Normaalia

Elämässä ei mitään erityistä. Y:n kanssa yhdessä ”work out” -tunnilla. Leivän paistamista ja japanin opiskelua.

Juhannuksen juhlistusta

Kuulimme huhuja, joiden mukaan viikonloppuna olisi tiedossa joku juhannukseksi kutsuttu juhlapäivä. Kampuksemme muiden suomalaisten kanssa heimomme kollektiivista tajuntaa kaiveltuamme muistimme lopulta päivän tarkoituksen: pahojen henkien karkoittaminen suuren tulen, myrkyllisten juomien ja rasvaisten ruokien avulla. Ajatus kokosta oli kuitenkin paikallisten viranomaisten nihkeän suhtautumisen takia oitis hylättävä. Kuumeisen pohdiskelun jälkeen päätimme pelotella pahoja henkilöitä kahden pienen kaasugrillin avulla.

Grillin pelotevaikutus on tunnetusti suurin siellä, missä se parhaiten näkyy, mutta sadekauden kuumankostea sää esti aikeemme suorittaa pakanalliset riittimme Odaibassa Tokionlahden rannalla. Päädyimme siis grillaamaan RIKENin kampuksella, Tommin ja Yoen parvekkeella. Urbaanisuusfaktorin maksimoimiseksi sijoitimme grillit parvekkeen liukuoven eteen niin, että saimme istua itse ilmastoidussa huoneistossa oven sisäpuolella, ja nälän yllättäessä raottaa ovea ja napata grillistä kypsiä herkkuja suuhumme.

Perinteisen kaavan mukaan ruokaa ja juomaa oli enemmän kuin riittävästi, varsinkin kuin kahdeksanhenkisestä seurueestamme puolet ei erinäisten harmillisten syiden johdosta päässyt ollenkaan juhlapaikalle. Ruokalistalla oli mm. Minnan leipomaa leipää, sinihomejuustolla täytettyjä herkkusieniä, pihallamme kasvavilla yrteillä marinoitua munakoisoa, japanilaista makkaraa ja mansikkakakkua. Isänmaallisen tunnelman saavuttamiseksi kuuntelimme suomalaista musiikkia tyyliin Darude, Kotiteollisuus, Hassisen kone, Rauli Badding Somerjoki. Pisteeksi sanan "Suomi" i:n päälle Yoe taikoi vielä jostain paukut Finlandia-vodkaa! Oishii.. eikun siis hyvvee oli jannoon!

Illan lopuksi Tommi ja Yoe lähtivät Tokioon bailatakseen auringon nousuun asti LTJ Bukemin drum´n´bassin tahdissa. Me emme vielä Japanin klubimaailmaan uskaltautuneet, mutta ennen pitkää on yöelämäkin täällä testattava.

Kotimatkallakaan ei pahoja henkiä näkynyt, joten juhannuksemme oli kaikin puolin menestyksekäs.

Kohta tulee lämpöhalvaus

Kohta saattaa vaikka ihan oikeasti tulla lämpöhalvaus, sen verran lämmintä täällä on viime päivinä ollut. Aamulla vielä uskaltaa katsoa mittariin, mutta iltapäivän puolella on parempi vaan ryhtyä vähentämään vaatetta ja juoda runsaasti vettä.

Kävin tänään taas urheilemassa ja testaamassa jotain, mitä kutsuttiin nimellä ”work out”. Ilmeni, että se on tavallinen aerobic-tunti ilman punnerruksia. Vatsalihaksia treenattiin ainakin 30 sekuntia, joka on 100 % enemmän, kuin tähän asti missään ryhmässä. Huraa…

Harmillinen takaisku tapahtui suihkuun mennessä, kun onnistuin pudottamaan shampoopullon ja siitä meni suljinmekanismi tuhannen palasiksi. Onneksi oli sentään tyhjä vesipullo, johon sitten lorottelin loput shampoot turvaan. Sen verran kävi keljuttamaan tuo tapahtuma, että alkuperäiseen pulloon jääneillä shampoilla päädyin pesemään tukkani kolmesti. Hukkaan ei mennyt pisaraakaan shampoota.

Tänään saatiin pari kirjahyllymoduulia, kaksi vaatelipastoa ja suhteellisen paljon erilaisia keittiö- yms. tarvikkeita täältä kotiin palaavalta jenkkiperheeltä. Yhtäkkiä meidän vähissä komeroissa on paljon tyhjää tilaa! Samalla asunto on muuttunut paljon asutumman näköiseksi – sitä ei meinaa enää tunnistaa. Nyt vaan täytyy saada äkkiä ne uudet verhot ennen kuin tässä tulee hulluksi RIKENin alkuperäissisustuksen kanssa. Kauppojen verhovalikoimat täällä on kyllä p…stä, pitää varmaan käydä ostamassa jostain joku design-lakana ja ripustaa se olohuoneeseen.

Olutfestivaalit ja uusia tuttavuuksia

Elämä menee hirmuista vauhtia eteenpäin. Olin juuri päättänyt, että tuollaisia yli tai melkein viikon mittaisia kirjoitustaukoja ei tule. Niinpä niin…

Ilmeisesti ikebana-tunneilla käyminen ei ole mennyt ihan hukkaan: olen noussut alkeistason asettelijasta perustason asettelijaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että minulle tilataan ”perustason” kukat (mitä ne sitten lienevätkään) ja saan ihan itse valita, millaiseen maljakkoon asetelmani teen. Pitäisikö riemuita??

Lauantaina käytiin tutustumassa Japan Beer Festivaliin ja maistelemassa hana- ja pullo-oluita. Hauskaa oli, vaikka meininki oli aika erilaista kuin Suomessa. Ebisu Garden Hall oli ahdettu täyteen maistatuspisteitä ja hotdog-piste oli aseteltu äärimmäisen järkevästi keskelle tärkeintä kulkureittiä. Paikka kuhisi amerikkalaisia ja australialaisia, olipa paikalle saapunut muutama japanilainenkin. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun näin punaiseksi muuttuneita japanilaisia! Eikä ihme, sillä saihan pääsymaksun hinnalla maistella oluita niin paljon kuin mieli teki. Osa paikallisista panimotuotteista maistui erehdyttävästi kuhmoislaiselle sahdille, mutta suosikkejamme olivat silti esim. nikkolainen lager ja brittiläinen Old Engine Oil.

Sunnuntaina kävimme Suomi-Kain tapaamisessa. Päivä oli ihan järkyttävän lämmin ja hiki tuli samalla, kun astui ulos ovesta. Kesähattu ja vesipullo eivät paljon auttaneet. Tapaamiset järjestetään Suomi-kirkolla, joka aiheutti meissä jo etukäteen pientä epäilyksen poikasta. Epäilyjä ei pienentänyt se, että kun lopulta löysimme perille, kuului alhaalta selvää hengellisviritteistä laulua. Mutta kun sinne asti olimme vaivautuneet, niin päätimme kuitenkin mennä katsastamaan tilanteen. Paikalla oli muutama ihminen, laulu kuului kirkkosalista, jossa joku treenasi.

Lievä vetäisenkö-herneet-nenään -tunne tuli, kun kokouksen alkuun ilmoitettiin, että ”meillä on näin alkuun tapana pitää pieni hartaustilaisuus.” Kirkkoon kuulumattomina ja suhteellisen vakaina ateisteina tuli meille sellainen tunne, että nyt taidamme olla ihan väärässä paikassa. Homma kuitenkin hoidettiin kunnialla läpi, eikä alkuhartauden jälkeen jeesustelusta ollut tietoakaan. Tapaamisissa voi siis käydä, kunhan vain älyää tulla paikalle riittävän myöhäisessä vaiheessa.

Sunnuntain parasta antia oli tutustuminen Katariinaan ja Teroon, jotka ovat olleet Japanissa tammikuusta lähtien. Päädyimme lopulta yhdessä Shinjukuun syömään erääseen izakayaan ja ilta kuluikin oikein rattoisasti. Wako-shissa olimme vasta kymmenen jälkeen illalla, ja koska sää oli niin lämmin ja taivaalla tuikkivat tähdet, päätimme vielä jäädä kuuntelemaan paikallista muusikkoa, joka soitteli kitaralla omia sävellyksiään aivan aseman edessä.

Tänään ohjelmaan on kuulunut uimista, päiväkirjan kirjoittelua, ja kauden kuudennen taifuunin edesottamusten seuraamista telkkarista. Illalla katsotaan varmaan aiemmin vuokraamamme Kiru Biru (Kill Bill Vol.1). Nyt on nälkä - onneksi Jannen kanssa on sovittu treffit kahvilan eteen vajaan parinkymmenen minuutin päästä. Ulkona tosin tulee vettä ja tuulee niin, että pyörät kaatuilevat.

… Ja syömässä on käyty, ja samalla tuli otettua päivän toinen suihku, onneksi sentään lämmin sellainen! Kauden kuudes taifuuni lähestyy hyvää vauhtia Tokiota. Sateenvarjosta ei ollut mitään apua, se kääntyi ainakin neljä kertaa nurinpäin. Matkalla kotiin ei voinut tehdä muuta kuin jäädä seisomaan keskelle katua, kun tuuli oli niin voimakas ettei eteenpäin päässyt, ja nauraa niin, että napa hytkyi. Todellisuudessa taifuunit eivät ole noin hauskoja, useita ihmisiä on jo tämänkin johdosta kuollut ja julkinen liikenne on ollut ihan sekaisin osassa maata.

Kulttuuritoimittaja Simonen raportoi seuraavaa.

Päätin lopultakin perehtyä syvemmin japanilaiseen sarjakuvaan eli mangaan. Tommin asiantuntevan opastuksen jälkeen päädyin aloittamaan matkani mangan maailmaan ostamalla alan klassikon, Masamune Shirowin Ghost in the Shellin. Opus on kaksikielinen niin, että marginaaliin on siirretty alkuperäinen japaninkielinen tekstitys ja puhekuplissa on englantia. Tässä versiossa on myös mukana pari länsimaisesta laitoksesta sensuroitua lapsilta kiellettyä sivua.

Alkuun hämmennystä länsimaisessa lukijassa herättää sivujen käänteinen järjestys - manga luetaan lopusta alkuun. Siihen kuitenkin tottuu suhteellisen pian, ja sitten voikin aloittaa juonen ihmettelyn. Ghost in the Shell on tehokas sekoitus scifi-toimintaa, agenttijännitystä ja poliittista juonittelua. Shirow-san myös käyttää marginaalit tehokkaasti hyväkseen selittääkseen juonen ja kuvituksen yksityiskohtia, kuten onko kyborgeilla sielu (ghost) tai miten Japanin hallitus oikeastaan laatiikaan vuotuisen budjettiesityksensä. Mitään kevyttä iltalukemista tämä siis ei ole! Sen verran harmistunut olin kuitenkin kirjan loppumisesta jo 350 sivun jälkeen, että saattaa hyvinkin joutua jatkamaan mangailua vaikkapa saman kirjailijan Appleseed-sarjan tiimoilta.

Ulkona muuten riehuu edelleen myrskytuuli, mutta huomiseksi säätiedotus lupaa jo parempaa: aurinkoista, päivän alin lämpötila +25 ja ylin... +36! Löylyvä lissee, eihän tämä tunnu missään...

Elämää

Arki on saapunut Japaniin. Viikonloppuisin ei ole enää välttämätön pakko lähteä tutustumaan uusiin paikkoihin ja nähtävyyksiin. Arkipäivätkin ovat saaneet alleen tietyn rutiinin, joka on ihan mukavaa. Enää ei tunnu siltä, että ei tiedä, mitä tekisi kaikella ajalla.

Viime viikonloppuna ostimme uunin, sellaisen kiertoilma-pizzauuni-mikroaaltouuni-grillivastus-härvelisysteemin. Englanninkielistä manuaalia ei lupauksista huolimatta löytynyt, mutta sehän ei meitä japaninkielentaitajia haitannut. Kanji-, Suomi-Japani-, Englanti-Japani- ja Japani-Englanti-sanakirjojen avustuksella ohjekirjan salaisuudet avautuivat parissa tunnissa. Sämpylöitä ja mustikkapiirakkaa on tullut paistettua. Mustikkapiirakan teko on aavistuksen hankalampaa kuin Suomessa, mutta ei mahdotonta. Pakastettuja pensasmustikoita löytyy törkeän kalliiseen hintaan, eikä makukaan ole kovin kummoinen. Kuivatut mustikat maistuvat melkein mustikoilta, mutta niiden ongelmana on juuri se kuivuus. Yhdistelemällä sopivasti kuivattuja ja pakastettuja mustikoita saa aika hyvän piirakan aikaiseksi.

Janne ilmoitti odottavansa eniten kotitekoista pizzaa nyt kun on uuni. Odottelinkin tässä, milloin Akateeminen Herrasmarttani ottaa ohjat käsiinsä ja ryhtyy pizzan paistoon.

Sunnuntaihesari ei antanut odottaa itseään kahta viikkoa vaikka siihenkin oltiin varautuneita. Viime sunnuntain (13.6.) lehti tipahti tänään postiluukusta yhtä aikaa Leenan lähettämän paketin kanssa. Paketista löytyi Suomen Kuvalehti ja pari Hesarissa ollutta artikkelia, jotka käsittelivät Japania. Hassua oli huomata, että artikkeleissa olevat ”erikoiset, hauskat ja ihmeelliset” jutut tuntuivat ihan tavallisilta. Mitä erikoista siinä muka on, että käytetään vessatohveleita, jotka laitetaan jalkaan vain vessassa käydessä?

Sadekausi on ottanut takapakkia, viikon verran on ollut ihan loistava ilma – aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta ja lämmintä riittää. En siis valita kurjasta säästä. Nyt sää varmaan muuttuu, sillä tänään on ollut pilvistä ja ilmankosteus on selvästi nousussa.

Urheilua, lyhennys ja isänmaallisuutta

Lopultakin, joogaa, kuntosalitreeniä ja uintia. Kaksi kuukautta kesti ennen kuin sain aikaiseksi mitään liikuntaan verrattavaa. Tai alkuunhan tuli käveltyä aika paljon, mutta polkupyörien oston jälkeen sekin on jäänyt tosi vähälle.

Liityin siis Wako-shin uusimman ja hienoimman kuntoklubin jäseneksi. Jäsenyys ei loppujen lopuksi ollutkaan ollenkaan niin kallista kuin olin kuvitellut, varsinkin kun ottaa huomioon mitä rahalla saa. Kuntosali, jossa on uusinta uutta olevat laitteet, uima-allasosasto kävely- ja porealtaineen, hierovilla löhötuoleilla varustettu rentoutushuone, höyry- ja kuivasauna (kuten paikalliset tapaavat sanoa), kolme erikokoista studiota aerobicia, aromarentoutusta, joogaa, tai-chita tms. varten, ja kaikki käytössäsi rajoittamattomasti ilman lisämaksuja.

Zavas Sport Club (Zabasu Supootsu Kurabu) on avattu kaksi kuukautta sitten ja sillä on jo nyt yli 3000 jäsentä. Toistaiseksi olen ollut hieman hämmästynyt jäsenten määrästä, sillä päivisin paikka näyttää lähes puolityhjältä. Ilmeisesti kaikki tulevat paikalle vasta iltaisin.

Viimeisen parin viikon aikana olen huomannut ajattelevani kaikkia Suomeen jääneitä ihmisiä tosi paljon. Ei niin, että olisi ollut varsinaisesti ikävä mutta jotenkin kaikki ovat vaan pyörineet paljon mielessä. Tai ehkä mulla sitten on ollut ihan oikeasti koti-ikävä. Olin vain aina ajatellut sen tuntuvan erilaiselta. Siis itkuntuherrusta, itsesäälissä kieriskelyä ja valokuvien katselua, ei niin, että meillä paljon kuvia olisi edes mukana, mutta kuitenkin.

Toimittaja Simonen raportoi edellisen viikon osalta seuraavaa.

Viime torstaina, karvojeni kasvettua yli lain salliman mitan, kävin ensimmäistä kertaa parturissa Japanissa. Pyysin laboratoriomme sihteeriämme soittamaan kampuksen parturiin ja varaamaan minulle ajan, koska kielitaitoni ei vielä aivan sellaiseen riitä. No, torstai-aamuna sitten raahauduin unisena paikalle kello yhdeksältä. Ennakkotietojen mukaan odotettavissa oli hiusten pesu ja leikkaus sekä jonkinlainen hieronta, ja tämä pitikin paikkansa.

Elekielellä ja avainsanaa "katto" (vrt. engl. "cut") käyttämällä sain menestyksekkäästi kommunikoitua parturitädille haluamani leikkauksen asteen. Sain ensin kevyttä päähierontaa, ja sitten itse leikkauksen. Aina välillä parturi keskeytti leikkauksen ja kysyi, joko pituus olisi sopiva, ja jatkoi sitten taas vähän aikaa. Näin menetellen olivat hiukseni lopulta minua tyydyttävässä mitassa, joten seuraavaksi sain pesun, ja samalla lisää mukavaa päänahan hierontaa. Kuivauksen jälkeen luulin jo saaneeni riittävästi palvelua, mutta eikös mitä, ohjelmassa oli vielä erinomaisen rentouttava niska-hartiahieronta. Kaikkiaan koko homma kesti melkein tunnin, vaikka meikäläisen muutaman karvan katkaisuun ei kovin pitkään menekään.

Maksettuani kaikesta tästä oikein kohtuulliset 1700 jeniä (euroina 13) pyöräilin pitkin pientareita töihin nuokkumaan tietokoneen ääreen rentona kuin kypsä nuudeli. Pöydällä odotti lappu, jonka mukaan parturi oli soittanut minulle tasan kello yhdeksän. Olin ilmeisesti ollut minuutin myöhässä, ja japanilaisen palveluetiketin mukaan asiakasta kuuluu kai sitten muistuttaa parturin jo odottavan häntä sakset teroitettuna.

Perjantaina kävin kolmatta kertaa ottamassa kiinalaista oppia pöytätenniksen saralla. Viime kerran jälkeen päädyin ostamaan oman mailan, koska talon tarjoamat kapulat ovat kaikki jollain tavalla hajalla. Ts. jos en taidolla pärjää, niin sitten ylivertaisilla varusteillani. No, nyt pärjään sentään kohtuullisesti jo huonoimmille kiinalaisille, siis niille, joiden jokainen lyönti ei ole kiero kuin savolainen korkkiruuvi. Enpä olisi myöskään koskaan uskonut saavani pingiksessä oppia viisikymppiseltä naiselta, mutta Kiinassa näköjään kaikki ikään katsomatta ovat tässä pelissä vähintäänkin hyvällä amatööritasolla.

Ainoa huono puoli lajivalinnassani on hallista puuttuva ilmastointi - lähemmäs 30 asteen helteessä pitää nestettä juoda litrakaupalla pelin aikana.

Isänmaamme ei ole vielä täysin kaikonnut mielestämme, kävimme nimittäin lauantaina äänestämässä eurovaaleissa. Suomen suurlähetystöön on meiltä melkein tunnin matka kahdella junanvaihdolla ja vartin kävelyllä Hiro-on asemalta perille. Karttakirjamme avulla löysimme lähetystön vaivatta, ja suoritettuamme kansalaisvelvollisuutemme junailimme itsemme takaisin kotiin. Matkalla emme löytäneet etsimäämme American Pharmacyä (se oli muuttanut), sen sijaan löysimme Hibiyasta kansainvälisten ruokatarvikkeiden kaupan ja herkullisia täytettyjä croissanteja.

Freelance-toimittaja Westmanin huomioita

Seuraavassa freelance-toimittaja Westmanin huomioita Japanin matkastaan 12.-19.5.2004.

13.5.2004 - Ensivaikutelmat Japanista

Säntillistä ja siistiä. Missään ei näy roskia. 1 cm x 1 cm roskatkin kerätään kaduilta pitkävartisilla pinseteillä. Kaikki on ajateltu valmiiksi. Lentokentän ”liukuhihnalla” tulee jatkuvasti varoitus hihnan päättymisestä: ”mind your feet” jne.

Liikennekuri - Autot kunnioittavat liikennevaloja.

Vasemmalla - Jalkakäytävillä kuljettava vasemmalla. Totellaan kutakuinkin.

Kadulla syöminen - Kaikkialla on automaatteja, joista voi ostaa erilaisia juomia ja ”kioskeja”, joista voi ostaa mukaan syötävää. Kukaan ei syö eikä juo kävellessään, vaan istahtaa tai seisahtaa jonnekin syömisen/juomisen ajaksi.

Kohteliaisuus - Kehitetty tavaksi. Ei siitä enempää, on niin kulunut juttu…

Nenän niistäminen - Ei missään julkisella paikalla! Mene vaikka vessaan.

Vessat - Käsinepesumahdollisuus on, mutta ei mihin niitä kuivata.

Pikku pyyhe - Kaikilla naisilla on mukanaan pikkupyyhe (noin 20x20 cm). Sillä voi kuivat kädet (kts. edellä), pyyhkiä hikeä, jne. Väri vaaleanpunainen, vaaleansininen tai vaaleankeltainen.

Ruoka - Maukasta.

Japanilaiset ja viina - Väite, että japanilaiset muuttuvat ensimmäisestä oluesta punaisiksi, ei näytä pitävän paikkaansa.

Mustatukkaiset japanilaiset - Japanilaisista enää noin puolella on musta tukka. Väite perustuu yhden päivän havainnoivaan tutkimukseen. Toisella puolella on ruskea, kellanruskea tai jotain sinnepäin. Värjääminen on muotia.

14.5.04

Hinnat - Hintahaitari ihan hurja. Minnan lähikaupasta saa ruokatarvikkeet ja talousjutut puoleen hintaan siitä, mitä parin kilometrin päässä olevalta isolta ostosalueelta ja erityisesti sen maailman kahdesta suurimmasta tavaratalosta, Tobusta ja Seibusta.

Herkut - Leivokset ja niihin verrattavat ovat tosi hyviä. Kevyitä, maukkaita, kuohkeita ja sopivan makeita. Eivät raskaita kerma-voi -juttuja. Stockan herkku kalpenee nyt pahemman kerran näiden tavaratalojen herkkuosastojen rinnalla, jotka molemmat ovat varmaan samaa kokoluokkaa kuin koko Stocka!

Viini, olut, sake - Japanilainen viini ei ole kehuttavaa. Vähän sellaista hapanta marjamehua. Olut on hyvää. Sakea monenlaista. Se mitä joimme tänään sushipaikassa oli hyvää. Kotiin ostettu japanilainen whisky oli ok.

Sushi - Tänään liukuhihnalta sushia. Istut ovaalin muotoisen baaritiskin ääressä ja nenäsi edessä kulkee koko ajan liukuhihna, jonka keskellä hääräävät kokit laittavat jatkuvasti erilaisia sushiannoksia hihnalle. Siitä sitten sieppaat aina sellaisen, joka miellyttää silmää tai jonka tiedät olevan hyvän. Minnan ja Jannen kokemista viidestä sushipaikasta tämä tänään kokemamme on paras. Hyvää oli. Sushipaikkaan tullaan syömään, ei seurustelemaan. Joten popsit sushisi nopeasti, maksat laskun ja häivyt. Se on siis japanilainen versio pikaruokapaikasta.

Ikebana - Ne kuuluisat japanilaiset kukka-asetelmat. Meilläkin on täällä sellainen olohuoneen pöydällä. Minnalla on joka perjantai ikebana-tunti.

Jannen työpaikka - Sijaitsee kampusalueen toisella puolella kuin missä asunto. Asunnon ja työpaikan välillä on iso, melkein tyhjä kenttä – paitsi että kentälle on pystytetty kolme isoa mastoa USA:n armeijan toimesta. Tiedustelua, valvontaa. Työpaikka – ei mitään erityistä.

Näkövammaiset - Kaikilla jalkakäytävillä, juna-asemilla, jne. on kohokuvioidut keltaiset kaistat näkövammaisille. Liikennevaloissa ”kukkuu käki”, kun valo on vihreä.

Pyöräily - Kapeille jalkakäytäville ovat ahtautuneet myös pyöräilijät. Pyöräily on tällä hetkellä ”in”. Toimii japanilaisen kohteliaasti. Minnalla ja Jannellakin on polkupyörät. Ovat käteviä sekä kampusalueella että kaupungilla. Minäkin koin sen.

Liikkuminen - Juna- ja metroverkosto on kattava. Kulkee aikataulussa. Siisti. Useita erillisiä yhtiöitä pyörittää sitä. Hinnat melko kovia. Halvin lippu noin 1,8 euroa. Kun matkat ovat pitkät ja tarvitaan vaihtoja, hinta nousee nopeasti. Seutulippuja ei ole.