Suomi, osa 1

Kuten otsikosta näkyy, kävimme lopultakin ensimmäistä kertaa Japaniin tulomme jälkeen Suomessa. Aeroflop vei meidät sinne halvalla ja epämukavasti - sillipurkissakin olisi ollut enemmän jalkatilaa. Onneksi Finnair lensi välin Moskova-Helsinki. Minnaa tosin alkoi hysteerisesti hihityttää suomenkielinen kuulutus, ja minustakin kieli kuulosti noin julkisesti kuultuna ihan hassulta. Helsingissä olimme ihan ihmeissämme eksotiikasta, joka puolella kasvoi koivuja ja horsmia, eikä missään ollut ketään. Hotellissa olimme jo lähdössä etsimään juoma-automaattia, kunnes nolostukseksemme älysimme pesuhuoneen hanaveden olevan täysin juomakelpoista.

Pari ensimmäistä päivää Joensuussa tuntuivat tosi kummallisilta. Toisaalta oli hienoa nähdä ihmisiä ja paikkoja ja saada suomalaista ruokaa, mutta kuitenkin kaikki oli jollain ahdistavalla tavalla pielessä. Pian aivot onneksi orientoituivat ympäristön muutokseen emmekä olisi pois halunneet lähteäkään, vaikka Joensuu olikin muuttunut rakennustyömaaksi.

Sen sijaan, että kertoisin lomamme tapahtumista normaaliin tyyliin, raportoin seuraavassa uusin silmin Japanin ja Suomen eroista.

Suomessa	Japanissa (Tokiossa)
Vettä voi juoda suoraan hanasta. Aaaahh...	Hanavettä kannattaa juoda vasta filtteroituna, tai ostaa pullovettä
Kaupassa ostokset siirretään kärrystä hihnalle itse. Mikä vaiva!	Ostoskorit nostetaan kassatiskille, ja myyjä antaa tavarat toisessa korissa takaisin, joskus valmiiksi pussitettuna
Kaupassa muovipussi maksaa rahaa	Myyjä antaa tarpeellisen määrän pusseja mukaan ilmaiseksi
Kaupassa myyjää voi tervehtiä	Kaupassa myyjä tervehtii, mutta häntä ei pidä tervehtiä
Alkoholia ei saa kaupoista klo 9 jälkeen	Esim. 7-11 -kauppaketju on aina auki ja myy myös alkoholia
Viiniä ja viinoja saa vain Alkosta	Kaupat myyvät kaikkia viinoja, ja apteekista saa reseptivapaasti 100%:sta etanolia
Palvelu kehnoa, esim. ravintolassa tarjoilijat eivät välttämättä edes tervehdi! Argh!	Palvelu loistavaa, kaikkialla toivotetaan heti tervetulleeksi. Asiakas on kuningas.
Yöllä ei kesällä tule pimeää, joka on loistavaa! Talvella päivä on olematon	Kesälläkin tulee heti seitsemän jälkeen pimeää - tämä ahdistaisi, ellei aurinko paistaisi niin kuumasti. Talvella ei päivä tunnu montaa tuntia lyhemmältä
Juoma-automaatit ovat harvassa	Juoma-automaatteja on ihan kaikkialla. Kesällä ei ilman niitä selviä
Vessat juna-asemilla ovat maksullisia!	Vessat asemilla ovat tietenkin ilmaisia
Osa henkilöautoista on ikivanhoja rotiskoja	Vanhat rotiskot viedään Kiinaan ja Venäjälle, kaikilla tyäällä on uudet autot
Ravintolat hyvillä paikoilla, esim. nähtävyyksien lähellä, ovat tavallista kalliimpia	Ruuan hinta ei yleensä riipu ravintolan sijainnista, olisihan todella epäkohteliasta rahastaa ihmisiä sillä tavoin
Pankkikortti käy kaikkialla	Pankkikortti käy harvoissa paikoissa, Japani pyörii käteisellä
Suomessa asuu kourallinen ihmisiä, eikä niitäkään näe missään	Japanissa asuu 127 miljoonaa ihmistä ja suurimman osan niistä tapaa aamujunassa Shinjukuun
Ihmiset ovat isoja ja lihavia	Ihmiset ovat pieniä ja siroja
Blondeja vilistää kaikkialla	Kaikki ovat mustapäitä, elleivät värjäydy ruskeaksi
Miehet ovat miehiä	Miehet ovat epämaskuliinisia androgyynejä olentoja
Naisilla on muodot	Kaupoista ei saa rintaliivejä ilman toppauksia (olen yrittänyt), ja naisten lantiot ovat poikamaiset
Ilma on kuivaa, huulet rohtuivat heti Helsinki-Vantaalla	Ilmasta voi keittää kahvit eikä kosteusvoiteita tarvita
Oikeanpuoleinen liikenne tuotti ongelmia, kävelimmekin jatkuvasti vasemmalla	Vasemmanpuoleinen liikenne
Telkusta tulee animen merkkiteos Neon Genesis Evangelion suomeksi tekstitettynä	Telkusta tulee paljon animea, mutta eihän niitä japaniksi ymmärrä
Kaupasta saa jos jonkinlaista leipää	Kaupasta saa pullamössöpaahtoleipää eri paksuisina viipaleina ja eri tehtaiden tekemänä
Joensuulaiset pukeutuvat kuin navettaan olisivat menossa	Tokiolaiset pukeutuvat siististi ja huolitellusti

Lähdössä

Matkalaukut pakattu ja lähetetty lentokentälle. Suurin kaaos asunnosta siivottu, tuliaiset ostettu - täytyy muistaa ottaa wasabi jääkaapista aamulla. Levoton olo, jalat kantavat ympäri asuntoa; eikö voitaisi jo lähteä.

Matkalaukku tuntui jotenkin väärin pakatulta, tuliko kaikki tarpeellinen mukaan? Ei tiedä mitä tarvitsee. Reppuun ilmestyy tunti tunnin jälkeen aina jotain uutta.

Ajatukset tekevät kummallisia hyppyjä: onko kaikki tarpeellinen mukana, mitenkähän ne siellä kanji-tunnilla opiskelevat tiistaina, miltä tuntuu nurmikko varpaiden alla, tarvitaanko nenäliinoja jos itkettää. Tahtoo lähteä ja tahtoo jäädä. Kuusi viikkoa poissa Japanista on lyhyt aika mutta silti pitkä. Ikävä tulee. Kukaan ei sano Suomessa kawaii.

Maisemia lintuperspektiivistä

Hallitus vakoilee minua! Seinässäni on mikrofoni! Päähäni asennettiin implantti viimeksi hammaslääkärillä käydessäni! Vaimoni on KGB:n kätyri!

Julkaisumme alusta asti minulla oli idea kirjoittaa joskus artikkeli Joensuun murteella. Kun lopulta aloin itä laatia, ilmoitti vaimoni, että juuri nyt kaikki muutkin nettiblogaajat kirjoittavat juttuja murteella. Olen kuukauden pohtinut julkaisevani satelliittikuvia asuinpaikastamme ja muualta Japanista Google Mapsin avulla. Arvaatte, mitä vaimoni sanoi koko muun maailman tekevän kun ilmoitin toteuttavani ajatuksen. Tästä huolimatta: meille tärkeitä paikkoja satelliiteista ja lentokoneista nähtynä, olkaa hyvä.

Ensiksi kannattaa vilkaista, miltä Japani näyttää avaruudesta käsin. Näette näppärästi myös mannerlaattojen reunat - Tokio on juuri niiden yhtymäkohdan paikkeilla. Onneksi en enää muista, mitä koulussa opetettiin mannerlaatoista.

Tähän väliin Google Mapsin lyhyt käyttöohje. Vasemmalla olevalla plus-miinus-liukusäätimellä voi kuvaa zoomata, ja sitä voi liikutella ylänurkan nuolinäppäimillä tai ottamalla kuvasta kiinni vasemmalla hiirennapilla. Satelliittikuvasta voi vaihtaa karttanäkymään Map-nappulalla.

Olemme joskus maininneet asuvamme Saitamassa, juuri Tokion kunnanrajan ulkopuolella. Tästä on se harmi, että Google antaa tällä hetkellä tarkkaa satelliittikuvaa vain Tokiosta, ja raja kulkee muutaman sata metriä asuintalomme eteläpuolelta. Asumme siis tämän kuvan keskellä, joskin paremman kuvan saa karttanäkymästä. Työpaikkani on meiltä hiukan länteen eli vasemmalle, siinä välissä oleva vihreä pläntti on jenkkiarmeijalle vuokrattu ruohoniitty, ja RIKEN siinä ympärillä pohjois- ja länsipuolella.

Lähin Tokion suuri keskus on meiltä 12 kilometriä kaakkoon oleva Ikebukuro. Tuohon kuvaan mahtuvat niin vasemmalla olevan aseman päällä olevat valtavat Seibu- ja Tobu-tavaratalot, Sunshine Cityn pilvenpiirtäjä (oikealla), neljä BicCameran elektroniikkakauppaa kuin myös mainio intialainen ravintola Mantra.

Näyttävin ilmakuvanäkymä Tokiossa lienee Shinjukun pilvenpiirtäjäalue, jossa jokaisen turistin on pakollista vierailla. Huomatkaa, miten ihan vieressä asutaan omakotitaloissa! Joitakuita voi kiinnostaa myös nähdä Disneyland tai keisarillinen palatsialue.

Muualla Japanissa olisi paljonkin hienoja jo vierailemiamme paikkoja (Kioto, Nara, Nikko, Kamakura), mutta Google ei vielä vielä anna kunnollista resoluutiota niistä. Kannattaa tietenkin vilkaista Fuji-vuorta.

Ulkomaillahan olemme ehtineet käydä Mongolian Ulan Bataarissa, Pekingissä ja Filippiineillä Cebussa.

Lopuksi vielä voi kaihoisasti kurkata Joensuuta, joka näyttää jotenkin... pieneltä...

Jos lintuperspektiivi miellyttää, suosittelen ohjelmaa nimeltä Google Earth. Sen resoluutio viimeksi kokeillessani oli parempi kuin Google Mapsin, ainakin Tokiossa päin, joskin Saitama on siinäkin sumeata mössöä. Ei pitäisi asua maaseudulla. Myös NASA:lla on näppärä satelliittikuvaohjelma nimeltä World Wind useine vaihtoehtoisine satelliitteneen. Molemmista ohjelmista löytyy kivoja ominaisuuksia, esimerkiksi kolmiulotteiset näkymät.

Hallituksen vakoojille vielä tiedoksi, että seuraava ideani on kirjoittaa juttu siitä, miltä tuntuu palata Joensuuhun kesälomailemaan vietettyään vuosi, kolme kuukautta ja kolmetoista päivää Japanissa, Saitaman RIKENin kansainvälisen asuntolan asunnossa H110. Odotan innolla artikkeleitanne aiheesta.

Nara

Liian kauan aikaa oli jo vierähtänyt siitä, kun viimeksi olimme pistäytyneet kauempana Tokiosta. Työmatka meidät sinne tälläkin kertaa vei, olin nimittäin lupautunut pitämään esitelmän laserfysiikan konferenssissa Kioton seudulla jossain pienessä tuntemattomassa kaupungissa. Turismin kannalta erinomaisesti paikka sijaitsi lähellä kaikkien tuntemaa Japanin ensimmäistä pääkaupunkia Naraa, jossa myös majoituimme. Hotelli ei tosin ollut mitenkään erityinen, varsinkin rämisevä ilmastointilaite oli pilata yöunemme. Toki seuraavana päivänä heti asiasta valitettuamme saimme entistä ehomman huoneen.

Ensimmäisen päivän minä vietin konferensissa ja Minna turistina. Vaikka suunnittelenkin työkseni uudenlaista laseria, en silti ole mikään lasereiden asiantuntija. Tästä syystä esitelmäni jännitti hieman normaalia enemmän. Puheeni oli viimeisenä ennen lounasta, ja aikataulun uudelleenorganisoinnin jälkeen pääsin aloittamaan puoli tuntia aiottua myöhemmin. Jättääkseni ihmisille edes vähän aikaa syömiseenkin pidin esitelmäni tuplanopeudella jättämällä puolet selityksistä pois, mutta harmikseni ainakin osa ihmisistä pysyi vielä kärryillä tarpeeksi hyvin esittääkseen nasevia kysymyksiä ja kommentteja.

Joka tapauksessa esitelmä meni ihan hyvin ja tapasin pari samanlaisia hommia tekevää tyyppiä. Samoin tein sain myös työpaikkatarjouksen, tällä kertaa Uudesta Seelannista. Olisipahan ainakin vielä kauempana Suomesta ja kaikesta muustakin sivistyksestä.

Illalla hotellille palattuani sain kuulla eteläisen Naran (Naramachi) olevan viehättävää seutua lukuisine vanhoine taloineen ja pikkukaupunkilaistunnelmineen. Tokiossa kaupungilla kävellessään tietää rakennusten jatkuvan loputtomasti joka suuntaan, mutta täällä jotenkin aisti sen, että olisi mahdollista löytää kaupungin reuna ja astua sen tuolle puolen. Pois kaupungista? Ihmeellinen ajatus. Ihmisten vähyys tuntui joka tapauksessa hyvältä.

Minna oli myös ehtinyt tavata Naran kuuluisimmat asukkaat, nimittäin peurat. Kun Nara joskus 700-luvulla valittiin pääkaupungin paikaksi, pidettiin peuroja jumalten lähettiläinä. Sitä virkaa toimittaa edelleen 1200 peuraa lähinnä kaupungin puistoalueilla, mutta saattaapa niitä tavata kaduillakin kuljeksimassa. Minnan tapaamat otukset eivät olleet tyytyneet pelkkiin peurakekseihin (shika-sembei) vaan tahtoivat syödä suihinsa myös paidan ja hameen. Tästä huolimatta vaimoni ilmoitti haluavansa heti muuttaa Naraan asumaan.

Tokiossa emme ole juurikaan käyneet oikeissa kunnollisissa japanilaisravintoloissa lähinnä johtuen siitä, että niiden ruokalistat ovat poikkeuksetta japaniksi ilman kuvia. Kasvissyöjänä ei tilaaminen sokkona oikein tule kysymykseen, eikä nälkäisenä jaksa yrittää päästä yli kielimuurista. Tästä syystä käsityksemme paikallisen kokkauksen tasosta on jäänyt hieman hämäräksi, ja tähän päätimme nyt saada vähän valaistusta perinteisen näköisestä Edogawa-ravintolasta. Harmi kyllä jouduimme istumaan länsimaiseen pöytään tatamihuoneiden tilanpuutteen johdosta, mutta saimmepahan koko huoneen itsellemme.

Pienen "eihän tässä varmasti ole lihaa eikä kinkkua"-kyselytuokion ravintolan emännän kanssa pidettyämme saimme eteemme näyttävät ateriat. Annoksiin kuului perinteiseen tyyliin tusinan verran pieniä kippoja sisältäen monenlaista sapuskaa tempurasta pikkelsseihin. Samoja ruokia kyllä saa joka paikasta, mutta nyt oli kerrankin makuunkin panostettu. Herkullista!

Toisen päivämme käytimme puhtaasti turismiin. Yli 30 asteen lämpötilasta johtuen kävely puisto- ja temppelialueelle ei tuntunut maailman parhaalta ajatukselta, joten päätimme ryhtyä kunnolla turisteiksi ja palkkasimme rikshakuskin viemään meidät perille. Mukava ja atleettinen Kaurismäki-faniksi osoittautunut nuorimies kiskoikin meidät puistoon kymmenessä minuutissa esitellen samalla oleelliset nähtävyydet matkan varrelta.

Puistossa meitä odottivatkin jo Bambin näköiset peurat puun varjossa köllötellen. Ensiksi menimme kuitenkin katsomaan kuuluisaa suurta Buddha-patsasta. Toisin kuin Kamakurassa, jossa samanlaisen patsaan ympärille rakennettu temppeli tuhoutui liian monta kertaa luonnonmullistuksissa ja jätettiin lopulta jälleenrakentamatta, täällä Buddhalla on vielä katto päänsä päällä. Kuulemma tosin hänen päänsä on pari kertaa pudonnut maanjäristyksessä ja muitakin vaivoja on vuosien varrella ollut. Temppeli, vaikka onkin vain kaksi kolmasosaa alkuperäisestä, on matkaoppaan mukaan maailman suurin puurakennus. Tiedä häntä, mutta vaikuttavan massiivinen se silti oli.

Siinä missä kristityt puhuvat neulansilmän läpi taivaaseen pääsystä, täällä valaistukseen vie oikotie Buddhan sieraimesta. Koska sierain kuitenkin sijaitseen epäkäytännöllisesti 15 metrin korkeudessa, on saman kokoinen reikä porattu erääseen temppelin kannatinpylväistä. Tästä sitten ihmiset koittavat epätoivoisesti survoutua. Me totesimme reiän hiukan liian tiukan näköiseksi, ja seurasimme sen sijaan huvittuneina pienten koululaisten innokasta porautumista korkeammalle tietoisuuden tasolle.

Hieman länsimaista poikkeavaa suhtautumista uskontoon kuvaa myös Minnan kaupungilta löytämä syötävä tuote. Eräs kauppa möi nyrkin kokoisia möykkyjä pussissa, jossa luki "Daibutsu no hanakuso", elikkä Suuren Buddhan räkä. Varmemmaksi vakuudeksi pussissa oli myös kuva Buddhasta kaivamassa tavaraa nenästään.

Räkäpallerojen sijasta ostimme temppelin ulkopuolelta peuranleipää ja saimme pian monta kaveria. Sympaattiset otukset tulivat pyytämään syötävää päätään nyökyttäen, ja herkkupalan saatuaan kiittivät kiehnäytymällä vasten kylkeä. Ne myös antoivat rapsuttaa itseään melko vapaasti. Ostimmekin päivän aikana lukuisia paketillisia peurakeksejä ja otimme muutaman sata peuravalokuvaa.

Lopulta puisto temppeleineen ja eläimineen oli nähty. Ruuaksi nautimme paikallista kesäerikoisuutta nimeltä soomen, joka koostuu pääasiassa jäiden kanssa tarjoilluista vermiselleistä, ja oli oivallinen valinta hellessäässä.

Naran pitäisi olla suuri turistikohde, mutta yllätykseksemme turisteja ei koko päivän aikana näkynyt kuin kourallinen. On toki viisautta olla tulematta Japaniin sadekaudella, eivätkä paikallisetkaan keskellä viikkoa paljon matkustele. Rauhallisuuden jälkeen tuntui ahdistavalta ajatus palata taas tungokseen ja hälinään, mutta niin vain Kioton asemalla luotijunaa odotellessa molempien naamalle kohosi tyytyväinen hymy. Ihmisiä! Aaaahh...

Näin olemme siis peruuttamattomasti suurkaupungistuneet.

Yukatabile

Tapahtui niinä päivinä, että naisten oli välttämätön pakko saada kekkalehtaa julkisella paikalla perinteisessä japanilaisvaatetuksessa, elikkäs yukatassa. Näitä kimonon puuvillaisia korvikkeita löytää naurettavaan 3000 yenin hintaan esimerkiksi Uniqlosta, joten niiden keräily on halpa harrastus, ja sitä paitsi kiva on naistaan niissä katsella.

Juhlat alkoivat tutusta paikasta, Katariinan ja Teron asunnosta. Ensimmäistä kertaa kuitenkin grillailimme heidän kattoterassillaan neljännen kerroksen mainioista näköaloista nauttien. Miten voi maailman suurimassa kaupungissa olla mahdollista nähdä muuta kuin naapuritalon seinä noin matalalta? Siten että, ihmeellistä kyllä, suurin osa tokiolaisista näyttää asuvan kaksikerroksisissa omakotitaloissa. Teron chilipaprikaviljelmän katveessa grilliherkkuja popsiessamme saimme siis ihailla vuorten taa laskevaa aurinkoa.

Taeko-sanin avustuksella naiset sitten pynttäytyivät sen näköisiksi kuin japanilaisnaiset aina kuvitellaan. Kuulemma apu oli kovasti tarpeen, sillä moisen kylpytakin pukeminen oikein ei ole ollenkaan niin helppoa kuin luulisi.

Ilta huipentui ilotulitukseen läheisessä Inokashira-puistossa. Olin innolla odottanut suurta hanabia, mutta suunnitelmana olikin polttaa porukalla variaatioita teemasta tähtisadetikku. No, hauskaa oli sekin, sillä kaikilla muillakin saman lammen rannalla oli sama ohjelma, ja tikkuja oli montaa veikeää ja eri kokoista sorttia.

Heti tulitteiden loputtua paikalle pyöräili pari puistovartijaa kertomaan, että kaikenlainen tulen kanssa vehtailu on puistossa ehdottomasti kielletty. Ei tuo kuitenkaan paljoa hermostunut, kyseli vaan, pidämmekö Japanista ja toivotti hyvää illan jatkoa.