkoja, Teema-astiastoja, muumitavaraa ja videokuvaa Helsingin keskustasta. Karjalanpiirakat näyttivät siltä kuin ne Pohjois-Karjalan ulkopuolella tuppaavat näyttämään, mutta sentään oli yritetty. Tarjolla oli myös ihan kelvollisia lohivoileipiä ja Lapin Kultaa, sekä salmiakin maun haihduttamiseksi Koskenkorvaa. Varmasti joku paikallinen saa kipinän tutustua tarkemmin Suomeen, joka lienee kahvilan lyhyen olemassaolon tarkoitus.

Lauantaina ehdimme moneen paikkaan, myös lopultakin Shinjukun Tokyo Metropolitan Government Officen kaksoistorneihin. Joensuussa pääsee maisemia ihailemaan kaupungintalon torniin kesäisin maksua vastaan, kun taas täällä hissi hujauttaa paikallishallituksen 45 kerrokseen vuoden ympäri ihan ilmaiseksi. Myös maisemissa on jonkinlainen ero - Joensuussa nähtävänä on keskellä vihreää metsää sijaitseva muutama hassu kerrostalo, kun taas Shinjukussa näkee kourallisen kivenheiton päässä sijaitsevia pilvenpiirtäjiä ja sen jälkeen horisonttiin asti vaihtelevan kokoisia ja näköisiä rakennuksia, valtateitä ja junaratoja. On joukossa sentään muutama puistokin, mutta aivan liian vähän. Joka tapauksessa ylhäältä käsin saa jonkinlaisen käsityksen täällä asuvasta valtavasta ihmismäärästä. Maisemana Tokio on ruma kuin mikä, kunnes aurinko laskee ja kaupunki syttyy neonvalojen paratiisiksi kuin suoraan tieteiselokuvasta Blade Runner. Itse asiassa vuokrasimmekin eilen kyseisen elokuvan Shinjukun futuristisen iltamaiseman inspiroimana.