Wappu

Yksi kuva kertoo kaiken. Taidan kuitenkin kertoa hieman enemmän. Wappu, juhlista jaloin - oli wappupöristimet, ilmapalloja, hassu hattu, kuohujuomaa, munkkeja, simaa ja paljon grilliruokaa sekä K&T seurana. Ja tietenkin Jaffa-keksit. Arigatoo gozaimashita T&N.

Ei tullut edes krapula.

Kesä

Ihan vain halusin kertoa, että kesä tuli. Lämmintä tänään virallisten tietojen mukaan +32.7 astetta celsiusta. Ottakaa myös huomioon, että viime kesän lämpöennätys Suomessa oli hiukan alle +30 astetta. Niin, ja varaslähtö vappuun oli kanssa kivaa. Sima ja munkit rulaa!

Avoimet ovet ja kielitaidon kehitys

Oikea kevät on lopultakin saapunut Tokion seudulle. Kirsikat ehtivät jo kukkia, ja nyt näyttävät kukkivan kaikki muut kasvikuntaan kuuluvat olennot. Varsinkin persikat (momo) ja kameliat (tsubaki) ovat ihan täynnä suuria ja komeita kukkia. Maailma on myös taas puiden lehtien myötä saanut takaisin vihreän värinsä.

Lämpötilan osalta kevät tarkoittaa suunnilleen mukavaa +20 astetta, ei vielä kuitenkaan aivan teepaitakeliä. Kaikenlaiset kuoriaiset ja muut hyönteiset ovat myös palanneet ilahduttamaan vaimoani, ja onpa makuuhuoneessammekin jo pari yötä partioinut kevään ensimmäinen hyttynen.

Laiskuuttani en ole tänä vuonna juuri yhtään opiskellut japanin kieltä. Opiskelin jo kampuksella tarjolla olleet kaksi ilmaiskurssia, enkä ole aikaiseksi saanut aloittaa maksullisia yksityistuntia tai etsiä opetusta RIKENin ulkopuolelta. Jahkailulleni lopun toi kampuksen kielikurssiuudistus, jonka myötä tarjontaan otettiin kolmas kurssi jatkoksi edellisille.

Uuteen systeemiin kuuluvan tasokokeen suoritettuani olin jo varma, että minut pistettäisiin aloittamaan opiskelu alusta, niin tehokkaasti asiat olivat päästäni kadonneet. Kirjallinen osuus oli tyssätä alkuunsa, kun paperille ei kovasta puristuksesta huolimatta ollut syntyä vastauksia japanin tavumerkeillä, joiden kirjoittamista en koskaan ole kunnolla harjoitellut. Haastatteluosuudessa en ymmärtänyt puoliaikaan haastattelijan höpinöistä, eikä vastauksissanikaan ollut hurraamista. Ilmeisesti muutkaan eivät olleet sen parempia, sillä kaikesta huolimatta pääsin kuin pääsinkin mukaan edistyneimmälle kurssille, jonka nimi on harvinaisen epämotivoivasti "Aloittelijat 2". Olisi edes "Lähes keskiverrot".

Jonkinlaista perustasoa meiltä kuitenkin odotetaan, sillä opettaja ei ensimmäisten tuntien aikana puhunut sanaakaan englantia! Itse asiassa en ole edes varma, ymmärtääkö hän mitään muuta kieltä kuin japania, mutta hyvä niin - on siis ihan välttämätön pakko yrittää kommunikoida japaniksi tullakseen ymmärretyksi. Aivot myös aktivoituivat taas kielenkääntämiseen, ja tällä viikolla työkavereitteni puhe on tuntunut jotenkin paljon aiempaa selvemmältä. Kun Minna vielä käyttää minua oppimiensa asioiden kertaukseen, luulisi kielitaitoni alkavan kohentua.

Tarkkaavainen lukija on huomannut julkaisumme saavuttaneen kunnioitettavan yhden vuoden iän. Yritämme myöhemmin laatia jonkinlaisen katsauksen tänä aikana kertyneistä kokemuksista, mutta tällä erää tyydyn vain toteamaan uuden kierroksen alkaneen elämässämme Japanissa. Huhtikuuhun kuului tänäkin vuonna RIKENin avoimien ovien päivä.

Omassa labrassamme ainoa uusi juttu oli se, että meillä aiemmin tehty mikrokokoinen härkäpatsas (kuva 2) oli päässyt viime vuoden Guinnessin ennätysten kirjaan. Kuulemma tämän saavutuksen johdosta on Kawata-sensein perhekin lopulta alkanut kunnioittaa häntä tiedemiehenä, vaikka kaveri on tiedepiireissä ollut erinomaisen ansioitunut jo pidemmän aikaa.

Käytimme tietenkin tänäkin vuonna hyväkseni tilaisuuden tutustua muihin kampuksemme tutkimuslaitoksiin. Astuimme esimerkiksi ensimmäistä kertaa sisään massiiviseen Aivotutkimusinstituuttiin. Mielenkiintoisin osuus oli alakerran Brain Box, aivoista kertova näyttely, joka pitää käydä joskus ajan kanssa katsomassa uudestaan. Muu tiede oli esitetty pääasiassa japaninkielisillä postereilla, tietenkin, lukuisia paikalle vaivautuneita paikallisia varten, ja jäi siksi ymmärryksemme ulkopuolelle. Näimme sentään jonkun otuksen aivot, joita sai itse mennä tökkimään veitsellä.

Älysin myös lopultakin mennä katsomaan supertietokonettamme, 2048 prosessorista koostuvaa RIKEN Super Combined Clusteria. Linuxilla toimiva härveli näytti juuri siltä kuin odotinkin: rivi metallikaappeja, joissa hurisi ja vilkkui kasa elektroniikkaa ja johtoja. Tallennusvälineenä numeronmurskaimen tuottamalle massiiviselle tietovirralle toimivat pari tallennussiiloa, molemmat kapasiteetiltaan petatavun, eli miljoona gigatavua, ts. n. 20000 kertaa perus-PC:n kovalevyn kokoisia. Pitäisi melkein pyytää käyttöoikeus ihan siitä ilosta, että pääsisi komentamaan supertietokonetta. Pohtimisen arvoinen on myös se tosiseikka, että nykyisellä tietotekniikan kehittymisvauhdilla kestää alle 20 vuotta, kunnes kuka tahansa voi ostaa vastaavan tehoisen laitteen Anttilasta kotikoneekseen.

Lisäksi kävin vilkaisemassa, miten viime vuonna alkutekijöissään ollut suprajohtava rengassyklotroni on edistynyt. Se näytti jo ulkoisesti aika valmiilta, ja aikoo ilmeisesti tänä vuonna kiihdytellä ensimmäiset raskaat ioninsa 70%:iin valonnopeudesta, johon ei mikään muu härveli tällä planeetalla kuulemma pystykään. Hassua, että yhden atomin kiihdyttämiseen tarvitaan 8500 tonnia terästä.

Ilta päättyi labran bileisiin ja jatkoihin Nihonbashiteissa. Seuraava päivä menikin sitten sängyssä huokaillessa vaimon hellässä hoidossa.

Eka koulupäivä

Jee, eka koulupäivä Hiroo Japanese Centerissä. …kele, että ihminen voi olla osaamaton. Tai ei nyt niin osaamaton, mutta kyllä sen vaan jotenkin huomaa, että on eroa sellaisen ihmisen kielitaidossa, joka on käynyt joka arkipäivä opiskelemassa, ja sellaisen, joka on viimeksi opiskellut suunnilleen viisi kuukautta sitten, ja silloinkin harvakseltaan.

No, jos Tatjana-san oppii kolmessa kuukaudessa puhumaan suhteellisen sujuvaa japania, niin kyllä minäkin kolmen kuukauden päästä pystyn jo aikamoisiin suoristuksiin.

Opetus näyttää olevan aika tavalla yksityisopetusta. Tänään meitä oli kaksi opiskelijaa, ensi viikolla olen yksin ja lomaviikon jälkeen meitä on sitten kolme. Sugoi!

Okada-sensei oli hirmuisen ihastunut, kun selvisi, että olemme käytännössä naapureita. Hän asuu Narimasussa ja viime vuoden elokuulle asti työskenteli täällä RIKENissä BSI:n (Brain Science Institute) puolella. Opetti ilmeisesti jollekin amerikaanolle japania.

Näkkileipä

Näkkileipä on hyvää. Hyväääää.

Eipä tässä muuta kerrottavaa ollutkaan.

Sakura

Herra Murphyn universaalin luonnonlain mukaisesti kirsikat alkoivat kunnolla kukkimaan täällä Wako-shissa heti S&M:n lähtöä seuraavana päivänä. Ilmeisesti kaupungin paras paikka sakuran ihasteluun on RIKENin kampus, jonka lukuisat kirsikkapuut verhoutuivat kauttaaltaan valkoisiin kukkiin lämpötilan noustua pariksi päiväksi yli kahdenkymmenen.

Kevään kulusta on syytä kertoa hieman tarkemmin, sillä se poikkeaa hieman suomalaisesta. Osa puista on ikivihreitä, mutta osa sentään pudottaa lehtensä syksyllä. Talvi on siis ikävän harmaa, kun luntakaan ei ole. Koska talvella ei kunnon pakkasista ole tietoakaan, luulisi lehtien palaavan viimeistään helmikuussa puita koristamaan, mutta ei: täällä pitää oikeasti lämpötilan muuttua Suomen kesää vastaavaksi, ennen kuin mitään näkyvää tapahtuu. Sitä paitsi monet kukkivat puut, kuten esimerkiksi kirsikat, kukkivat ennen kuin niissä on ainuttakaan lehteä! Vasta nyt, kukinnan ollessa jo ohi, alkaa puissa olla vähän vihreääkin. Sitä paitsi nämä japanilaiskirsikat tekevät vain kukkia - marjoja niihin on turha odottaa.

Koska viime vuonna saapuessamme sakura oli juuri päättymäisillään, näimme sen nyt ensimmäistä kertaa kunnolla. Näkemisen arvoinen se olikin! Puut muuttuvat tosiaan aivan umpivalkoisiksi, kuin lunta olisi satanut niiden oksille. Aivan upeaa ja satumaista. Paras kukinta kesti tänä vuonna vain pari päivää, kunnes kevättuuli puhalsi terälehdet lumituiskuna maahan, joka sekin oli hieno näky. Sakuratunnelmaa on perin vaikea saada vangituksi valokuviin, mutta ohessa muutama yritys.

Japanilaisille sakura on iso juttu, ja silloin kuuluu mennä piknikille (hanami) kirsikkapuun alle. Laboratoriomme väki huomasi monimutkaisten laskutoimitusten jälkeen perjantaina, että optimaalinen hetki hanamille on perjantai-iltapäivä, sillä viikonlopuksi luvattu huono sää mitä todennäköisimmin vähentäisi kirsikoiden esteettisyyskerrointa ainakin 53%. Kerättiin siis pikainen kolehti ja lähetettiin pari opiskelijaa kauppaan evästä ostamaan. Kampukselta, lammen rannalta, löytyi riittävä määrä nurmikon peittämiä neliömetrejä juhlien järjestämiseen. Syötiin ja juotiin, jatkoille lähdettiin ja hauskaa oli! Ensi vuonna pitää vielä kokea hanami viikonlopuna jossain isossa väkeä täynnä olevassa puistossa, sillä siellä on kuulemma omanlaisensa juhlatunnelma.

Tokion-kartallamme oli vielä valkoinen läiskä eräässä tunnetussa kohdassa - emme olleet vielä käyneet Ginzassa, paikassa, jossa kaikki muotitalot pitävät majaa ja josta löytyy Tokion kallein tontti. Viime vuonna tämä maapläntti maksoi lähes 14 miljoonaa jeniä (100 000 euroa) neliömetri. Minnan saatua ilmaiseksi lipun Matsuzakaya-tavaratalossa järjestettyyn ikebananäyttelyyn meillä oli hyvä syy lähteä lopultakin käymään kalleuden keskuksessa.

Hintatasoltaan Ginza oli pettymys. Toki muotitalot kuten Dior, Chanel ja kumppanit varmasti veloittavat hirveitä summia tuotteistaan, mutta niiden vierellä olleet ruokakaupat ja kahvilat olivat ihan kohtuuhintaisia. Kuunneltuamme hetken Yamahan musiikkikaupassa ansiokkaasti soitelleita viulistia ja pianistia löysimme jopa kadun päästä tukkuruokakaupan, jossa esim. juustot olivat suorastaan edullisia. Ostin myös lopultakin Minnalle pienen rasian Oikeita Suklaakonvehteja pienestä Wako-nimisestä (!) suklaapuoti/kahvilasta, siis sellaisesta, johon voi mennä juomaan pari lasia shampanjaa muutaman konvehdin kanssa (12 euroa), ja jonka konvehdit maksavat 2 euroa kappale. Armeliaasti Minna antoi myös minun maistaa näitä herkkuja, ja voin kertoa, että jälleen kerran sitä saa mistä maksaa - maku oli varsin herkkä ja hienostunut.

Ikebananäyttely oli myös näkemisen arvoinen. Osa töistä oli perinteisiä kukkia-piikkimatolla-maljakossa -tyylisiä asetelmia, mutta osa oli selkeästi modernia taidetta, joiden ihmisen kokoisista häkkyröistä kukkia sai etsiä suurennuslasin kanssa. Selkeästi erottuivat myös erilaiset tyylisuunnat, kuten fantasia-asetelmat ja naturalistiset risukasat. Kukkaruukut olivat mielikuvituksekkaita, esimerkiksi eräs työ kuoriutui keraamisesta munasta. Myönnettävä on, että asetelmien tekijät ovat erittäin taidokkaita, sen verran harmonisia työt olivat.

Kävimme taas Wako-shin onsenissa kylpemässä, tällä kertaa Katariinan vanhempien kanssa. Pulikointi on kivaa ja lieventää tehokkaasti vieroitusoireita suomalaisesta saunasta. Poistuessamme huomasimme kylpylän jäsenkortin maksavan vain 100 jeniä. Koska sillä saa joka kerta alennusta samaisen 70 sentin verran ja mukanamme oli japania hyvin ymmärtävä Katariina, täytimme samoin tein hakemuslaput. Pian poistuimme kylpylästä ylpeinä jäsenkortin omistajina!

Joskus aiemmin mainitsin Minnan värjänneen tukkani punaiseksi. Tämä oli kuitenkin väliaikaista, sillä värillinen öljyhoito ei päässä muutamaa pesua pidempään kestänyt. Eilen Minna korjasi asian oikealla tukkavärillä, ja nyt olen lopultakin oikeasti punapää, kuten kampuksemme muutkin suomalaiset.

Pitkästä aikaa olemme myös saaneet kokea muutaman pienen maanjäristyksen, mm. juuri tätä kirjoitettaessa. Eräästä niistä sai Suomen media aiheen otsikoida "Maanjäristys säikäytti Tokiossa." Ei se mitään säikäyttänyt - järistys oli aamulla, enkä edes herännyt siihen.

S&M, osa 2

Perjantaiaamuna koko majatalon väki heräsi suhteellisen aikaisin ehtiäkseen hyvissä ajoin aamulla mennäkseen ihmettelemään Tsukijin kalamarkkinoiden hyörinää. Jopa toimittaja Simonen sai kiskottua itsensä hereille heti seitsemän jälkeen aamulla (hänen normaali arkiheräämisensä tapahtuu n. klo 10 tai vähän sen jälkeen).

Kalamarkkinoille saavuimme yhdeksän aikaan aamulla, joka tarkoitti sitä, että suurin hyörinä ja kaupankäynti olivat ohitse. Siitäkin huolimatta ihmeteltävää riitti – oli merimakkaroita, erinäköisiä pitkuloita ja putkiloita, jotka sylkivät vettä, kummallisia isosilmäisiä kaloja, kengänpohjallisilta näyttäviä hummereita (?) ja jumalattoman isoja tonnikaloja. Ja kaiken kruunasivat elävät pallokalat möllöttämässä isoissa akvaarioissaan.

Mikko olisi varmasti viihtynyt kalamarkkinoilla vaikka koko päivän, mutta meille muille alkoi reilun tunnin mittainen ihmettelysessio riittää. Ennen sushille siirtymistä päätimme vielä kävellä ympäröivillä pikkukujilla, ja kuinka ollakaan, sieltä löytyi jälleen lisää ostettavaa S&M:n ostoskassiin.

Lounaaksi nautittiin taatusti tuoreesta kalasta tehtyä herkullista sushia. Mikko ei osannut päättää, olivatko kampasimpukka- vai anagosushit herkullisimpia. Itse kallistuisin anagon puoleen. Tiedoksi japaninkielentaidottomille: anago on yksi ankeriaslajike.

Lounaan jälkeen Janne lähti töihin ja me muut jatkoimme matkaamme Asakusaan, jossa teimme pikavisiitin tunnetulle ostoskadulle. Turiskrääsän ahdistamana päätimme jatkaa matkaa Uenoon ja aidonpiin japanilaistunnelmiin. Uenosta kävimme ostamassa huomattavan määrän japanilaista vihreää teetä ja maistelimme myös vihreäteejäätelöä, joka sinällään oli karvaahko kokemus.

Lauantain ohjelma oli suhteellisen yksinkertainen. Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen (paitsi Jannen mielestä ei riittävän pitkän) lähdimme kävelemään Narimasun asemalle, josta matkan oli tarkoitus jatkua Shinjukuun. Mutta ennen kuin pääsimme edes asemalle, päädyimme japanilaisille ”asuntomarkkinoille”. Aivan tässä meidän kampuksen lähellä on lyhyt tienpätkä, jonka varrelle on rakennettu noin tusinan verran täysin sisustettuja talofirmojen esittelytaloja. Niitä puretaan ja rakennetaan tarpeen mukaan trendien ja talomallien vaihtuessa. Erityisen hämmästyttävää oli, että erään vielä rakenteilla olleen talon esittelijätyttönen puhui varsin sujuvaa englantia ja olisi mielellään lähettänyt meille postitse talon rakentamisesta kertovan esittely-dvd:n.

Talot olivat yllättävän viihtyisiä, moderneja ja kauniisti sisustettuja – tahdon heti meillekin yhtä hienon tatamihuoneen kuin yhdessä taloista oli. Lopulta saimme kuitenkin hilattua itsemme Shinjukuun ja siellä erityisesti Disney Storeen. Jaa, että miksi sinne? No siksi, että S&M:lle piti käydä ostamassa etukäteen liput Disneylandiin.

Illallinen syötiin yhdessä Tokion erinomaisista intialaisista ravintoloista, Raj Mahalissa. Tosin sitä ennen Janne ja Mikko ehtivät käydä tutustumassa kerrostalon kokoiseen pelihelvettiin sillä aikaa kun minä ja Sanna tutustuimme kävellen Shinjukuun.

Sunnuntain ohjelma oli myös suhteellisen yksinkertainen. Päivällä kävimme kävelemässä parin tuhannen muun ihmisen kanssa Komagomen Rikugi-en puutarhassa, jossa sijaitsee kuuluisa ”Itkevä kirsikkapuu”. Pakko myöntää, ettemme minä ja Janne olleet kuulleetkaan tästä puutarhasta, saati sitten kyseisestä puusta. S&M olivat uteliaina turisteina löytäneet tiedon netistä.

Itkevä kirsikkapuu oli kieltämättä häkellyttävän kaunis, mutta sankka väkijoukko sen ympärillä hieman laimensi tunnelmaa. Sannan poseeratessa puun edessä eräs vanhempi japanilainen mies selvästi häikäistyi vaaleasta Pohjolan kauneudesta, ja jäi tuijottamaan Sannaa suu auki, kunnes älysi kaivaa kameransa esille ja näppäistä pikaisesti pari kuvaa. Tässä tapauksessa selväksi kakkoseksi jäi kirsikkapuu.

Maanantaiaamuna S&M lähtivät kaksistaan viettämään päivää Disneylandiin ja meillä Jannen kanssa oli tiedossa ”lepopäivä”. Janne oli päättänyt jäädä maanantaiksi ja tiistaiksi lomalle, koska kaikki muut labrasta olivat Awajilla seminaarissa. Iltapäivällä hänelle valkeni, että seminaari olisikin vasta tiistaina ja keskiviikkona, ja näin ollen maanantai oli ihan tavallinen työpäivä. Tutkija Simonen painui siis töihin hieman normaaliakin myöhemmin.

Disneyland oli S&M:n kertoman mukaan mielenkiintoinen paikka, jossa kyllä kannattaa ehdottomasti käydä, vaikka Mikko olikin kuulemma joutunut antamaan siellä käytöstapakoulutusta muutamalle huonosti käyttäytyvälle japanilaisipanalle.

Tiistai olikin sitten ehkä koko loman odotetuin päivä, sillä silloin Sannalle oli varattu aika 4D-ultraan Keiai Women’s Hospitaliin. Lievästi jännittyneenä saavuimme, kaikki paitsi Janne, aamulla hieman ennen kymmentä sairaalan ovelle. Sisään astuessa meiltä kaikilta taisivat leuat loksahtaa vähintään rintavarustuksiin asti, sillä niin erilainen oli tämä sairaala kaikkiin muihin näkemiimme verrattuna.

Katsossa roikkui valtava kristallikruunu ja aulassa seisoi valkoinen flyygeli. Suuria kukka-asetelmia oli siellä täällä ja pehmeät pastellisävyin verhotut nojatuolit odottivat potilaita odotusaulassa. Sairaanhoitajat olivat pukeutuneet sävysävyyn nojatuolien kanssa, ja ulkona pulppusi iloisesti suihkulähde, jonka yläpuolelle sidotut karppiviirit lepattivat iloisesti aamutuulessa. Kaiken ihastelun ja ihmettelyn keskellä alkoi myös takaraivossa raksuttaa ajatus siitä, voiko todella olla niin, että kyseisessä paikassa voi saada niinkin halvalla kuin 40 eurolla 4D-ultran. Siinä sitten jokainen meistä alkoi vaivihkaa laskeskella käteisvarantoja ja tulipa myös hieman pohdittua Visa-kortin luottorajaakin.

4D-ultraus oli hieno kokemus myös tällaiselle vierestä seuraajalle. Uskomatonta miten selvästi pienen ihmisalun kasvonpiirteet saadaan esille kyseisellä menetelmällä. Muistoksi ultrauksesta sai kasan valokuvia ja n. puoli tuntia videonauhaa maha-asukin elämästä. Tunnin ultraus maksoi todellakin vain 40 euroa, kun Suomessa kuuleman mukaan joutuu maksamaan toistasataa euroa 15 minuutin ultrauksesta.

Hyvin alkanutta päivää jatkettiin hanamilla eli kirsikankatselupiknikillä RIKENin lähellä olevassa puistossa, jossa ensimmäiset kirsikkapuut alkoivat vähitellen kukkia. Ilta kruunattiin rentoutumalla kylpylässä ja loman virallinen osuus päätettiin siellä mistä se aloitettiin, eli Sushiroosta.

Keskiviikkoaamuna oli jäähyväisten aika, lohdutuksena tietenkin se, että tällä kertaa ei mene vuotta siihen, kun seuraavan kerran tapaamme.