Sakura

Epätavallisen lämmin sää huijasi kirsikankukat avautumaan Tokiossa viikon etuajassa. Aika runollista on se, että terälehtien varistessa maahan vaihtuu Japanissa byrokraattinen kalenterivuosi. Tämän johdosta labrastamme lähti puolentusinaa tuoretta maisteria jäähyväisbileiden saattelemina työmarkkinoille ja samalla juhlittiin kolmen uuden opiskelijan liittymistä joukkoomme iloiseen. Kovasti vaikeaa oli heille englannin puhuminen, mutta alkoholin ja ystävällisen kannustuksen avulla sekin alkoi illan mittaan onnistua.

Komea näky on kirsikan kukinta (sakura) tänäkin vuonna. Niitähän ei edes tarvitse lähteä mihinkään katsomaan kun kampuksemme pääkatuja reunustavat parissä päivässä lehdettömistä rangoista valkoisiksi prinsessaunelmiksi muuttuneet puut. Viiden minuutin työmatkani onkin tämän viikon ajan aika satumainen kokemus.

Sopivasti sakura-aikaan ajoittui myös työn etsintäni tulokseen johtaminen. Teen Simo Frangenit ja lähden Tampereelle, appiukkoni sanoin muutun nanomanselaiseksi. Tutkimusalani pysyy edelleen metallisten nanorakenteiden optiikassa, joka on juuri nyt maailmalla suosittu tutkimuskohde. Uudessa työssäni pystyn hyödyntämään sekä täällä käyttämiäni simulaatiomenetelmiä sekä Joensuussa oppimiani nanovalmistusmenetelmiä. Kun Tamperekin on vielä mukava kaupunki ja sieltä pääsee helposti kaikkialle, vaikuttaa homma kaikin puolin hyvältä.

Tämä tarkoittaa siis sitä, että Sushirajan tarina loppuu apurahani myötä kesäkuun loppuun. Uskomatonta, miten äkkiä kaksi vuotta ja kolme kuukautta voi kulua.

Sumoraportti

Osakan kevätturnaus (haru basho) tarjosi perinneurheilun ystäville nähtävää koko rahan edestä. Tällä kertaa ulkomaalaiset painijat olivat pääosassa.

Jalon veljeskansamme Viron kunniakkain edustaja, kaksimetrinen Baruto teki historiaa toiseksi ylimmällä sarjatasolla (juryo) voittamalla kaikki 15 otteluaan. Tähän ei ole kukaan ulkomaalainen aiemmin pystynyt, ja viimeksi tempun teki joskus 40 vuotta sitten Kitanofuji, joka sittemmin eteni lajin huipulle yokozunaksi saakka. Seuraavassa turnauksessa saammekin mitä todennäköisimmin nautiskella Baruton suorituksista korkeimmalla sarjatasolla.

Turnauksen voitosta käytiin mongolien tiukka kaksintaistelu. Yokozuna Asashoryu ja hänen turnauksensa viime kerralla pilannut nuori lupaus Hakuho voittivat vaivatta ensimmäiset kymmenen vastustajaansa, kunnes kohtasivat toisensa. Asashoryu ei ole yokozunana hävinnyt kenellekään kahdesti peräkkäin, mutta niin vain Meksikon olympialaisten hopeapainijan poika tiputti hänet hetken taidokkaan ähellyksen jälkeen turvalleen saveen.

Jännitys säilyi kuitenkin turnauksen loppun asti, sillä Hakuho meni häviämään heti seuraavan ottelunsa. Viimeisenä päivänä hän sitten koki tappion veteraani Kaiolle, joka hävitessään olisi menettänyt ozekin arvonsa ja mahdollisesti lopettanut hienon uransa. Asashoryn viimeiseksi vastustajaksi oli tietenkin säästetty niistä hankalin, edellisen turnauksen voittanut ja siten ylennystä yokozunaksi kärkkynyt ozeki Tochiazuma. Niin vain kävi, että Asashoryu joutui nöyrtymään hänelle tässäkin turnauksessa päätyen tasavoittoihin Hakuhon kanssa.

Uusintaottelussa nähtiin taas universumin parasta sumoa puolin ja toisin, kunnes Hakuho erehtyi työntämään Asashoryua liian vauhdikkaasti eteenpäin ja samalla silmänräpäyksellä havaitsi lentävänsä kaaressa ulos kehästä.

Näin siis viimeisen päivän tulos oli lopulta kaikille mieleen: ozeki Kaio sai pitää arvonsa, ozeki Tochiazuma ei päässyt yokozunaksi, mutta voi yrittää uudelleen seuraavassa turnauksessa, Hakuho sai ylennyksen ozekiksi ja Asashoryu ja yleisö saivat haluamansa uusintaottelun turnausvoitosta.

Mainittava on vielä tietenkin kärpässarjalainen mongoli Ama (113 kg), joka viimeksi nousi rankingissa sijalle kaksitoista ja pääsi näin kiusaamaan mm. kaikkia edellämainittuja huippunimiä voittaen heistä Kaion (173 kg). Voisi luulla, ettei noin kevyt kaveri voi pärjätä parhaita vastaan, mutta kukaan ei ole muistanut kertoa tätä Amalle, joka kahdeksalla ennakkoluulottomalla voitollaan ansaitsi ylennyksen kymmenen parhaan joukkoon.

Tokion torni

Kaksi vuotta siihen meni, että tähänkin ihmeeseen saatiin aikaiseksi tutustua. Tiistai ei ollut ehkä se paras valinta, sillä kansallinen vapaapäivä kevätpäiväntasauksen kunniaksi oli ajanut lähes kaikki muut tokiolaiset samaiseen torniin. Ensin jonotettiin lippuja, sitten jonotettiin hissiin, ylhäällä jonotettiin taas uudestaan lippuja ylemmälle katselutasolle, jonka jälkeen taas jonotettiin hissiin. Alaspäin tultaessa ei enää huvittanut jonottaa, joten mentiin portaita pitkin. Sen verran vauhdikkaasti tultiin alas, että puolivälissä matkaa pään ja jalkojen yhteistyö ei enää toiminut ihan kympillä, ainakaan minulla.

Maisemat olivat hienot ja kauas näki, varsinkin kun sattui suhteellisen kirkas päivä. Ylhäältä käsin huomasimme, että olimme onnistuneet näkemään seudun ainoat kukkivat kirsikkapuut jo matkalla asemalta tornille päin.

Maisemien lisäksi ihailimme optista taidetta, kävimme vahamuseossa (jonka vahahahmoista suurin osa ei parhaallakaan mielikuvituksella omannut mitään yhdennäköisyyttä esikuvaansa) ja trikkitemppujen museossa, jossa oli harvinaisen hauskaa.

Thaimaa kuvina

Seuraavassa kameraan tarttuneita näkymiä äskeiseltä lomamatkaltamme Thaimaan Krabista.

Elämä vesillä oli mukavaa, niin kajakissa kuin moottoriveneessäkin, eikä hiekkarannoilla loikoilukaan ollut hullumpaa.



Hedelmiä oli tarjolla tutuista herkuista tuntemattomiin kummajaisiin, ja ruoka oli taivaallista.



Maisema hotelliltamme oli hulppea, ja mangopuun alla oli hyvä nauttia elämästä uimisen lomassa.




Tapasimme retkillämme kaikenlaisia ötököitä. Harmiksemme emme onnistuneet näkemään iltaisin koomisesti uima-altaallamme kurnutelleita sammakoita.



Räätäleiltä sai halvalla asuja mittojen mukaan, ja he myös puhuivat suomea! Tai ainakin melkein...

Thaimaa

Käväisimme sitten Thaimaassa, kerrankin ajatuksenamme rentoutua lomallamme oikein kunnolla, ja senpä totisesti teimme. Vietimme runsaasti aikaa nautiskellen hotellimme (Lai Thai Resort) uima-altaasta tilaillen vesimelonijuomia ja lueskellen kirjoja. Saimme olla rauhassa, sillä jostain syystä olimme koko viikon ajan hotellin käytännöllisesti katsoen ainoat asiakkaat, ja palvelu oli tietysti sitäkin parempaa.

Köllimisen lisäksi kävimme muutamalla retkellä. Ratsastimme norsulla viidakossa, jossa oli kumi- ja eukalyptyspuita sekä pelottava lehmä. Näimme jättimäisiä hämähäkkejä ja parimetrisen liskon. Meloskelimme jylhässä kanjonissa mangrovemetsikössä. Snorklailimme koralliriutoilla ja veneilimme Phi Phin saarelle. Kävimme elokuvasta The Beach kuuluisalla rannalla.

Thaimaassa pitää tietysti myös käydä thaihieronnassa, ja Minna tekikin näin lähes joka päivä. Kyseessä on nautittava kokovartalokäsittely, jonka aikana selkänikamat rusautellaan paikalleen useammallakin tavalla, ja hinta tunnin hoidolle on luokkaa 4-5 euroa. Minna myös hankki itselleen afroletin ja räätäliltä mittojen mukaan tehdyn thaisilkkisen hameen ja topin.

Hotelliemäntämme kanssa uima-altaassa keskustellessamme saimme hieman perspektiiviä tsunamin aiheuttamiin tuhoihin. Vaikka Krabi säästyikin pahimmalta tuholta, olivat sielläkin kadut peittyneet mutaan ja mädäntyneiden ruumiiden haju leijunut pitkään ilmassa. Siivoustöihin osallistunut emäntämme kertoi, ettei vieläkään pysty menemään rannalle (hotelli on 800 metriä sisämaassa).

Ihmiset olivat hyvin ystävällisiä ja iloisia, ja ruoka herkullista. Maisemat Krabissa ovat hulppeita, sillä paikka on pystysuorien kallioiden reunustama. Kun sääkin vielä oli erinomainen, oli loma kokonaisuudessaan aivan loistava. Tahdomme heti takaisin!

Big Dan

Kävin taas kampuksen parturissa. Edelleen aika varataan tunniksi, ja sen jälkeen kun vähät hiukseni on leikattu mikrometrin tarkkudella oikeaan pituuteen, hiukset pestään ja päänahka sekä hartiat hierotaan. Sitten, rentoutuessani vaaka-asennossa kasvot lämpimän pyyhkeen alla kuunnellen radiosta Sakari Oramon johtamaa orkesteria käydään koko hiusraja korvanlehtiä myöten partaveitsen kanssa läpi, ja hierotaan niska. Koska hiukset ovat käsittelyn aikana kasvaneet ulos mallistaan, niitä leikataan taas lisää ja kasvot hierotaan. Lopuksi minulta peritään anteeksipyydellen 13 euroa ja päästetään minut hoippumaan unen rajamailla takaisin työpaikalleni. Ja tämä oli tiivistetty versio tapahtumista.

Parturillani on myös mukava tapa jutella minulle kuin lemmikkieläimelle, siis siinä mielessä, että hän tietää ymmärrykseni olevan rajoitetun, eikä välttämättä odota minun vastaavan. Sitten kun satun jotain ymmärtämään, kehutaan kovasti kielitaitoani ja valitellaan, että omat vähäiset englannin opinnot ovat täysin unohtuneet. Tällä kertaa ymmärsin hänen haluavan jättävän harvat etukarvani leikkaamatta, jotta näyttäisin komealta edestäpäin.

Menestyksekkäästi käytin myös kameramme takuuhuollossa. Canon EOS Kiss N (350D) ei enää toiminut jouhevasti EF-S 17-55 mm linssin kanssa, vaan juuttui jatkuvasti kuuluisaan Error 99 -virheilmoitukseen (manuaalin mukaan se tarkoittaa "jotain on pielessä"). Mittavien testien jälkeen päättelin linssin olevan oikeasti rikki, marssin yksityiskohtaisen virheraportin kanssa BicCameraan ja jätin kameran linsseineen huollettavaksi. Onnistuin jopa saamaan huoltohenkilön ymmärtämään ongelman laadun pelkällä japanin kielellä.

Kahden viikon päästä minulle soitettiin, kävin hakemassa vehkeeni takaisin ja kas, taas homma toimii. Canonilla eivät olleet keksineet vian syytä, joten he päättivät vaihtaa koko linssin optiikan uudempaan ja parempaan. Kiinnostuneena odotin, vetoaisivatko he takuusopimuksensa pykälään, jonka mukaan he eivät korvaa Jumalan teoista (Acts of God) johtuvia vaurioita, mutta ei, ilmaiseksi sain huollon. Millähän menetelmällä he päättelevät, onko juuri kristinuskon pääpomolla ollut sormensa pelissä esimerkiksi Krishnan sijasta, tai oliko vaurion aiheuttanut maanjäristys Jumalan kosto vaiko luonnollista mannerlaattojen liikettä? Onneksi suomalaisissa lakiteksteissä ei sentään ole tuollaisia älyttömyyksiä, eihän?

Toimiva kamera oli tarpeen, koska lentää liihotamme heti huomenissa etelän lämpöön täältä kylmästä Tokiosta. Nytkin kännykkäni pelottelee sään olevan muuttumassa lumisateeksi. Kohteenamme on Krabi Thaimaassa.

Viikon iloisin uutinen: Suomeen on lopultakin saatu perustetuksi kunnollinen nettiradio! Tyyliltään kuin Last.fm, eli kuulija itse valitsee mitä haluaa kuunnella, mutta mainosrahoitteinen. Lopultakin täällä Japanissakin voi nauttia uusimmasta kotimaisesta musiikista.

Lopuksi, otsikossa mainittu Big Dan löytyi juuri äsken labramme pöydältä. Joku vieras oli käynyt läheisessä Itsepuolustusvoimien tukikohdassa, ja tuonut tietenkin sieltä omiyagea eli tuliaisia. Nämä olivat panssarivaunun ammuksen muotoon tehtyjä taikinalla ja suklaalla päällystettyjä hedelmiä. Laatikossa kerrottiin yksityiskohtaisesti panssarivaunun tekniset tiedot. Kaikkialta näemmä siis saa syötävää omiyagea.

Niin kehittyy tiede

Ammattitutkijana olen huomannut maallikoille usein olevan epäselvää, miten luonnontieteellistä tietoa tuotetaan. Koska kuitenkin tieteen vaikutus ihmisten elämään kasvaa jatkuvasti, on oleellista ymmärtää menetelmän perusteet.

Periaatteessa homma on simppeli ja perustuu maalaisjärkeen: selvitetään maailmakaikkeuden salaisuuksia askel kerrallaan aina aiempaan tietoon nojautuen ja siitä eteenpäin ponnistellen.

Otetaan yksinkertaistettu esimerkki. Oletetaan että Leipomo Oy palkkaa tutkijan X selvittämään, mikä määrä hiivaa taikinassa tuottaa ilmavimman ranskanleivän. Ensiksi tutkija perehtyy aiempiin tutkimustuloksiin etsimällä ravintotieteen julkaisuista asiaan liittyviä tutkimustuloksia. Löydöksiensä pohjalta tutkija tekee olettamuksen eli hypoteesin siitä, millainen on todennäköinen vastaus. Hypoteesi voisi olla vaikka seuraava:

1. Ilman hiivaa leipä ei tule ilmavaksi
2. Pelkkää hiivaa oleva taikina ei myöskään tuottane ilmavaa tulosta (eikä varsinkaan maistu hyvälle).
3. Aiempien tutkimusten mukaan pullataikina kohoaa parhaiten n. 1% hiivamäärällä, joten tämä on kohtuullinen alkuarvaus ranskanleivällekin.

Seuraavaksi tutkija testaa hypoteesinsa "optimaalinen hiivamäärä on n. 1% taikinan painosta" käytännössä eli kokeellisilla mittauksilla. Ensiksi hän määrittelee halutun lopputuloksen: ilmavin leipä on se, jonka tilavuus suhteessa painoon on suurin. Hän päättää leipoa 1000 leipää, joissa hiivan määrä vaihtelee nollasta sataan prosenttiin, ja jauhon määrä pienee vastaavasti niin, että kaikkien leipien paino on sama. Näin hän arvelee saavansa selville vastauksen 0,1 prosenttiyksikön tarkkuudella.

Seuraava askel on ensiarvoisen tärkeä ja sen oppiminen vie paljon aikaa tutkijankoulutuksessa. Koska halutaan tehdä 1000 identtistä leipää, joissa vain hiivan määrä vaihtelee, on selvitettävä, mitkä muut seikat voivat tehdä leivistä erilaisia ja pidettävä nämä vakioina. Toisaalta, koska koko maailmaa ei voi pysäyttää leipomisen ajaksi, on tiedettävä, mitkä asiat eivät vaikuta leipien ilmavuuteen. Esimerkiksi muutokset auringonpilkkujen määrässä, Nokian pörssikurssissa ja vuorokaudenajassa voidaan jättää huomiotta, mutta toisaalta mm. jauhojen kosteus, uunin lämpötila ja hiivan laatu eivät saa muuttua kesken kokeiden.

Näiden pohdiskelujen jälkeen tutkija leipoo leivät ja mittaa niiden tilavuudet vaikkapa käärimällä ne muoviin, upottamalla täyteen vesisankkoon ja mittaamalla yli valuvan veden tilavuuden. Sitten hän voikin piirtää käyrän leivän ilmavuudesta hiivan määrän muuttuessa. Käyrän huippukohta kertoo siis kaivatun vastauksen ilmavimman leivän tuottavasta hiivamäärästä.

Tämä ei kuitenkaan vielä riitä. Seuraava asken tieteen tiellä on tulosten julkaiseminen. Tutkija kirjoittaa artikkelin, jossa kertoo yksityiskohtaisesti mm. seuraavaa:

1. Mitä muut tutkijat ovat aiemmin aiheeseen liittyen saaneet selville, ja missä tieteellisissä lehdissä tulokset on julkaistu?
2. Mitä tutkija itse teki, mikä oli tulos, ja miksi se on tärkeää?
3. Tarkalleen ottaen miten tutkija tulokseensa päätyi, mitkä asiat hän otti huomioon ja mitä ei?
4. Miten uudet tulokset sopivat yhteen aiempien tulosten kanssa?

Tutkija lähettää artikkelinsa valitsemaansa arvovaltaiseen ravitsemustieteen julkaisuun. Pian hän saa postia muutamalta nimettömältä mutta juuri tämän alan hyvin tuntemalta tutkijalta, joille lehden toimitus on lähettänyt artikkelin tarkistettavaksi. Hyvässä tapauksessa esitarkastajat ehdottavat vain pieniä tarkennuksia tekstiin, huonossa tapauksessa huomauttavat tutkimuksen olevan tehdyn aivan päin seiniä ja tulosten olevan selkeästi täyttä roskaa. Ensimmäisessä tapauksessa tutkija tekee vaadittavat korjaukset, jonka jälkeen artikkeli julkaistaan.

Nyt artikkeli on kaikkien alaa seuraavien tutkijoiden luettavissa ja näin sitä voidaan käyttää lähtökohtana seuraaville tutkimuksille (ellei sitten joku valopää mahdollisesti taas keksi, miksi tutkimus oli kuitenkin pielessä ja julkaise omaa artikkeliaan, jossa aukottomasti asian osoittaa näin olevan). Joku teoreetikko voi esimerkiksi yhdistää kasan kokeellisia tutkimuksia ja kehittää laskukaavan, josta kaikenlaisten leipien ilmavuus voidaan etukäteen ennustaa. Tästä taas voi biologi inspiroitua kehittämään leivän ilmavuuden tuplaavan superhiivan. Tämän tutkimuksen lukeva panimotietelijä tietenkin oitis käyttää superhiivaa tehdäkseen 30%:sta olutta. Pian oluen todetaan vähentävän sydäntautikuolleisuutta, ja siitä eristetään tehokas lääkeaine.

Näin siis tiede kehittyy ihan vain sillä, että ihmiset käyttävät maalaisjärkeä ja kertovat muillekin, miten ja miksi sitä käyttivät. Vaikka virheitä tuleekin, tiede korjaa itseään (virheitä löytämällä saa mainetta ja kunniaa) ja etenee vähä vähältä lähemmäksi kohti lopullista totuutta. Prosessi muistuttaa paljolti oikeudenkäyntiä - kerätään kaikki mahdolliset todisteet puolesta ja vastaan ja keksitään yksinkertaisin selitys todistusaineistolle. Lopputulos ei siis ole todistetusti lopullinen totuus (myöhemmin voidaan löytää uusia todisteita tai keksiä parempi selitys), mutta se edustaa silti ihmiskunnan parasta käsitystä asiasta sillä hetkellä.

Tämän artikkelin muuten ansiokkaasti esitarkasti Minna, eikä vaatinut kuin yhden korjauksen...