Viikonlopun viettoa

Kyllästyttyämme itse kokkaamiimme, usein pikaisesti kokoon kyhättyihin illallisiin, oli aika saada vaihtelua elämään. Hankin siis kokiksi työpaikaltani aidon ranskalaisen Florianin. Ikävä kyllä hyväkään kokki ei tuota apetta pöytään ilman oikeita raaka-aineita, ja niiden saaminen juuri on ongelma ulkomailla asumisessa. Tällä kertaa hyvän juuston ja créme freshin löytäminen osoittautui mahdottomaksi - ostamamme ranskalaisen näköinen mutta oudon niminen Fromage Roux (ei siis Rouge) jäi syömättä, ja kaupan viimeinen hapankerma oli kiinteää kuin voi. Takaiskuista huolimatta kokkimme sai loihdittua kasaan oikein maittavan lohi-simpukkapastan.

Seuraavana päivänä Minna tutustutti minut Roppongin lähistöllä sijaitsevaan kansainväliseen supermarkettiin nimeltä Nissin World Delicatessen. Sieltä näkyi tosiaan löytyvän kaikenlaista herkkua, esim. saksalaista salmiakkia, laaja valikoima juustoja ja muita maitotuotteita, lanttua, mustaherukkamehua, ruotsalaista näkkileipää, tuoretta basilikaa, kohtuullinen leipäosasto, perunoita isoissa säkeissä ja iso viini- ja alkoholiosasto. Valikoima on ehkä hieman tunnettuja Kinokuniya-kauppoja laajempi ja hinnat jonkin verran halvempia. Aamuvirkut saavat 15% alennuksen shoppailemalla arkisin ennen puoli yhdeksää. Harmi vaan, että Nissin on meiltä tunnin junamatkan päässä. Kiinnostuneet löytävät sen 100 metrin päästä Azubu-Jubanin metroaseman kolmosuloskäynnistä.

Ostokset repussamme kävelimme naapurikylälle eli Roppongiin, jossa olimme aiemmin saaneet herkullista intialaista ruokaa K&T:n opastuksella. Matkalla näin lopultakin kuuluisan Roppongi Hillsin shoppailukompleksin. Sisälle emme vieläkään ehtineet, mutta sen sijaan pihapuistosta löysin jotain upeaa: lammikossa asuu avaruusasemalla syntyneitä avaruuskaloja!

Motin ruoka ei pettänyt tälläkään kertaa, sen sijaa ahneuksissamme tilasimme ihan liikaa sapuskaa. Kesken kaiken söpö tarjoilijapoika tuli ihastelemaan Minnan juuri kunnolla punaiseksi värjäämää tukkaa. Kehuttuaan vaimoni pyörryksiin hän vaati vielä kassalla saada ehdottomasti tietää, millä tuotteilla noin upeat hiukset saa aikaiseksi. Kuulemma hän oli pitkään halunnut itselleen juuri sen värisen pään. Minna oli tietysti loppuillan ekstaasissa, ja varmaa on, että menemme samaan ravintolaan kolmannenkin kerran.

Sunnuntaina korjasimme lopultakin pitkäaikaisen aukon sivistyksessämme käymällä 20 minuutin junamatkan päässä sijaitsevassa historiallisesta keskustastaan kuuluisassa Kawagoessa. Tulipaloihin kyllästyttyään rikkaat kauppiaat rakensivat varastonsa palamattomista materiaaleista, ja näitä tyylikkään mustia rakennuksia voi nykysin ihastella ravintoloina ja kauppoina. Yhdestä niistä löysimme perinteisiä japanilaisia keittiöveitsiä myyvän kaupan. Erinomaista englantia puhuva kauppias antoi meidän testata yhtä veitsistä viipaloimalla retikkaa. Enpä ole koskaan niin terävää veistä nähnyt! Veistä hieman eteenpäin työntämällä se meni läpi juureksesta pelkän painovoiman avulla. Kuulemma sellaista terävyyttä tarvitaan ehdottomasti sushin ja sashimin valmistuksessa.

Yllättävän viihtyisään japanilaisravintolaan eksyttyämme ja lounaslistan hieroglyfit tulkittuamme tarkastimme kuuluisan makeiskadun. Sieltä piti tietenkin ostaa tuliaisia työpaikalle. Muutaman tyypillisen temppelin jälkeen ehdimme vielä ennen auringonlaskua kävelemään läpi Kawagoen linnan, tai sen vähän, mitä siitä on jäljellä, joka on linnanherran museoitu asunto. Melkein täysin tyhjässä puutalossa ei ollut paljon nähtävää, varsinkaan kun Kiotossa jo olimme nähneet paljon hienomman ja laajemman version vastaavasta. Lisäksi lankkulattiat olivat pirun kylmät kävellä sukkasillaan.

Puukkoa ostamassa

Kawanishin kaupungin maanantaina julkaiseman lakiesityksen mukaan se aikoo vastaisuudessa vaatia veitsen ostajien rekisteröimistä. Tämä on seurausta useista viimeaikaisista rikoksista, joissa veistä käytettiin aseena, mukaan lukien opettajan murha osakalaisessa koulussa viime viikolla.

Jos laki hyväksytään, on yli 15 sentin mittaisten veitsien ostajien kesäkuusta alkaen täytettävä lomake, jossa kysytään nimen ja osoitteen lisäksi veitsen käyttötarkoitusta (Kyodo News).

Seuraavassa keskustelu kaupassa, jos kyseinen esitys menee läpi.

Asiakas: Haluaisin ostaa keittiöveitsen, terän pituus 15 cm, kiitos.

Myyjä: Aivan. Olkaa hyvä ja kertokaa nimenne, osoitteenne ja veitsen käyttötarkoitus.

Asiakas: Nimeni on XX, osoite YYY ja ajattelin käyttää veistä naapurin kärttyisen mummon lahtaamiseen. Hups, eihän minun noin pitänyt sanoa. Siis, käytän veistä vihannesten leikkaamiseen.

Sairaskertomuksia

Ahh, pitkä viikonloppu edessä. Perjantaina oli kansallinen vapaapäivä, Foundation Day. Säätiedotus lupasi koko viikonlopuksi aurinkoista säätä ja fiilikset oli muutenkin hyvät. Mutta mitä tekeekään toimittajapariskuntamme? Käy pitkillä kävelylenkeillä nauttien hyvästä säästä, tutustuu naapurikaupungin kulttuuriantiin, juhlii kavereiden kanssa yötä myöten – not. Torstai-illasta lähtien sisar hento valkoinen on hoitanut taudin kaatamaa miestään, kunnes itse sairastui samaiseen tautiin sunnuntaina.

Olo on kuin reumatautisella – lihas- ja nivelsärkyjä, öisin ei voi nukkua, kun joka paikkaa kolottaa. Kyljellään on huono olla, koska lonkkaan koskee. Selällään ei voi olla, koska se tuntuu ikävältä ristiselässä ja hartioissa. Mahallaankaan ei ole hyvä olla, koska se nyt vaan tuntuu muuten epämukavalta. Lopputuloksena valvottu yö, jonka jälkeen pää on muuttunut lasiksi. Yskä ei ainakaan auta asiaa... Verenmaku suussa jatkamme sairastamista.

Toissaviikonloppuna kävin Iwatsuki Cityssä katselemassa O-Hina-samoja eli nukkejuhlan, Hina-matsurin, nukkeja. 300 vuotta vanhat museonuket olivat hienoja. Nämä nykyiset nuket ovat jotenkin persoonattomia, eivätkä näytä kovin japanilaisilta suurine länsimaalaisine silmineen. Ihan ilmaiseksi nuket eivät mukaan lähde – hinnat olivat alkaen 100 euroa. Kallein nukkelaitos (siinä olikin sitten vähän enemmän nukkeja) maksoi kaksi miljoonaa jeniä eli n. 15000 euroa. Lucky girl on se, joka tuon nukkelaitoksen saa.

Petin pohjalta kaivautunut toimittaja Simonen haluaa myös lausua muutaman sanan.

Kyselin kollegoiltani, mikä mahtaa olla Foundation Dayn alkuperäinen idea. Onko se Rikenin perustuspäivä? Ei ole, vaan Japanin, sanoivat he. Mutta eihän Japania ole perustettu, vaan se on ollut itsenäinen ikuisesti. Totta, he vastasivat. Mistä tapahtumasta on Perustuspäivä siis saanut alkunsa? Kollegani eivät tienneet. Lopulta, pitkällisten tutkimusten tuloksena he saivat selville, että vuonna 660 e.a.a. oli olevinaan kruunattu Japanin ensimmäinen keisari.

Maanantaina oli täälläkin ystävänpäivä. Täällä on tapana, että naiset antavat miespuoleisille tuttavilleen suklaata, usein itse tehtyä. Miehet sitten antavat vastalahjaksi valkosuklaata, mutta vasta kuukauden päästä. Ikävä kyllä kukaan työpaikkani naisista ei tullut tarjoilemaan suklaata sänkyyn. Olen syvästi pettynyt.

Turistin työpäivä, viikko, vaiko turistin vuo(k)si?

Freelance-toimittaja/kotieläin H. Hyvärinen raportoi.

Turistina Japanissa oli helppo antaa lupaus Sushirajan toimitukselle: kirjoitan näkemykseni ja kokemukseni turismista Tokiossa, Saitamassa/Wako-shissa. Turistin perustarpeet lienevät kulkeminen, syöminen, juominen, majoittuminen, shoppailu, nähtävyydet ja paikallisten kummallisuuksien ihmettely muiden turistien kanssa. Kokemukset Sushirajan toimittajien tilapäisenä kotieläimenä jäävät tämän kertomuksen ulkopuolelle – en tunne riittävästi sitä, miten Japanin laki suhtautuu eläinrääkkäykseen...

Lupauksen täyttäminen on hieman venähtänyt, mutta tässäpä tulee joitain täyspäiväturistin heikentyneen lähimuistin kultaamia muistoja. Nyt on kulunut juuri yksi kuukausi siitä, kun olin läpäissyt lähtöselvityksen Naritan lentokentällä. Siellä hieman ”jännitti”, kuinka tarkkaan tulli haluaa nähdä verovapaat ostokseni, jotka olivat kylläkin jo menneet matkalaukussa koneeseen. Läksiäisostoksina Akihabaran ”Elektroniikkaparatiisista” olin ostanut mm. veivillä toimivan taskulampun, tulitikkulaatikon kokoisen matkapartakoneen ja joitain tavanomaisempia tuliaisia (esim. pieniä, hyvin kauniisti koristeltuja sakekuppeja). Näistä sai huomattavan suuren alennuksen (5 %!) eli Japanin myyntiveron pois hinnasta kun vei tavarat maasta. Pelkällä passiin nidotun kuitin näyttämisellä asia kuitenkin hoitui.

Edellisen kerran olin ollut Naritan kentällä 1.1.2005 uudenvuoden päivän aamuna n. klo 06.00 palatessani takaisin Japaniin Australian visiitiltä tuttujen luota. Silloin kaikin puolin hyvin toimiva ja teknologisesti mitä edistynein japanialainen palveluyhteiskunta hämmästytti minut. Tämän suuren kansainvälisen lentokentän pankkiautomaatit ja rahanvaihtopisteet eivät olleet auki. Onneksi olin varannut jonkin verran jenejä mukaani Keisei Skyliner -junaa varten. Tämä on se toinen vaihtoehtoinen juna, jolla voi matkustaa Sushirajan toimituksen pääkonttoriin (vain kaksi junanvaihtoa) Wako-shiin. Myöhemmin toimituksen kanssa yhdessä saimme todeta, että tammikuun alussa tämän kansakunnan pankkiautomaatitkin saavat nauttia 3-4 lepopäivää, jonka jälkeen käteinen vasta alkaa virrata. Monet muutkin paikat ovat vuoden alussa suljettuina. Kaiken tämän korvasi tietysti moninkertaisesti pääsy keisari Akihitoa tervehtimään 2.1. Siellä siis vilkuteltiin puolin ja toisin. Onneksi ei ollut punasilmäisyyden poisto päällä kamerassa – sain kuvaan kaikki tuhannet keisarille heiluvat Japanin liput...

Olen siis ollut ahkera Japanissa kävijä, koska viime vuoden joulukuun alussa nautin n. 2 viikkoa alkushokkia, jota sitten kävin lieventämässä loppuvuodesta Sydney- ja Orange- nimisillä paikkakunnilla kesäisellä pallonpuoliskolla. Alkuaika Japanissa oli sopivaa ilmastollisesti ja erinomaisen kaunista ruska-aikaa, mutta poissa ollessani talvi oli saapunut Tokioon ja erityisesti Rikeniin, missä lunta oli jopa useita senttimetrejä. Tämä tietysti oli minulle ehkä yksi suurimpia kulttuurishokkeja - olinhan juuri akklimatisoitunut NSW:n alueella oikeaan kesään. Onneksi kadut sulivat aika pian pyöräilykelpoisiksi ja taas voitiin helpottaa liikkumista Rikenin ja Wako-shin aseman välillä.

Tokion parhaina päivinäni osasin melkein ulkoa tämän lorun: Kanametso (Kanamecho), Senkava (Senkawa), Kotakemukaihra (Kotakemukaihara), Hikkavadai (Hikawadai), Heivadai, (Heiwadai) Sikatetsu-Akansukat (Chikatetsu-Akatsuka), Sikatetsu-Narisevamassu (Chikatetsu-Narimasu). Loru voi alkaa tai loppua joko Wako-shilla tai Ikebukurolla riippuen siitä, mistä suunnasta on tulossa, ja se siis ilmaisee liikettä, joka tapahtuu metrojunissa. Näitä asemien nimiä on mukava kuunnella erityisesti pehmeän japanilaisen naisäänen kuuluttamana tai sitten me huonokuuloiset voimme niitä lukea joko harakanvarvasmerkkeinä tai englanninkielisinä junavaunun seiniltä ledinäyttötauluista. Linjaksi voi valita Jurakutshon (Yurakucho) tai oikein Toopen Tootsun (Tobu Tojo) riippuen myös siitä, miten kiire on. Jostain muusta suunnasta taas voi kulkea esim. Seibun linjalla. Sillä luullakseni pääsee suoraan Toopen tavaratalon kilpailijan herkkuosaston kellarin ovelle. Sieltä olikin sitten hyvä suunnistaa maistiaisten etsintään.

Maistamisen maailmassa huippuhetki koitti kun lopultakin ymmärsin, että eihän Nattosta puhuttaessa ollutkaan kysymys savolaisten liittymisestä läntiseen puolustusliittoon, vaan siitä ihanasta hapatetusta papulimasta, jota Hesarin viimeisimmän kk-liitteen mukaan saa nyt myös Suomesta. Tulee pakastettuna sieltä synnyinseudultaan ja tekee siis uhkaavaa invaasiota Suomeen. Onneksi SR:n toimitus oli tarpeeksi kaukonäköinen ja tutustutti minut siihen Rikenin tiedeyhteisön kulinariassa. Hesan reissuilla ei muuta kuin uusimpaan Raku-ya- tai jo pidempään toimineeseen Kabuki-ravintolaan sulattamaan ja venyttämään tätä Natto-ilmiötä.

Aktiivituristille riittää tietysti vaikka kuinka paljon ihmettelemistä Tokion suurkaupungissa ja sen ympäristössä. Lyhyen visiitin aikana en ehtinyt kyllästyä esim. temppeleihin. Niitä oli ehkä juuri sopiva määrä, vaikka Nikkossakin niihin uhrasin kokonaisen päivän. Nikko tarjosi myös mieluisan nukkumiskokemuksen pienessä ”Taatoru Hoterussa” (Turtle Hotel) lattialla futonin päällä. Lisäksi ihastutti samaisen pikkumajatalon yhden hengen ”mini-onsen”, jossa sai lämpöhautoa itseään yhden hengen ammeessa ja mietiskellä shintolaisuuden syvintä olemusta.

Japanilaisen onsen-kylpylän salat hieman aukesivat lopultakin kolmannella kerralla, kun löysimme toimituksen lähikylpylän Wakoshin alueelta. Oleellista on siis ”lilluminen” kuumassa vedessä, mutta varsinkin Sanomissa ansiokkaasti kuvailtu itsensä puhkipeseminen. Ensimmäinen kerta oli futurologisen Odaiban alueen suuremmassa kylpylässä, missä sai kuljeskella kylpytakissa ravintoloissa ja kauppakujilla.

Varsinainen kliimaksi retkelläni kuitenkin oli hyvin perinteinen aihe: sumo-harjoitusten näkeminen. Toimitus oli huolella valinnut harjoitustallin eli kävimme siellä, missä nykyinen Yokosuna Asashori (Yokozuna Asashoryu) itse harjoittelee. Minua viehätti erityisesti se osa harjoitusta, missä vaippapojat työnsivät isoa maahan tiukasti istutettua tolppaa, joka ei kuitenkaan suostunut liikahtamaan milliäkään. Siinä varmaan sumoilijan psyykeä koetellaan...

Lopuksi on ehkä vielä aiheellista kertoa, mitä ”virallisesta” suunnitelmasta jäi tekemättä, eli mitä asioita on jo ohjelmassa seuraavaa reissua varten. Olimme ajatelleet käydä kuuluisalla Tsukijin kalamarkkina-alueella, missä myydään tonneittain mm. tonnikalaa. Tammikuun alkupäivät olivat sielläkin – ihme kyllä – lepo- eli kiinniolopäiviä. Olin myös ajatellut Kabuki-teatteria, mutta se korvattiin tällä kertaa jazz-konsertilla. Ehkä seuraavalla reissulla sitten teatteria ja miksipä ei golf-swingien harjoittelua ”verkkohäkin” kakkoskerroksesta? Tokion yöelämän koettelemukset jäivät hieman vähälle, mutta siinäkin on hyvä syy tehdä lisää esiselvityksiä esim. Roppongin tarjonnasta. Tähän on sitten hyvä yhdistää ainakin yksi yö kapsulihotellissa, missä varmaan voisi tutustua oikeaan ja aitoon salariimanniin! Niin, ja onhan ohjelmavastaaville/hoitajillekin joskus hyvä antaa vapaailta turistieläimen hyysäämisestä!

Teknologiaa

Ensiksi oleellisin: olemme lopultakin ottaneet ratkaisevan askeleen evoluution kivisellä polulla ja ryhtyneet käyttämään Skypeä. Niille lukijoista, jotka lukevat tätä luolassansa kivitaulusta nuolenpäämerkkeinä, valaisen asiaa roomalaisten kehittämää kätevää kirjoitusjärjestelmää käyttäen. Skype on ilmainen ohjelma, jonka avulla mikä tahansa internetissä oleva tietokone muuttuu puhelimeksi. Tarvitset vain mikrofonin ja kuulokkeet, ja kuka tahansa Skypen käyttäjä missä tahansa planeetallamme on tavoitettavissasi, ilmaiseksi.

Äänen laatu on yhtä hyvä kuin tavallisessakin puhelimessa, ohjelma on helppokäyttöinen ja lisäksi siitä löytyy kivoja lisäominaisuuksia kuten chatti (tekstimuotoinen keskustelu) ja tiedostojen lähetys. Kirsikkana kakussa sillä voi myös soittaa tavallisiin puhelimiin huomattavasti normaalia kaukopuhelua halvemmalla, joskin ääni voi tällöin hieman pätkiä.

Etsivä löytää meidät siis Skypemaailmasta, josta sieltä käsin tulemme jatkossa soittelemaan kaikki ulkomaanpuhelumme. Pyydämmekin Skypeä käyttäviä lukijoitamme ilmoittamaan yhteystietonsa toimitukseen ensi tilassa.

Seuraavaksi kerron teille uudesta imuristamme. Olipa kerran Janne, joka halusi jälleen kerran tehdä täydellisen päätöksen ja valita parhaan mahdollisen imurin helpottamaan pölyallergiaansa. Hänen jahkailtuaan yli puoli vuotta asian kanssa pääsemättä läpi markkinamiesten kanjiviidakosta oli aika ostaa takuuvarmasti laadukas härveli hinnasta välittämättä. Näin siis tehtiin. Dyson DC12 Allergy on designpalkintoja saanut pölypussiton tekniikan ihme, jonka toiminta perustuu sen tuottamaan ilmapyörteeseen. Läpinäkyvän pölykanisterin läpi voi kauhistella kodistaan irronneen kuonan määrää. Joka tapauksessa Dyson toimii mittaamattoman paljon tehokkaammin kuin talossamme aiemmin käytetty ”imuri”.

Hämmästyttävin ominaisuus on härvelistä löytyvä kaiutin: vian ilmetessä soitetaan kaiuttimen vieressä olevaan numeroon ja annetaan imurin itsensä kertoa ongelmastaan huoltomiehelle. Näin ainakin tulkitsin japanilaista ohjekirjaa. Melkein toivon laitteen joskus hajoavan nähdäkseni ihmeen omin silmin. Vehje ei edes ole japanilainen, vaan englantilaisen keksijän hengentuote, vaikka tätä mallia ei ilmeisesti Japanin ulkopuolella myydäkään.

Kun kerran shoppailussa ja pölypunkkien massamurhassa vauhtiin päästiin, ei mikään enää voinut estää ilmanpuhdistimen hankintaa. Sharp FU-R51CH Plasmacluster Ion varustettuna Mist Aerosol –teknologialla on saatavana vain Japanista, jossa Plasmacluster-laitteet ovat myydyimpiä ilmanpuhdistimia. Tutkimusten mukaan plasmaklöntit eliminoivat pölyhiukkasten ja siitepölyn lisäksi myös bakteerit ja virukset ja estävät leipien homehtumisen, vaikka ne jätettäisiin pöydälle pariksi viikoksi. Tiedemiestä tietysti epäilyttää se, ettei mikään tutkimuksista näytä olevan julkaistu oikeissa tieteellisissä julkaisuissa. Subjektiivisen kokemuksen mukaan kuitenkin ilma asunnossamme on nyt puhtaampaa, ja uskoohan Kanadan allergialiittokin laitteen tehokkuuteen.

Viimeiseksi uusin edistysaskel taskulamppujen kehityksessä: koska aurinkokennolla toimiva lamppu ei käytännön testeissä osoittautunut kovinkaan hyödylliseksi, japanilaisinsinöörit keksivät yhdistää akulla varustettuun taskulamppuun kammella veivattavan dynamon. Mikä olisikaan hyödyllisempi laite vaikka maanjäristyksen katkaistessa sähköt. Dynamolamppu onkin tähän mennessä ainoa Akihabarasta ostamamme laite.

Lopuksi pieni piristys Suomen talveen hermostuneille. Uutisissa kerrotaan juuri, että Hokkaidolla oli tänään -36 astetta pakkasta, ja Niigatassa tuli viime yönä 90 senttiä lunta. Jossain paikoin on lunta tullut jo yli kolme metriä, eikä se kuulemma ole edes ennätys. Eräs asukas valitti talonsa vajonneen senttikaupalla lumen painosta.

Meillä täällä Tokion laitamilla ei ole lunta, eikä myöskään pakkasta, vaan oikein mukava keväinen sää.