Vanha vuosi

Vanha vuosi, vanhat kujeet. Tervetuloa uusi vuosi ja uudet kujeet. Vuosi vaihtuu näköjään perinteisesti eli sää on ihan sieltä ja poikittain. Lautasen kokoisia räntähiutaleita. Kuso tenki!

Edellisen artikkelin aiheuttaman lukijapalautteen vuoksi tarkennettakoon, että Tokiosta saa kuin saakin lanttuja! Vaikka oma herkullinen lanttulaatikko oli tehty Hessun Suomesta tänne raahaamalla lanttusoseella, niin kyllä paikallisilla lantuilla sai aikaan suhteelisen kelvollisen laatikon. Ainakin Jannen työkavereille se maittoi hyvin.

Uusi vuosi näyttää olevan täällä Japanissa vähän samanlainen asia kuin joulu Suomessa. Eilen kaupat olivat aivan täynnä ihmisiä tekemässä ruokaostoksia. Kärrit oli ladottu täyteen erilaisilla herkuilla. Erityisesti valtavat ravut näyttivät tekevän kauppansa. Tänään kaupunki on kummallisen hiljainen. Vilkas nelikaistainen valtatie talomme vieressä näyttää lähes tyhjältä. Suurin osa tokiolaisista on lähtenyt viettämään uutta vuotta kotiseuduilleen ja palaa takaisin vasta ensi viikolla.

Joulu Japanissa

Koska täällä ei juurikaan joulua juhlita, ei myöskään työpaikoilla ole pikkujouluja. Näiden jonkinlaisena korvikkeena toimii bonenkai, uuden vuoden juhla, mutta koska se ei ole lähellekään sama asia, koimme tarpeelliseksi järjestää omatoimiset suomalaistyyliset pikkujoulut. Tarkemmin sanottuna naisväki Minna & Katariina hoiti järjestelyt meidän miesten raataessa töissä. Joka tapauksessa keskiviikkoiltana matkasimme Katariinan ja Teron luo Shinjukun länsipuolelle Nishi-Ogikuboon joululomaleskeksi jätetty flunssainen Tommi seuranamme.

Juhlat olivat juuri sellaiset kuin pikkujoulujen kuuluukin. Pöydässä oli kaikkia oleellisia jouluruokia vähintäänkin riittävässä määrin, ja kurkun kostukeeksi löytyi Finlandia Vodkaa ja hyvää paikallista olutta. Pari hentoa japanilaistyttöä (vampyyrien jälkiruuat) tosin saattoi meidät häpeään syömällä herkullisia sapuskoita tuplasti enemmän kuin me suomalaiset. Myöhään yöllä paikalle saapui yllättäen myös itse joulupukki jakelemaan lahjoja ilmeisen kilteille juhlijoille.

Eräästä lahjasta on pakko kertoa vähän tarkemmin. Sain nimittäin pukilta tassuuni paketin, jossa luki: "Mechanical Pig - Shaking-Head Type". Tämä söpön pinkki Tamiyan Robocraft-sarjaan kuuluva possu on itse rakennettava muoviosista kuin koottava lentokone ikään. Se on varustettu mm. sähkömoottorilla, vaihdelaatikolla, vakauttimella ja kippurahännällä. Laatikon mukaan kokoaminen on helppoa, mutta minulla meni siihen kolmatta tuntia, jonka jälkeen huomasin lahjakkaasti kytkeneeni sähköpiuhat oikosulkuun. Puolen tunnin korjauskirurgian jälkeen tämä perverssin omituinen mutta erinomaisen hauska jouluporsas läksi lopulta viipottamaan ympäri olohuonettamme päätään iloisesti heiluttaen.

Juhlien venyttyä pitkälle aamuyöhön oli turha haaveilla junien enää kulkevan, joten jäimme suosiolla yöksi juhlapaikalle. Seuraavana päivänä Wako-shissa Itoyokadon tavaratalon pyöräparkissa odotti kuitenkin epämiellyttävä yllätys - polkupyöräni hieno erikoispitkällä putkella varustettu satula oli kadonnut! Sosialisoitu! Varastettu! Vandaloitu! Ensi alkuun moinen käytännön pila herätti lähinnä huvitusta, mutta kierrettyäni lähistöllä turhaan satulaa etsimässä alkoi jo vähän harmittaa.

Kävin myös kysymässä pyöräparkista vastaavalta hepulta havaintoja asiasta, mutta hänkin oli aivan tiedoton rakkaan istuimeni olinpaikasta. Hän ohjasi minut kuitenkin viereisen pyöräkauppiaan puheille, joka lupasi myydä minulle uuden satulan 15 eurolla. Pakkohan se oli ostaa, vaikka nyt putki on ainakin 75% lyhempi kuin ennen, ja joudun pyöräilemään polvet suussa.

Terrorismista huolimatta jouluaatto valkeni kalenterin mukaisesti perjantai-aamuna. Valkea se ei tosin ollut, vaan aurinko paistoi, lämmintä oli +10 astetta ja kameliat kukkivat komeasti pihalla. Joulukuusen korvikkeeksi löysin lähikaupastamme neljä kappaletta metrin mittaisia männynoksia. Tekaistuamme tuoreet karjalanpiirakat (Minna pulikoi, minä rypytin) ja käytyämme postilaatikosta viimeisen lahjapaketin olimmekin valmiina juhlimaan. Pian oli pöytä koreana perinneherkuista, jotka meidän perheessämme tarkoittavat karjalanpiirakoita, ruisleipää, lanttu- ja imellettyä perunalaatikkoa, rosollia, perunoita ja silliä, uuni- ja kylmäsavulohta, punaviiniä, pipareita ja joulutorttuja. Abban tajuttoman herkullista silliä, ruisleipää ja piirakkapulikkaa lukuunottamatta kaikki tarpeellinen löytyi Tokiosta.

Syötyämme itsemme palloiksi avasimme lahjat (paljon kiitoksia kaikille!). Sen jälkeen lomailimmekin oikein kunnolla: pari seuraavaa päivää vain löhösimme sohvalla syöden herkkuja ja lukien joululahjakirjoja. Nautinnollista! Maanantaina oli kuitenkin vääntäydyttävä takaisin töihin. Onneksi töitä oli vain kaksi päivää, sillä paikallisille uusi vuosi on vuoden tärkein loma. Keskiviikoksi oli säätiedotus luvannut lumisadetta, mutta suhtauduimme siihen skeptisesti. Turhaan, sillä herättyämme puolelta päivin oli maa aivan valkoinen ja räntää tuprutti taivaan täydeltä! Ryntäsimme oitis muiden ulkomaalaisten seuraksi ulos valokuvaamaan tätä suurta ihmettä. Puolen tunnin loskassa löntystelyn jälkeen tosin saimme tarpeeksemme, ja poistuimme takaisin sisälle lämpimään lukemaan viimeisimpiä tietoja Intian valtameren tsunamin uhreista. Vaikka olo kotisohvalla voi tuntua avuttomalta, voi jokainen silti auttaa esimerkiksi Punaisen Ristin Katastrofirahaston kautta.

Meno päällä

Jep, paljon on ehtinyt tapahtua ja kaamosmasennus painaa. Siis täälläkin. Päivisin paistaa aurinko mutta silti energiat ovat ihan nollassa. Aamuisin ei meinaa saada itseään liikkeelle millään ja iltaisin väsyttää niin pirusti. Onneksi tulee joulu.

Hessun kanssa ehdittiin tehdä vaikka mitä, yhdessä ja erikseen. Nikko on koluttu toistamiseen läpi. Parasta antia sieltä oli tällä kertaa käytettyjen kimojen kaupasta löytynyt musta silkkikimono, jonka helmaa koristavat sinihopeat kurjet. Keväällä nähty temppelikissa oli jälleen paikalla yhtä veikeän näköisenä.

Cirque du Soleilin Alegria 2 oli aika huikaiseva kokemus. Maksaisin milloin vain vaikka tuplat, jos pääsisin taas esitystä katsomaan. Myös sumoharjoitusten seuraaminen sumotallilla oli mieleenpainuva elämys. Yokozuna Asashoryukin nähtiin vaikkakin vain n. 2 minuutin ajan. Olo oli kuin pikkutytöllä, joka näkee suuren idolinsa (kun se käveli ihan siitä meidän vierestä, iiik!!!)

Niin, se joulu. Pipareita olen paistanut kerran, toinen satsi taikinaa odottaa jääkaapissa jähmettymistä. Huomenna pitäisi Katariinan kanssa pistää ns. pöytä koreaksi eli tehdä iso määrä jouluruokaa valmiiksi. Pipareita, lanttulaatikkoa, porkkanalaatikkoa, karjalanpiirakoita jne.

Suomi juhlii

Onnea 87-vuotias Suomi! Mekin omalta osaltamme juhlistimme tätä merkkitapahtumaa menemällä Suomen suurlähetystön itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Isäntäväen kättelyn, viininjuonnin ja jouluruokien syönnin ohella ehdimme seurustella tuttujen Sushirajan asukkaiden kanssa.

Illan aikana oli taas aika muistella lapsuuden traumoja Suomen Kenian suurlähetystön itsenäisyyspäivän vastaanotolta. Vieläkään en uimaan päässyt, tosin tällä kertaa olisin sen vapaaehtoisesti jättänytkin välistä.

Miettikääpäs itse tilannetta, että olette lapsi, joka on enemmän kuin innostunut uimisesta. Sitten tulee maailman oivallisin tilaisuus päästä uimaan KAIKKIEN muiden lasten kanssa ulkoaltaaseen, mutta kuinka ollakaan, vanhemmat kieltävät sen vetoamalla LIIAN KYLMÄÄN SÄÄHÄN! Jos sää on niin kylmä, miksi kaikki muut uivat?! Voi sitä tuskan ja kärsimyksen määrää. Vuosien kuluttua todelliseksi syyksi evätä uiminen paljastui alkava korvatulehdus. Onneksi vanhemmat sentään osoittivat sen verran kollektiivista kiusanhenkeä, että kielsivät myös pikkuveljeltä uimisen.

Uusi kotieläin

Ensiksi kerrottakoon, että huhut vampyyriksi muuttumisestani ovat suuresti liioiteltuja. Aiemman artikkelini aiheuttaman kummastuksen johdosta pieni selvennys lienee paikallaan. Lyhyesti sanottuna tarina oli täyttä totta lukuunottamatta jälkiruuan koostumusta. Teron sukunimi on oikeasti Kristo, ja kävimme juhlimassa hänen syntymäpäiviään Christon Cafessa, jonka upea sisustus insipiroi minut kirjoittamaan vampyyritarinan.

Sitten itse asiaan: meillä on uusi kotieläin. Minna löysi sen harhailemasta epätietoisen näköisenä Nipporin asemalta, ja tietysti se seurasi häntä kotiin asti. Tämä nimeä Hessu totteleva appiukko-rotuinen otus on onneksi osoittautunut vaarattomaksi ja sisäsiistiksi. Yöt se nukkua tuhisee rauhallisesti meitä häiritsemättä valtaamassaan työhuoneessa, ja aamulla se näyttää nukkuvan suunnilleen yhtä pitkään kuin minä, joka on saavutus sinänsä. Ravinnoksi sille tuntuu kelpaavan suunnilleen mikä tahansa, ja se on jo oppinut hankkimaan itse ruokansa lähikaupasta, tosin meidän rahoillamme.

Kotieläimissä on se hyvä puoli, että niitä ulkoiluttaessa tulee nähtyä paikkoja, jonne ei muuten tulisi mentyä. Meillä Minna hoitaa ulkoiluttamisen päivisin, ja työpäivän jälkeen käymme vielä yhdessä iltalenkillä. Välillä Hessu tosin karkaa itse omille retkilleen, mutta on tähän mennessä tullut aina illaksi kotiin. Oheisessa kuvassa se vaanii liukuhihnalla kulkevia sushiannoksia.

Pisin retkemme tähän mennessä vei meidät Odaibaan, tuohon Tokionlahdelle rakennettuun futurismin tyyssijaan. Ihmeteltyämme Toyotan auto- ja designnäyttelyä ja kummasteltuamme udun peittämää kaupunkimaisemaa Fujin TV-talon observatoriopallosta käsin päädyimme lopulta kylpylään nimeltä Oedo Onsen Monogatari. Yllätykseksemme appiukkoa ei tarvinnutkaan jättää ulos odottamaan, vaan sen sai ottaa mukaan kylpemään. Valitsimme siis mieleisemme yukatat hyllystä ja painuimme keittämään itseämme yli 40 asteisissa altaissa. Sisä- ja ulkokylpyjen lisäksi tarjolla oli myös suomalaistyyppinen sauna, joka löylynheittokiellosta huolimatta tuntui erinomaiselta kahdeksan kuukauden saunomattomuuden jälkeen. Myös appiukko vaikutti nauttivan olostaan.

Koettuamme olomme riittävästi puhdistautuneeksi vetäisimme yukatat niskaan ja etsiydyimme kylpylän markkina-alueelle. Kylpylä on nimittäin kuuluisa sisältämästään vanhan Japanin tyylisestä ostoskadusta, josta saa niin tuliastavaraa kuin syötävääkin. Hessu vaati tietysti heti nestehukkaan vedoten saada olutta. Mallasjuomia maistellessamme keskelle katua ilmestyi jonkilainen samuraiteatteriesitys, josta kielimuurista johtuen emme saaneet paljon tolkkua, mutta paikallisilla oli hauskaa.