Miyajima

Hiroshiman edustalla on pieni temppelisaari, jonne rahvas tuli ennen muinoin rukoilemaan jumalia nöyrästi portin läpi purjehtien. Nykyisin tämä torii-portti on yksi Japanin tunnetuimpia turistinähtävyyksiä.

Heti lautasta noustuamme vastaamme maleksi lauma peuroja ajatuksenaan syödä Minnan ostamien peurakeksien lisäksi myös hänen housunsa ja minun onigiri-välipalani. Niistä selvittyämme kävelimme idyllistä merenrantaa pitkin ihmettelemään temppeleitä ja kuuluisaa porttia. Ranta on niin matala, että portti seisoo suuren osan aikaa epäesteettisesti mudassa, mutta olin tietenkin tämän kuultuani jo Tokiossa katsonut vuorovesikalenterista otollisen hetken. Siellä se jyhkeästi jökötti meressä.

Onnekkaasti itse temppelissä olivat häämenot juuri lopuillaan, ja saimmekin ihailla hääparia poseeraamassa kirsikankukkien alla. Paikalta he poistuivat tyylikkäästi riksha-kyydillä. Ostimme sitten vähän syötävää (paahdettua maissia ja paistettua kalmaria) ja kiipesimme temppelille nautiskelemaan hanami-piknikistä auringon lämmittäessä mukavasti.

Käväisimme myös vuorella tervehtimässä apinoita ja pällistelemässä maisemaa taifuunin repimien käkkyrämäntyjen välistä. Apinoita ja horisontissa siintänyttä Hiroshimaa lukuun ottamatta paikka oli kuin korkeampi versio Kolista, jonka rinteillä oli hotellin sijasta temppeleitä. Ennen paluuta ihailimme vielä lukuisia kirsikkapuita ja söimme herkulliset paistetut osterit. Oikein hieno reissu, suosittelemme!

Perillä Hiroshimassa oli vielä yksi oleellinen asia tekemättä. Raitiovaunuilimme Okonomimuraan, taloon, jossa on kolme kerrosta pelkkiä pieniä okonomiyaki-ravintoloita. Okonomiyakihan on se mainio japanilainen munakaspannukakkusysteemi, ja Hiroshima on kuuluisa omasta versiostaan, hiroshima-yakista. Noppaa heitettyämme valitsimme yhden lukuisista meidät ystävällisesti tervetulleiksi toivottaneista ravintoloista.

Tusinan verran asiakkaita vetävästä ravintolasta suurimman osan vei pelkkää paistolevyä ollut pöytä, jonka toisella puolella itse emäntä hääräsi. Aluksi olimme pettyneitä, ettemme saaneet Tokion tyyliin paistaa itse ruokaamme, mutta pian tajusimme hiroshima-yakin olevan ihan erilainen tekele. Stamina-yakiimme paistettiin ensin ohut lettu, siihen päälle heitettiin reilusti kaalia ja ituja, sitten kimchiä (tulinen korealainen kaalisalaatti), letuksi litistetty mochi-pala (riisigluteenia) ja lopulta litteäksi paistettu muna. Mausteeksi hiroshimalaista kastiketta ja lopulta pääsimme syömään. Oli niin hyvää, että oli pakko tilata vielä paistettuja sieniä jälkiruuaksi.

Kansanomaisen tunnelman täydensivät viereisessä ravintolassa television baseball-ottelulle (Hiroshima Carps vastaan Hanshin Tigers) hurranneet salarymanit.